Tunnelmia Helsinki-Lahti -akselilta
10.03.2007 (Keikkapäiväkirjat)
Perjantai 9.3.
Ravintola Kannas, Helsinki
Heräilin perjantaiaamuna seitsemän aikoihin. Ehdin rauhassa keittää kahvit ja lukea lehden ennen kuin luottokuskiksemme ja -roudariksemme muodostunut Josi tuli hakemaan minua heittääkseen minut kamoineni juna-asemalle.
Aikaisemmin keikkamatkamme hoituivat junalla mainiosti, mutta nyt kun soitinarsenaalia on matkassa enemmän, vaikeutuu homma hiukkasen, kun on liikkeellä yksin. Onneksi ilmeisen huumorintajuinen lipunmyyjä myi minulle paikan junan yläkerrasta.
Muutoin junassa matkustaminen on kyllä oikein mukavaa. Matkan aikana ehdin lukemaan Nyt-liitteen kannesta kanteen, kuuntelemaan Radiopuhelimien uuden levyn läpi pari kertaa, ja sain työstettyä paria sanoitusta.
Klaus tuli vastaan juna-asemalle vuokra-autolla. Olimme sopineet hoitavamme herra Thunderin muuton ennen soundcheckiä. Useampi tuntihan siinä vierähti, ja lopulta ehdimme Kannakseen noin yhdeksän aikoihin. Valmiiksi väsyneinä laitoimme kamat kasaan, ja teimme nopean soundcheckin miksaajaksi pestatun Miihkalin johdolla.
Paljoa ei jäänyt aikaa tapettavaksi, sillä keikka aloiteltiin kymmenen jälkeen. Paikalle oli kertynyt mukavasti porukkaa, josta suuri osa oli selkeästi tullut keikkaamme varten. Miellyttävää.
Miesten vessaan vaihtamaan keikkavaatteet päälle ja intronauhan siivittämänä lavalle. Hurraukset olivat melkoiset. Starttasimme keikan 80200-biisillä, ja tunnelma oli heti hallussa.
Paikalle roudaamamme äänentoistolaitteisto tuntui ainakin omasta mielestä hieman liian pieneltä. Toisaalta tunne saattoi johtua siitäkin, ettei monitorointia ollut, ja välillä oli vaikeuksia kuulla omaa soittoaan, kun yleisöstäkin lähti kohtalaisen iso ääni. Hyvällä meiningillä keikka kuitenkin luovittiin läpi.
Ehkä tokan biisin jälkeen onnistuin rymeltämään nurin lavan takana olleen penkin, jonka päälle olin tietenkin varannut pari vesituoppia. Onneksi joku yleisön joukosta älysi tuoda pyyhkeitä parin biisin jälkeen, niin sain kuivattua vedet ja heivattua enimmät lasinsirut pois lavalta. Onneksi en tällä keikalla soittanut paljain jaloin, kuten joskus tulee tehtyä.
(Kuva: Jussi Anttonen)
(Kuva: Jussi Anttonen)
Ehkä hieman holtittomampaa osastoa edusti Kannaksen keikka, mutta ihan hyvä mieli jäi vedosta kuitenkin. Keikan lopulla intouduimme pitkästä aikaa soittamaan lainamateriaalia Aikakoneen Odota-biisin muodossa.
Keikan jälkeen juttelimme tuttujen ja tuntemattomien kanssa, ja myimme jälleen mukavan määrän levyjä. Valomerkin tultua roudasimme kamat autoon, jonka ajoimme parkkiin Töölön torille. Jorma Uotinen käveli vastaan Klausin luo suunnatessamme. Klausin uudessa kämpässä nukahdin saman tien kun pää koski tyynyä.
Lauantai 10.3.
Torvi, Lahti
Herätyskello herätti väsyneen orkesterin kymmenen tienoilla. Nopea aamusuihku ja sitten palauttamaan vuokra-autoa sekä äänentoistolaitteistoa. Kaikki velvoitteet hoidettuamme suuntasimme syömään, ja saimme ruokapaikkaan seuraa siskostani.
Lyhyen levykauppapyrähdyksen jälkeen Klausin luokse puolen tunnin mittaisille päiväunille. Tai itse asiassa minä nukuin, ja sillä aikaa Klaus hoiti tärkeän homman: ajoi kokopartansa pois ja jätti vain viikset. Komeaa!
Viiksien trimmauksen vuoksi meinasimme lopulta myöhästyä Lahden junasta, mutta ehdimme kuitenkin parahultaisesti.
Lahden asemalle saavuttuamme suuntasimme Torveen, jonne illan toinen orkesteri Santtu Karhu ja Talvisovat oli saapunut myös juuri. Kun molemmat orkesterit olivat tehneet soundcheckit, menimme porukalla syömään Torven piikkiin. Santtu Karhu kertoi, että Venäjällä on yhtye joka muistuttaa suuresti meitä, mutta ei muistanut sen nimeä.
Ruokailun jälkeen menimme Klausin kanssa kahville ja hengailemaan kaupungille. Teimme myös settilistan illan keikalle. Yhdentoista aikoihin palasimme Torveen, jossa Talvisovat aloitteli settiään. Baarin ovea avatessa jännitti, että onko paikalle ketään, mutta epäilykset osoittautuivat turhaksi: täyttä oli. Muutamia tuttujakin näkyi, ja heidän kanssaan olikin miellyttävää jutustella omaa soittovuoroa jännittäessä.
Santtu Karhun porukan lopetettua roudasimme pikaisesti omat kamamme lavalle. Kello taisi olla tässä vaiheessa jo lähempänä yhtä, mutta kummasti vaan aina ennen keikkaa kehoon ilmestyy lisäenergiaa, vaikka sitä ennen olisi väsyttänyt armottomasti.
Keikan alku oli melkoisen kaoottinen. Dj lopetti merkistä levyjen soittamisen, jolloin miksaajan piti laittaa pyörimään Pariisin kevään Tuu Rokkaa mun tanssilattiaa -biisi ja sen jälkeen intronauhamme. Dj:n lopetettua kuulimme takahuoneeseen kuitenkin pelkkää hiljaisuutta. Ajattelin että ehdin käymään nopeasti vessassa, kun miksaaja laittaa biisin soimaan. Vessaan sitten kuulin, kun intronauha pärähti soimaan kummallisesti jostain puolivälistä. Ehdin kuitenkin lavalle juuri h-hetkellä.
Ekan biisin aikana ilmeni sitten muutakin pikkuvikaa. Ekan biisin intron jälkeen Klaus alkoi laulaa, mutta hänen mikistään ei yllättäen kuulunut pihaustakaan. Annoin oman mikkini, joka vaikutti toimivan. Biisi mentiin läpi ilman taustalauluja.
Parin seuraavan biisin aikana ongelmat jatkuivat. Klausille vaihdettiin uusi mikki, joka kuitenkin pätki samalla tavalla. Lisäksi molempien mikit meinasivat lähteä kiertämään joka käänteessä. Ilmeisesti myös yksi D.I.-bokseista oli rikkoutunut, sillä Klausin kulkiessa koskettimieni edestä alkoi kuulua armotonta rätinää. Onneksi Klaus tajusi olla kulkematta samasta paikasta toista kertaa.
Ehkä neljännen biisin jälkeen kaikki saatiin toimimaan, ja saatoimme itsekin keskittyä soittamiseen täysillä. Sen jälkeen kaikki olikin melkoista juhlaa. Porukka baarissa alkoi hiljalleen lämmetä meiningillemme täysvaltaisesti jo valmiiksi fanaattisen eturivin yleisön lisäksikin. Oli taas hauska seurata muutamienkin epäuskoisten ilmeiden muuttuvan iloisiksi hymyiksi keikan edetessä.
Talvisovien porukka tuntui diggailevan myös meininkiä. Bändin perkussionisti ja kitaristi kuvasivat keikkaa videokameralla, ja huusivat minulle kannustuksia.
Setin päätyttyä takahuoneeseen pyyhkimään hikeä ja kuuntelemaan yleisön jatkuvaa kannustusta. Soitimme encoreina Suudelmia Suvikadulla -slovarin ja Katuvalojen välkkeen. Suvikadun aikana oli mukava seurata kuinka yleisö tanssi pareittain illan viimeistä hidasta. Kaunista.
Kaksi encorea ei yllättäen riittänytkään, vaan meidän piti palata lavalle vielä toistamiseen. Miellyttävää. Intouduimme soittamaan taas Aikakonetta, sekä lisäksi encore-numeroksi vakiintuneen Yläkerran tytölle -biisin.
Keikan jälkeen oli väsynyt, mutta hyvä olo. Suuntasimme enimmät hiet pyyhittyämme baarin puolelle, jossa kehuja sateli useammastakin suunnasta. Positiivinen yllätys oli se, että lipputiskillä myynnissä olleet levymme olivat kaikki huvenneet heti keikan jälkeen. Nähtävästi saimme aika monta uutta ystävää lahtelaisista.
Väsynyt, mutta onnellinen yhtye keikan jälkeen
Valomerkin jälkeen kasailimme kamat ja suuntasimme yöpaikkaan. Mainio mieli jäi illasta kaikin puolin. Kiitos Lahti, toivottavasti nähdään pian uudestaan!
-Wilhelm