Paikkaushommia teatterilla ja hurmosta nuorisotalolla
03.03.2007 (Keikkapäiväkirjat)
Keskiviikko 28.2.
Teatteriklubi, Joensuu
Edellisestä Teatteriklubin keikasta oli ehtinyt kulua vain pari viikkoa, eikä Ukkosmaineen alun perin pitänytkään esiintyä Teatteriklubilla helmikuun lopussa järjestetyillä Pohjois-Karjalan Vihreiden syntymäpäivillä. Illan alkuperäinen yhtye joutui kuitenkin perumaan keikkansa sairastapauksen vuoksi, ja reiluina kavereina lupauduimme paikkaajiksi lyhyellä varoitusajalla.
Jonkinlaista kummallista déjà-vu -ilmiötä oli koko ajan ilmassa Teatteriklubille suunnatessa. Tällä kertaa ei tosin tarvinnut auttaa äänentoiston kasaamisessa, vaan pääsi kävelemään ikään kuin valmiiseen pöytään. Soundcheck tehtiin nopeasti, ja paineltiin yläkertaan syömään.
Keikan aloitusajankohdaksi oli sovittu kello kymmenen, mikä sopi erittäin hyvin – ajoissa nukkumaan! Näimme Klausin kanssa Teatterilla puoli kymmenen aikoihin. Paikalla oli väkeä ihan mukavasti, ei yhtä paljon kuin levynjulkkarikeikalla, mutta mukava määrä kuitenkin. Lisää väkeä myös tuli paikalle koko ajan.
Klaus oli tehnyt valmiin settilistan rungon, johon tein muutaman muutoksen, ja sitten olikin aika lähteä valmistautumaan. Sueden biisin jälkeen miksaaja-Timo laittoi intronauhan soimaan, ja astelimme lavalle.
Settiä oli muuteltu hieman parin viikon takaisesta, ja niinpä keikka lähti käyntiin Katuvalojen välkkeellä. Porukka alkoi lämmetä hiljalleen, ja lopulta aikaiseksi saatiin ihan asialliset bileet.
Keikka oli monin tavoin tosi erilainen kuin parin viikon takainen, jolloin jo levynjulkaisunkin takia oli tosi juhlava olo, ja vatsassa perhosia säkkikaupalla.
Tällä kertaa porukka piti saada mukaan taistelemalla vähän enemmän kuin viime kerralla. Taisteleminen (tai kiireen takia pitämättä jääneet treenit) aiheuttivat sitten sen, että muutaman kerran tein tosi lahjakkaita soittomokia. Toisaalta oma meininki tuntui myös tosi paljon raivokkaammalta kuin pari viikkoa sitten, ja välistä tuntui selkeästi hyvältä räimiä vaan menemään täysillä, välittämättä siitä miltä se kuulostaa.
Varsin hyvä mieli jäi loppujen lopuksi, ja helmikuun keikkojen teemaksi muodostuneet runsaat encoret jatkuivat taas. Minkäs teet, kun ei malta lähteä lavalta millään pois.
Keikan jälkeen myimme miellyttävän ison läjän levyjä, juttelimme tuttujen ja tuntemattomien kanssa ja poistuimme yöhön spekuloimaan tulevaa.
Lauantai 3.3.
Karsikon nuorisotalo, Joensuu
Lauantaiksi oli buukattu yksityistilaisuusluonteinen keikka Prometheus-leirin ohjaajien koulutustilaisuuden yhteyteen.
Vietin itse rauhallista lauantaipäivää, nukuin pitkään, kävin kävelyllä ja lueskelin. Klaus soitteli jossain vaiheessa ja sanoi saaneensa edellisiltana lievähkön ruokamyrkytyksen, jonka jäljiltä kuumetta oli vieläkin 38 astetta. Hieman jännittäviltä vaikuttivat siis lähtökohdat illan keikalle, mutta solisti vakuutti selviytyvänsä.
Seitsemän aikoihin Klaus tuli hakemaan. Pakkasimme autoon soittokamat, ja kävimme hakemassa keskustasta matkaan Hullut Hattuset -orkesterin äänentoistolaitteiston.
Ilmassa oli todellista historian siipien havinaa, kun saavuimme koulutustilaisuusareenana toimineen Karsikon nuorisotalon pihaan. Itse olen kuitenkin soittanut kyseisessä paikassa yläasteikäisenä ensimmäisiä keikkojani, ja paikkaan liittyy monia hyviä muistoja. Fiilikset olivat siis korkealla jo valmiiksi.
Paikan päällä oli vielä meneillään ryhmäkeskusteluja, joita yritimme olla häiritsemättä. Pystytimme äänentoistokamat hiljaisesti. Tai oikeastaan minä pystytin, sillä annoin Klausille valtuudet levätä sohvalla, jotta tämän sairas olo helpottaisi.
Puoli yhdeksän tienoilla keskustelut alkoivat vaihtua iltapalaan, ja saatoimme tehdä nopeahkon soundcheckin. Vaikutti hyvältä. Söimme itsekin pari sämpylää, ja suunnittelimme settilistaa.
Vähän yhdeksän jälkeen laitoin PA:sta soimaan fiiliksennostatusbiisiksi Pariisin kevään Tuu rokkaa mun tanssilattiaa, ja kirmasin takahuoneeseen vaihtamaan vaatteet. Klaus vaikutti silminnähden terveemmän näköiseltä, kun keikka lähestyi. Nopeat keskinäiset tsemppaukset, ja sitten intronauha alkoikin soida salin puolella.
Setti alkoi poikkeuksellisesti slovarilla, Suudelmia Suvikadulla -biisillä. Sen sijoittaminen ekaksi olikin hyvä ratkaisu senkin kannalta, että kummankin äänet olivat vielä kunnossa. Kun kyseisen biisin soittaa setin loppupuolella huudettuaan ääntään käheäksi tunnin ajan, sujuu stemmalaulu huomattavasti heikommin. Biisi toi keikalle myös tunnelmallisen alun, jota korosti nuorisotalon pimeä sali ja random-henkisesti toimivat värivalot.
Varsinaista lavaa ei ollut, vaan soitimme lattialla, samalla tasolla yleisön kanssa. Ehkä sekin vaikutti osaltaan keikan aikaansaamiin hyviin ja intiimeihin fiiliksiin. Paikalla oli leiriohjaajia eri puolilta Suomea, ja useat eivät luonnollisestikaan olleet kuulleet bändistämme aiemmin. Erittäin hyvin he kuitenkin tuntuivat pääsevän meininkiin sisään, ja oli mukava katsella hymyileviä ihmisiä, jotka jaksoivat todellakin tanssia halki keikan.
Yleisöstä huokui muutenkin sellaista lämmintä, hyvää fiilistä, joka tuntuu lavalla ollessa todella hyvältä. Vaikea sitä on sanoiksi pukea. Ehkäpä paikalla olleet tietävät selittämättäkin, mitä tarkoitan.
Hyvin vapaamuotoisesti edennyt keikka ei sitten taaskaan meinannut päättyä millään ilveellä. Emme varsinaisesti edes poistuneet lavalta, vaan aloimme puskea mielivaltaisessa järjestyksessä biisejä varsinaisen setin loputtua. Hiki virtasi, ja oli niin älyttömän siistiä.
Jossain vaiheessa Klausin oli pakko sanoa, että “nyt vielä yksi tuutulaulu, ja sitten lopetetaan”. Eturivissä ollut tyttö tinkasi Klausin tarjouksen kuitenkin yhdeksi nopeaksi ja yhdeksi hitaaksi, ja eihän siinä muu auttanut. Keikka päättyi siis Ekan kerran siivittämänä Pielisjokeen, jonka loppu oli erityisen kaunis, kun Klaus ja suuri osa yleisöstä tulivat halaamaan yhdessä minua soittaessani kappaleen viimeisiä tahteja.
Keikan jälkeen Klaus totesi, että kuumeinen olo on tiessään. Musiikilla on kummallinen parannusvoima, se on tullut omakohtaisestikin koettua joskus. Lämmin kiitos vaan kaikille läsnä olleille, ja toivottavasti jaksoitte säilyttää keikan lopussa kertomamme salaisuuden maanantaihin asti :)
-Wilhelm