Päiväkirja ja joulutarjous
28.11.2007 (Uutiset)
Päiväkirjasta löytyy muistelma marraskuisesta Nuorisokeskus Screamin keikasta.
Tulevana viikonloppuna on edessä vuoden viimeinen pääkaupunkiseudun keikka, tervetuloa siis lauantaina 1.12. Vanhalle ylioppilastalolle juhlimaan alkanutta pikkujoulukautta. Klaus Thunder & Ukkosmaine aloittaa soiton jo kello 21 tienoilla, eli kannattaa saapua paikalle ajoissa.
Joulun kunniaksi kotisivuilla julistetaan erikoistarjous, joka on voimassa jouluun saakka. Tilatessasi kotisivujen kautta Niinivaara Express -levyn saat levyn mukaan postikortin Klaus Thunder & Ukkosmaineen herrojen omakätisillä jouluterveisillä sekä lisäksi hienon KT & UM-rintanapin. Jos siis lahja rakkaimmallesi on vielä hankkimatta, niin Niinivaara Express -paketti on varsin oivallinen vaihtoehto.
Klaus vierailee Hullut Hattuset -lastenmusiikkiyhtyeen juuri ilmestyneellä levyllä hurmoshenkisen urheiluselostajan roolissa. Kyseinen kappale on kuunneltavissa osoitteessa www.hattuset.net
Scream for me, Scream!
16.11.2007 (Keikkapäiväkirjat)
Perjantai 16.11.
Nuorisokeskus Scream, Joensuu
Perjantaina huomasi, että edellisestä Ukkosmaine-keikasta oli vierähtänyt jo yli kuukausi. Oli hyvät värinät päällä jo aamusta alkaen. Tunnelmia nosti vielä entisestään se, että hankin itselleni ja ystävilleni aamutuimaan liput Iron Maidenin heinäkuun Tampereeen keikalle - asiantuntijat varmaan huomaavatkin, mihin tämän päiväkirjan otsikko viittaa.
Pieni tauko keikkahommista oli paikallaan, lokakuussa oli hyvää aikaa keskittyä opiskeluasioihin ja muihin arkirutiineihin. Keikkaa edeltävänä viikkona huomasin myös sovittelevani vanhojen biisien kosketinsoitinosuuksia hieman uusiksi. Otin myös vihdoin haltuun Rakkauden vallankumous -biisin levysovituksen - levyä tehdessä kun kaikki tehtiin luonnollisestikin päällekkäisäänityksinä.
Hyviä fiiliksiä nosti myös kosketinkioskin olennaiseksi lisäksi hankittu sustain-pedaali. Mitähän varten en ole aiemmin tajunnut sitä keikoille ottaa, kun levylläkin sitä on hyödynnetty?
Pekka oli taas lupautunut miksaamaan keikan, ja mikäs sen parempaa. Kun on luottomies tiskin takana, niin voi itse keskittyä rauhassa soittamiseen.
Pekan kanssa kävimme tekemässä soundcheckin Screamissa viiden aikoihin. Klaus oli vielä junassa istumassa, ja tein sitten laulusoundcheckin hänenkin puolestaan. Ytimekkään tsekkauksen jälkeen nostin koskettimet lavan sivustalle muiden bändien tieltä pois. Pari mandariinia evääksi ja sitten toisen bändin treeneihin.
Parin tunnin treenien jälkeen ehdin käydä kotona suihkussa ja lähteä suihkunraikkaana Coffee Houseen, jossa Klaus oli istuskelemassa äitinsä kanssa. Esittelin suunnittelemani biisilistan ja sain sille hyväksynnän molemmilta. Suuntasimme Screamiin puoli tuntia ennen sovittua soittoaikaa ja nappasimme Pekan torin kulmilta mukaamme.
Vatsassa kierteli muutamia perhosia, mutta ne olivat värikkäitä ja kevyitä. Ylimääräistä lisäjännitettä toi se, että olin tosiaan sovitellut omia osuuksiani uusiksi ja muutellut soundeja. Lisäksi setissä oli yksi kokonaan uusi kappale, joten oli kylliksi jännitettävää, että miten muistaa kaiken. Screamissa oli meininkinä siis nolla promillea -henkinen tilaisuus, joka oli näin ollen suunnattu pääasiassa alaikäiselle yleisölle. Vähän siis jänskätti myös, että onko paikalla yhtään väkeä.
Kun saavuimme Screamiin puolelta, olikin aiempi bändi jo lopettanut. Näin ollen pääsin siirtämään kamani lavalle jo heti, kun vaihtoaika oli aiemmin rajattu viiteentoista minuuttiin. Nopea pystytys ja sen jälkeen takahuoneeseen vaatteita vaihtamaan ja keräämään fiiliksiä.
Tasalta juontaja kävi spiikkaamassa bändin sisään, jonka jälkeen Pekka täräytti intronauhan pyörimään. Takahuoneeseen kantautuvista riemunkiljahduksista päätellen paikalla oli hyvin porukkaa, joka vaikutti myös melkoisen innokkaalta. Eli siis juhlaa.
Intronauhan päättyessä astelin lavalle aloittamaan biisiä. PSR-7:sta ei kuitenkaan lähtenyt kuin vaimeaa rätinää. Samanlainen rätinä oli saatu jo kerran taltutettua soundcheckissä. Ihmettelin tilannetta hetken, jonka jälkeen päätin poistua takahuoneeseen ja antaa muiden hoitaa homma. Keikka-adrenaliinin vaikutuksen alaisena tuollaisia hommia on turha yrittää hoitaa itse.
Yleisö hieman ihmetteli tilannetta ja itselläni ja Klausillakin oli hieman kummallinen olo takahuoneessa odottaessa. Kun Klaus totesi tilanteen olevan aika Spinal Tapia, tuli heti parempi olo. Takahuoneeseen kuuli että piuhoja vaihdettiin ja muutenkin säädettiin. Tilanne oli onneksi ohi parissa minuutissa, jonka jälkeen lavalta alkoi kuulua sitä mitä pitikin (olin jättänyt PSR-7:n komppiosion pyörimään). Takaisin lavalle, ja homma jatkui siitä mihin jäätiinkin, eli 80200:n introsta. Yleisö oli heti uudelleen mukana meiningeissä. Klausin lavapreesens oli myös tunnetun väkevä.
Alun sekaannuksen jälkeen loppukeikka menikin sitten erittäin juhlavasti. Lavasoundi oli erittäin selkeä alusta asti ja oma soitto kulki mainiosti. Uudet soundikokeilut toimivat melkein poikkeuksetta hienosti. Myös setin yllätysvedot menivät hyvin: siis Rakkauden vallankumous, sekä aiemmin esittämätön, vielä nimeämätön slovari, johon olen itse kovin tykästynyt. Uusi kappale sopi talveen sijoittuvan sanoituksensa puolestakin hienosti tilanteeseen: ulkonahan satoi nättejä, paksuja hiutaleita.
Keikka paketoitiin encoreina soitettujen Hälytyksen, Yli mutakuoppien ja Suudelmia Suvikadulla tahtiin. Sen jälkeen hetken hengähdys ja parit voileivät takahuoneessa, kamat kasaan ja porukalla Teatteriklubille katsomaan Monica’s Lipsin reunion-keikkaa. Kiitos kaikille Screamiin saapuneille, meillä oli erittäin hauskaa kanssanne!
-Wilhelm
Rakkauden laivan käytävillä
23.09.2007 (Keikkapäiväkirjat)
Sunnuntai 23.9.
Goom-risteily, Turku
Goom-risteilylle lähdettiin vähän jännittyneissä, mutta toisaalta odottavissa tunnelmissa. Opiskelijaristeilyistä kun on kuitenkin kuullut paljon kaikenlaisia, vähemmän mairittelevia juttuja. Artistin näkökulmasta tosin jo etukäteisinfojen perusteella tuli erittäin luottavainen olo järjestelyjen toimivuutta kohtaan.
Lähdin itse matkaan jo lauantaiaamuna. Lauantai-ilta vierähti Turussa rattoisasti sinne syyskuun alussa muuttaneen ystäväni Josin seurassa. Sunnuntaipäivänä suuntasin juna-asemalle Klausia vastaan. Juna-asemalta siirryimme taksilla satamaan. Nopeasti sujuneiden check-inien ja muiden muodollisuuksien jälkeen pääsimmekin siirtymään laivaan.
Klaus hämmästelee illan keikkapaikan kokoa.
Veimme kamamme valmiiksi soittopaikalle ja lähdimme tutustumaan majoitukseen. Ei ollut juuri valittamista. Luxus-osaston hytissä oli hieno merinäköala ja tilaakin varsin mukavasti.
Bändi-infon jälkeen pääsimme tekemään soundcheckin, joka sujui varsin ripeästi. Bändi-infon yhteydessä tosin tajusimme aiheuttaneemme tahtomattamme ongelmatilanteen autokannella. Meitä oli ollut vastassa joku tyyppi, joka oli hädissään siitä, ettei bändiä näy vaikka laiva on lähdössä. Mehän saavuimme soittiminemme laivaan kävellen… Onneksi tilanteesta ei kuitenkaan aiheutunut sen suurempaa mielipahaa kenellekään.
Soundcheckin jälkeen hyttiin. Lyhyiden päiväunien jälkeen aloimme valmistautua kahdeksalta edessä olevaan keikkaan. Itse ajoin parin viikon parransängen pois, jättäen tietenkin viikset. Klaus oli muuten vain kaunis.
Klaus iloitsee hytissä ennen keikkaa.
Takahuoneessa verrytellessämme eräs järjestäjistä tuli jo kehumaan, kuinka ihanan keikan olimme vetäneet. Pieni puna nousi tämän neidon kasvoille, kun kerroimme että keikka alkaisi vasta vartin päästä.
H-hetken aikaan lavan taakse punnertamaan. Intronauha pärähti soimaan, ja perhoset alkoivat taas lennellä villinä vatsan pohjalla. Nopea halaus, ja lavalle aloittamaan setti.
Paikan päälle oli kertynyt yleisöä mukavasti, ja lisää tuli koko keikan ajan. Lavasoundi oli ainakin itselläni varsin hyvin kohdallaan, ja soitto kulki mukavasti. Puolen tunnin setin aikataulussa oli pysyttävä melko tarkalleen, joten pidimme välispiikit lyhyinä ja annoimme musiikin puhua.
Keikka oli varsin miellyttävä. Klausin eteen työnneltiin yleisön puolelta kaikenlaista jännää tavaraa tennismailoista ja puhallettavista jättivasaroista Sandra Bullock -pahvinukkeen. Miekkosta erilaiset tarjoukset naurattivat kovin.
Vikana biisinä soitetun Ekan kerran jälkeen siirryimme pyyhkimään hikiä lavan taakse. Fiilis oli erittäin hyvä, ja hauskintahan oli tietysti se, että risteily oli vasta aluillaan. Roudasimme kamat nopeasti siihen tarkoitukseen erityisesti varattuun hyttiin, ja sitten suuntasimme nälkäisinä nauttimaan seisovan pöydän antimista.
Risteilyisäntä riemuitsee orkesterin kanssa.
Kaikkinensa risteily oli erittäin mukava, ja löytyipä risteilyltä tuttuja ihmisiäkin, muun muassa hyvä ystäväni Teemu. Järjestelyt pelasivat mainiosti ja kaikilla tuntui olevan kivaa.
Maanantain paluusta pitää muistaa mainita se, kuinka taas vaalimme urakalla bändimme rock-uskottavuutta. Tax free -ostoksiimme ei kuulunut pisaraakaan alkoholia, mutta sen sijaan onnistuimme sijoittamaan miltei 50 euroa karkkiin. Hieno meininki. Kiitokset järjestäjille ja yleisölle, lystiä oli!
-Wilhelm
Päiväkirjaa ja uusi haastattelu
20.09.2007 (Uutiset)
Päiväkirjasta löytyy muistelmia syyskuun alkupuolen keikoista. Desibeli.net-sivustolta puolestaan löytyy tuore haastattelu. Voit lukea jutun klikkaamalla tästä. Kannattaa myös vilkaista brittiläisen Drowned in Sound -sivuston suomalaisten Ilosaarirock-artistien pikakatsaus täältä.
Syksy on saapunut, ja sen jaksaminen vaatii urheita rakkaudentekoja. Klaus Thunder & Ukkosmaine toivottaa kaikille voimia pimeneviin iltoihin. Pitäkää toisenne lämpimänä!
Syksyn avajaiset
12.09.2007 (Keikkapäiväkirjat)
Perjantai 7.9.
Kissojen yö, Helsinki
Ukkosmaineen syyskautta lähdettiin availemaan Helsingin päähän. Vaihteeksi mukaan saatiin oma miksaajakin, Niinivaara Express -levyn teossa mukana ollut Pekka, joka lupautui myös kuskiksi.
Pekka tuli hakemaan minut perjantaiaamuna. Matka sujui rattoisasti kuunnellessa musiikkia molempien iPodeilta, ja pääsimme perille Korkeasaareen juuri sovittuun soundcheck-aikaan. Soundcheck saatiin hoidettua totutun nopeaan tahtiin. Sen jälkeen jätimme Klausin hoitamaan Korkeasaareen muita velvoitteitaan.
Keikkaa edeltävät tunnit sain tuhottua tehokkaasti hengailemalla ja kahvittelemalla siskon sekä muiden ystävien kanssa. Korkeasaareen palatessa odottamani perhoset alkoivat kerääntyä vatsan pohjalle. Kaikenikäistä porukkaa oli paikalla aika mainiosti, ja festareilla tuntui olevan muutenkin varsin mukava tunnelma.
Hirveästi ei aikaa jäänyt tuhlattavaksi ennen keikkaa. Vaihtoaikaa oli varttitunnin verran Viola-orkesterin lopetettua. Pystytin nopeasti koskettimeni, samalla kun festareita juontanut Jone Nikula haastatteli jotain Korkeasaaren asiantuntijaa. Mielessä käväisi, että välispiikeissä olisi hyvä kuittailla Nikulan Rauta-aika -hevikirjan lukuisista asiavirheistä.
Kamat olivat nopeasti pystyssä ja tsekattuna. Ehdin juuri vaihtaa vaatteet lavan takana, kun intronauha pärähtikin jo soimaan. Yleisön puolelta kuului sen verran innostuneita kiljahduksia, että uskalsimme veikata paikalla olevan joitain ihmisiä, jotka olivat tulleet paikan päälle nimenomaan meidän takiamme.
Nopean halauksen jälkeen lavalle aloittamaan 80200. Meininki vaikutti erittäin hyvältä, ja yleisön joukossa oli toden totta ihmisiä, jotka osasivat laulumme sanasta sanaan ulkoa.
Välispiikit yritettiin pitää tietoisesti mahdollisimman lyhyinä, koskapa soittoaikaa oli vain puoli tuntia. Rönsyily on kuitenkin meidän keikoillamme usein enemmän sääntö kuin poikkeus, ja niinpä jotkut spiikit vähän venähtivät. Mutta väliäkö tuolla, sillä tunnelma oli erittäin mukava ja yleisö hienosti mukana.
Soitannollisesti keikka oli epäilemättä yksi onnistuneimmista. Ainoan kunnon kämmin tein Sinä + minä =1 -biisiä soittaessani, kun Klaus esitteli minut. Perinteinen mokailun paikka. Joka tapauksessa valtaosa keikasta meni erittäin varmaotteisesti, ja rohkaistuin jopa kokeilemaan vähän uusiakin juttuja joissain biiseissä.
Keikka oli ohi liian äkkiä meidän, ja aplodeista päätellen myös yleisön mielestä. Tiukassa aikataulussa oli kuitenkin pysyttävä.
Jone Nikula asteli lavalle meidän poistuttuamme. Nikulan juonto oli kieltämättä varsin osuva: “Siinä oli bändi, joka saa The Arkin näyttämään Manowarilta”. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kun Nikula tarpeeksi meitä hehkutti, innostui yleisö uudelleen raikuviin suosionosoituksiin, ja astelimme Klausin kanssa lavalle vielä uudestaan kumartamaan.
Uudelleen lavalle päästyäni minut valtasi hetkellinen inspiraatio. Astelin mikrofonin ääreen, ja ilmoitin Jone Nikulalle hänen kirjaansa liittyen, että “thrash-metal” kirjoitetaan oikeasti kahdella h:lla, kun taas hänen kirjassaan kirjoitusasu on jatkuvasti muodossa “trash-metal”. Yleisö palkitsi kommenttini aplodeilla, ja Nikula jäi selittelemään kustannustoimittajan mokasta. Loistava huipennus illalle!
Keskiviikko 12.9.
Night, Joensuu
Kun soitimme Nightissa edellisen kerran juuri Niinivaara Express -levyn julkaisun alla, ei voinut puhua varsinaisesta yleisöryntäyksestä, vaikka ravintolassa olikin tuolloin penkkaribileet. AMK:n fuksiaisilta osasi odottaa enemmän porukkaa.
Keskiviikkopäivä meni pitkälti omien hommien parissa. Klaus oli tullut Joensuuhun jo edellisiltana, jolloin katsoimme vähän uusien biisien sovituksia. Toiveissa oli, että jonkun uuden kappaleen olisi saanut tarpeeksi hyvään kuosiin jo Nightin keikalle. Itse asiassa saimmekin erääseen biisiin tiistaina aika hyvän sovituksen, mutta totesimme porukassa, että kappaletta pitää vielä treenata jonkun aikaa, jotta sen saa kulkemaan luontevasti.
Pidimme myös keskiviikkona bänditreenit, joiden aikana suunnittelimme illan settilistan. Mukaan napattiin mausteeksi myös pari harvemmin soitettua biisiä ekalta levyltä.
Suuntasimme Nightiin kuuden aikoihin tekemään soundcheckiä. Reinoaudion Seppo oli meitä vastassa ja hänen kanssaan soundcheck sujui leppoisasti ja rivakasti. Seppo oli raahannut paikan päälle myös hyvänlaisen kattauksen valoja, ja niistä inspiroituneina päätimme aloittaa keikkamme rekonstruoimalla uuden levyn kansikuvan silhuetin.
Soundcheckin jälkeen syyssateeseen ja suunta kotia kohti. Keikan oli määrä alkaa vasta puolenyön aikoihin, joten kiirettä ei ollut. Niinpä söimme Klausin kanssa tomaattikeittoa, spekuloimme erinäisiä asioita ja yritimme löytää mahdollisimman laadutonta katsottavaa telkkarista (mikä ei kyllä ole kovinkaan vaikeaa).
Siirryimme Nightiin puoli kahdentoista maissa. Tsekkasimme vielä Sepon kanssa nopeasti kannettavaan kosketinsoittimeeni langattoman lähettimen - soundcheckiin olin unohtanut ottaa soittimen mukaan.
Paikalla vaikutti olevan mukavasti lössiä, mutta jostain syystä epäilimme hieman, että näinköhän meidän keikkamme kiinnostaa fuksiaiskansaa lainkaan.
Hengailimme askeettisessa takahuoneessa vaatteita vaihtaen ja biisilistan viime muutoksia tehden, kunnes intronauha pärähti sovittuun aikaan soimaan.
Yllätys oli melkoinen, kun astelimme lavalle. Lavanedusta oli tupaten täynnä, ja porukka jo valmiiksi innoissaan. Ilmeisesti meitä sitten oltiinkin odotettu.
Silhuettirekonstruoinnin jälkeen aloitimme setin suoraan Katuvalojen välkkeellä. Yleisö villiintyi, ja soittaminen tuntui mahtavalta. Biisilistan erikoiset ratkaisut toivat keikkaan mukavan yllätysmomentin, johon emme kuitenkaan kompastuneet itse. Sanaiset arkkumme olivat myös täynnä kulta-aarteita: aasinsiltamme biiseihin tuntuivat kilpailevan horjuvuudessaan.
Kerta kaikkiaan mainio show, sekä loistava yleisö, joka lauloi ihailtavan kovaäänisesti mukana Ekan kerran “Jännittää”- ja “Pussaillaan” -kohdat.
Encoret olimme suunnitelleet aloittavamme takahuoneesta käsin langattomien lähettimien avulla. Niinpä Klaus huudatti yleisöä takahuoneesta käsin langattomalla mikillään. Minä yritin aloittaa biisin, mutta signaali pätki. Astelin silti urhoollisesti lavalle ja yritin soittaa biisiä ekaan kertsiin asti, kunnes päätin luovuttaa ja vaihtaa piuhaan. Moka saatiin kuitattua onneksi välispiikissä sillä, että vannotimme yleisöä olemaan kertomatta tapahtuneesta kenellekään.
Keikka päättyi Yläkerran tytölle -biisiin, sekä hyvään mieleen. Pakkasimme kamat nopeasti, ja saimme heitettyä ne Sepon kyydillä saman tien takaisin meille. Ja pääsimmepä tuon mainion miekkosen kyydissä vielä takaisin Nightiin, jossa vielä ehdimme iloita tovin onnistuneesta keikasta sekä tuttujen että tuntemattomien seurassa.
Mahtavaa oli, kiitos taas kerran siitä kaikille läsnä olleille. Nyt odottelemaan pelonsekaisin tuntein tämän viikonlopun Goom-risteilyä. Toivottavasti on lystiä, ja toivottavasti päästään ehjin nahoin takaisinkin. Pitäkää huolta toisistanne ja muistakaa pukeutua lämpimästi syyskeleillä!
-Wilhelm
Päiväkirjaa ja uusia kuvia
14.08.2007 (Uutiset)
Päiväkirjassa on luettavissa sarjakuvareportaasi viime viikonlopun Kanavarantarockin keikasta. Kuva-arkistoon on puolestaan lisätty Sami Parkkisen upeita kuvia Ilosaarirockin keikalta.
Niinivaara Expressin ensimmäinen painos on loppumaisillaan, ja sen takia levy on väliaikaisesti loppu Ukkosmaineen kotisivujen postimyynnistä. Levytilauksia voi silti laittaa, ne käsitellään kunhan toinen painos noin reilun viikon sisällä saapuu.
Klaus Thunder & Ukkosmaine toivottaa onnellisia rakkauden kesän loppuhetkiä kaikille! Olkaa helliä toisillenne!
Sarjakuvareportaasi Kanavarantarockista
12.08.2007 (Keikkapäiväkirjat)
Jep, tällä kertaa vähän tällainen erilainen päiväkirjamuistelma. Olen kuluvalla viikolla hurahtanut ihan täysin tietokoneohjelmaan, jolla saa tehtyä kätevästi sarjakuvia. Niinpä Kanavarantarockin keikkareportaasi onkin sarjakuvan muodossa. Noin ne tapahtumat ainakin suurin piirtein menivät:) Oli muuten oikeasti ihan älyttömän hieno keikka!
Kesäkauden keikat on nyt siis saatu onnellisesti päätökseen, seuraava sovittu keikka onkin jo syyskuun puolella. Kiitos kaikille kesän keikoille osallistuneille, on ollut ihan huikeaa menoa. Tsemppiä ja jaksamista muuten kaikille, joilla alkaa kouluvuosi ensi viikolla. Kyllä se siitä taas lähtee. Onnellisia rakkauden kesän loppuhetkiä kaikille, pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne!
-Wilhelm
Ilosaarirock-muistelmia
26.07.2007 (Uutiset)
Päiväkirjasta löytyy muistikuvia Ilosaarirockin käsittämättömän hienosta keikasta. Kyseessähän olivat rakkauden kesän 2007 tähän mennessä parhaat bileet. Lehtijuttuarkistoon on lisätty myös muutama Ilosaarirockin show’ta ruotiva keikka-arvio.
Rakkauden kesän ykkösbileet!
14.07.2007 (Keikkapäiväkirjat)
Lauantai 14.7.
Ilosaarirock, Joensuu
Ilosaarirockin keikka oli sellainen, jota me molemmat olimme odottaneet jo pitkään, ja ainakin itsestäni tuntui heinäkuisena lauantaina herätessä kummalliselta, että se tapahtuisi nyt. Ulos vilkaistessa näytti siltä, että viikonlopuksi luvattu ukkosmyrsky saattaisi hyvinkin toteutua.
Aamupäivä vierähti toisen yhtyeeni keikan merkeissä. Tulevaa Ukkosmaine-keikkaa ei ehtinyt hirveästi ajatella, mikä oli varmaan ihan hyvä asia.
Palasin yhden kieppeillä kotiovelleni, jossa Klaus jo odottelikin. Roudasimme yhdessä kosketinarsenaalin ulos, jossa köytimme koko komeuden kiinni polkupyörääni. Kun polkupyörän ohjaustankoon vielä kiinnitettiin laminoitu ajolupalipuke, oli keikka-ajokkimme valmiina taittamaan lyhyehkön matkan festarialueelle.
Rekkalavan huoltoportille saapuessamme paikalla ollutta järjestysmiestä nauratti kovin. Hän aukaisi portin leveästi auki, jotta mahtuisimme varmasti sisään naarmuttamatta kaksipyöräistä keikkabussiamme. Samalla totesimme, että olimme epäilemättä Ilosaarirockin ainoa bändi, joka tuli keikalle polkupyörällä.
Rekkalavan lavamanagerina toimi tänä vuonna tuttavamme Turbo, joka otti meidät vastaan juhlallisin menoin, ja opasti meidät bäkkärikopillemme. Jätimme soittimet kopille, ja lähdimme käyskentelemään festarialueelle, soundcheckiin oli aikaa vielä reilut puoli tuntia.
Festarialueella kävellessä ja tuttuja moikkaillessa perhoset alkoivat leijailemaan vatsassa holtittomasti. Samalla alkoi tajuta sen, että Ilosaarirock oli tosiaan taas kerran aluillaan. Aivan mahtava fiilis!
Kahden aikoihin palasimme Rekkalavalle, jossa olivat paikalla jo omat teknikkomme: Niinivaara Express -levyn teossakin mukana olleet Heikki ja Pekka, joista ensin mainittu oli lupautunut miksaamaan keikkamme ja jälkimmäinen tekemään valot.
Soundcheck oli yllättäen taas melko vaivattomasti tehty. Harmikseni en pystynyt sijoittumaan aivan lavan eturintamaan, sillä lavan katolle keräytynyt vesi tippui arvaamattomasti etuosaan. Pieni harmi oli myös se, että kannettavaan koskettimeeni pyytämäni langaton lähetin ei jostain syystä toiminut kunnolla, ja jouduin turvautumaan sen kanssa normaaliin piuhaan. Kosmeettisia asioita, sillä muuten kaikki toimi lavasoundia myöten erittäin hienosti.
Takahuonekopissa istuessa ja keikkavaatteita päälle vetäessä jännitys kasautui ihan käsittämättömäksi. Turbon huikatessa ovelta keikkaan olevan kymmenen minuuttia, oli pakko tehdä vähän punnerruksia saadakseen käsittämättömän tärinän pois.
Meillähän ei tosiaan ollut mitään hajua siitä, oliko meillä yhtään yleisöä, mutta auringonpaisteeksi vaihtunut keli lupaili sitä, että festarialueella olisi ainakin joitain ihmisiä. Juontajan marssiessa lavalle ja huutaessa nimemme yleisö vastasi ihan käsittämättömällä mekkalalla. Lavan takana leijumme varmaan puoli metriä ilmassa silkasta innosta ja jännityksestä.
Intronauha pärähti soimaan ja halasimme toisiamme. Junakuulutuksen alkaessa ryntäsin lavalle katsomaan näkyä, joka ei varmaan ihan heti unohdu. Aivan järkyttävä määrä ihmisiä, jotka vastasivat lavalle saapumiseeni hurjalla huutomyrskyllä. Starttasin 80200-biisin kompin, ja totesin että nyt se on menoa.
(Kuva: Markus Korpi-Hallila)
Ekojen biisien aikana huomasin, että latautuneisuuteni ja jännittyneisyyteni oli sitä luokkaa, että raajat eivät totelleet ihan täysin. Vasenta kättäni katsoessani totesin sen tärisevän, enkä kyennyt tekemään asialle mitään. Muutaman biisin jälkeen aloin rauhoittua, ja soittokin alkoi luonnistua paremmin.
Huippuhetkiä oli lukuisia. Sinä + minä =1 -biisin kertseissä näytti upealta kun koko yleisömeri nosti sormensa pystyyn rakkauden yhtälön ratkaisun merkiksi. Nöpönenän yhteislaulu tuntui selkäpiissä asti, ja kun Hälytys! räjähti käyntiin, oli upeaa seurata yleisön kollektiivista riehaantumista.
(Kuva: Tomi Palsa)
Intouduimme soittamaan encoreissa vielä biisejä ennen keikkaa tehdyn settilistan ulkopuolelta, ja niinpä Ilosaarirockin yleisö sai kuullakseen muun muassa keikoilla harvemmin kuullun Niin petaa kuin makaa -rallin. Melko tarkalleen tunnin mittaisen setin vikana biisinä soitimme Yli mutakuoppien, jonka aikana roiskimme vettä niin yleisön kuin itsemme päälle. Hävisin myös biisin aikana hikirannekkeeni yleisölle, joka voitti julistamani hyppimiskilpailun.
En oikein tiedä mitä tuollaisesta keikasta voisi kirjoittaa, jotta pystyisin kuvailemaan sen tunnelman joka itselläni ja ihmisillä ympärillämme oli. Jotain kertoo ehkä se, että saan tätä kirjoittaessani samanlaisia väristyksiä kuin keikalla, vaikka siitä on nyt jo reilu viikko.
Keikan jälkeen kaikki olivat yhtä hymyä. Kuivailimme hikeä bäkkärikopilla ja kehuimme toisiamme vuolaasti. Hengähdettyämme rauhassa lähdimme viemään soittokamat luokseni. Sen jälkeen palasimme alueelle viettämään aivan mahtavan Ilosaarirockin, jonka lauantain huippuhetkiin kuului muun muassa Klausin kanssa yhdessä katsomamme PMMP:n keikka. Sekä tietysti osallistuminen sunnuntaiaamun jalkapallo-otteluun YleX All Starsin riveissä - tein ottelun avausmaalin!
Kiitos kaikille paikalla olleille, te teette joka vuosi Ilosaarirockista Suomen parhaimman ja kauneimman festivaalin!
-Wilhelm
Päiväkirjamerkintöjä ja uusi nettisingle!
25.06.2007 (Uutiset)
Rakkauden kesän 2007 kunniaksi Klaus Thunder & Ukkosmaineen kotisivuilla julkaistaan toinen nettisingle kuluvan vuoden ystävänpäivänä ilmestyneeltä Niinivaara Express -levyltä. Eka kerta -kappale on ladattavissa ilmaiseksi Musiikki-sivulta. Lisäksi Musiikki-sivulle on lisätty ladattavaksi yksi lisäkappale (Yli mutakuoppien) Ukkosmaineen ensimmäiseltä levyltä.
Päiväkirjasta löytyy kuvia ja muistelmia kesäkuun keikoista. Kuvia Semifinalin keikalta löytyy enemmänkin Kuvat-sivulta. Lehtijuttuarkistoon on puolestaan lisätty Rytmi-lehden Niinivaara Express -arvio (neljä tähteä viidestä) sekä Savon Sanomien tuore haastattelu.
Seuraavan kerran Klaus Thunder & Ukkosmaine nähdään keikalla Ilosaarirockissa. Siihen asti, hyvää rakkauden kesää 2007!