Salamablogi

Muistikuvia keikkakesästä (5.6.-14.8.2010)

15.08.2010 (Keikkapäiväkirjat)

Lauantai 5.6.
Yksityistilaisuus, Espoo
Yksityistilaisuus, Helsinki
Cafe Bar Kuutamo, Espoo

Kesäkuun ensimmäinen keikkapäivä oli kiireinen. Samalle päivälle sattui sekä Rumban lukijakilpailun yksityiskeikka, kaverimme 30-vuotispäivät ja päälle vielä baarikeikka. Logistiikka osui tietenkin siten, että kun lähdimme liikkeelle Helsingistä, oli ensimmäinen keikka Espoossa, toka Helsingissä ja viimeinen taas Espoossa. No, ei kovin pitkien välimatkojen siksakkia tällä kertaa onneksi.

Ajoin aamusta Helsinkiin Jyväskylästä, hain Klausin kyytiin Pihlajistosta ja suuntasimme Espooseen. Löysimme osoitteen jossa asusti kilpailun voittanut pariskunta. Laitoimme kamat pystyyn heidän terassilleen ja lainasimme sisätiloja vaatteiden vaihtoa varten.

Päivä oli erittäin lämmin, ensimmäisiä kesäpäiviä. Voittajapariskunta vietti samalla yhteisiä valmistujaisjuhliaan ja oli kutsunut paikalle paljon kavereitaan. Tunnelma oli erittäin lämmin. Keskinäisen halauksen jälkeen terassilavalle ja keikka käyntiin.

Keikka oli erittäin lämmintunnelmainen ja intiimi. Välispiikeissä käytiin paljon vuoropuhelua yleisön välillä, ja jostain kummallisesta syystä (varmaan koska joukossa oli paljon teekkareita) laulettiin jossain välissä spontaanisti hetken ajan Helan går -juomalaulua. Jotenkin koko ajan oli superhyvä fiilis. Muistan että jossain kohtaa soittaessa tuli iso lämmin läikähdys rintaan kun suljin silmät ja nautin auringon lämmöstä kasvoilla.

Keikka paketoitiin mukavissa merkeissä. Kamat kasaan, vähän isäntäpariskunnan tarjoamia eväitä ja paita- ja levykauppaa keikka-auton takakontista. Sitten keula takaisin kohti Helsinkiä.

Keikkapaikka Helsingissä oli Neljännellä linjalla sijaitseva Cafe Mascot, jossa hyvä ystäväni vietti 30-vuotisjuhliaan. Keikkabussi oven eteen, kamat sisään, pikainen soundcheck ja lyhyen odottelun jälkeen keikka käyntiin.

Juhlaporukka oli mukavalla mielellä. Joukossa oli paljon ihmisiä jotka eivät tienneet meistä mitään entuudestaan, joten oli jälleen mukava seurata reaktioita: ensin hämmentyneitä ilmeitä, sen jälkeen leveä hymy ja lopulta tanssilattialle joraamaan.

Keikka paketoitiin parin encoren voimin ja siirryttiin suoraan roudaamaan sillä oli jo hieman kiirus ehtiä takaisin Espooseen.

Espoon keikkapaikka, uudenkarhea Cafe Bar Kuutamo löytyi yllättävänkin kätevästi. Kaverimme Noksu oli jo valmiina paikan päällä pystyttämässä äänentoisto- ja valokalustoa. Soundcheck alta pois (tämä oli muuten päivän keikoista ensimmäinen jolla käytin koko viiden kosketinsoittimen kioskiani, aiemmat kaksi hoituivat kolmella) ja sen jälkeen nauttimaan päivän ensimmäinen lämmin ateria. Voisi sanoa että oli aikakin, sillä kello oli jo lähempänä kahdeksaa.

Ruokailun jälkeen siirryimme odottelemaan pikkuiseen takahuoneeseen. Väsymys alkoi olla jo pitkän päivän jäljiltä melkoinen, mutta juuri ennen keikkaa tuttu virtapiikki saapui.

Lavalle puolenyön maissa. Paikalle oli saapunut mukavasti väkeä siihen nähden että keikka sovittiin suhteellisen lyhyellä varoitusajalla. Paikalla oli tuttuja ja tuntemattomia. Suhteellisen moni aamun terassikeikalla ollut oli myös saapunut paikalle.

Avausbiisinä toimi kevään keikkojen tapaan Diskotanssiin. Meininki oli hyvä ja lavasoundi erinomainen, kiitos Noksun.

Kun on soittanut jo kaksi keikkaa aiemmin, niin kolmannella homma on väkisinkin hallussa jo heti alusta asti. Niinpä keikasta muotoutui erittäin hyvätunnelmainen ja hikinen. Keskityimme uuden levyn biiseihin, mutta mukana oli myös vanhoja klassikkoja.

Usemman encoren jälkeen hyvästelimme yleisön ja siirryimme hengähtämään takahuoneeseen. Pitkä päivä oli takana, selvisimme siitä hienosti ja koko ajan oli hauskaa. Kamat kasaan, kavereita autoon ja Pihlajistoon. Niin hyvä ja energinen olo oli kolmen keikan ja alkavan kesän takia että nukkumaan taidettiin mennä joskus seitsemän aikoihin.

-Wilhelm

Perjantai 18.6.
Beach Party, Lieksa

Festivaalikauden avaus tapahtui Lieksassa, josta meillä on pelkästään positiivisia muistoja. Beach Partyssakin olimme soittaneet jo aiemmin pari vuotta sitten.

Ajomatka Lieksaan sujui leppoisasti. Muistelimme kuinka ihan bändin alkuaikoina keikkareissu Lieksaan tuntui pitkältä matkalta. Nyt kun kilometrejä on takana enemmän, ajomatka Joensuusta Lieksaan (vähän vajaa 100 km) vaikuttaa vaivattomalta spurtilta. Kehittelemme säännön jonka mukaan kaikki alle 150 kilometrin ajomatkan päässä Joensuusta sijaitsevat keikat ovat kotikaupungin keikkoja. Näin ollen esimerkiksi Kuopio on jatkossa kevyesti laskettavissa kotikaupunkikeikaksi.

Saavuimme Lieksaan aikataulun mukaisesti. Järjestäjien moikkaamisen jälkeen annoimme lyhyen haastattelun paikallislehdelle.

Meitä edellisen bändin lopetettua kamat lavalle lavakäsien avustamana. Kosketinkioski pystyyn, lyhyt linjacheck ja lavan taakse lämmittelemään käsiä: ilma oli kohtalaisen viileä. Festivaalialue sijaitsi järven rannalla, joten viileys korostui.

Paikalla oli kohtalaisesti väkeä, mutta suurin osa yleisöstä oli festivaalialueen ulkopuolella: tapahtuman luonteena oli että sisälle pääsee ilmaiseksi puhaltamalla nollat. Suuri osa piti ilmeisesti pääsymaksua liian kovana.

Keikka käyntiin Diskotanssiin-biisillä. Ensimmäisen biisin aikana koin karvaasti sen mitä ulkoilmakeikkailu Suomen kesässä on parhaimmillaan: kummassakin kädessä oli arviolta viisi itikkaa imemässä verta. Ei niitä oikein pystynyt hätistelemäänkään kesken soiton, joten tyydyin osaani.

Keikka oli erittäin hauska. Yleisöä oli alueella varmaan viitisenkymmentä. Isolle kentälle harvakseltaan levittäytyneenä moinen yleisömäärä näytti tietenkin vielä vaatimattomammalta. Meitä tämä ei kuitenkaan haitannut, vaan vedimme totuttuun tapaan täysillä.

Nöpönenän aikana päätin laittaa langattoman lähettimeni testiin. En muista paljonko luvattu kantama oli, mutta kun lääniä kerran oli niin juoksin niin pitkälle kuin ennen ekan kertosäkeen stemmoja ehdin ja lietsoin samalla yleisöä mukaan. Toisessa säkeistössä puolestaan juoksin järveä kohti niin kovaa että en saanut jarrutettua vauhtiani ennen vettä. Palasin siis lavalle kengät ja housunlahkeet märkinä.

Soittoaikamme umpeuduttua kumarsimme yleisölle ja pakkasimme kamamme nopeasti seuraavan bändin alta. Sen jälkeen vielä vähän purtavaa takahuoneteltasta, paita- ja levykauppoja ja takaisin Joensuuhun. Hauskaa oli jälleen kerran, kiitos Lieksa!

-Wilhelm

Lauantai 3.7.
Yksityistilaisuus, Joensuu
Henry’s Pub, Kuopio

Kuopion keikkapäivänä puhelimeni herätyskello soi Jyväskylässä. Aamukahvit ja niiden jälkeen keikka-auton keula kohti Joensuuta. Päivän ohjelmassa oli ensin lyhyt keikka Klausin pikkuveljen valmistujaisjuhlissa ja sen jälkeen siirtyminen Kuopioon.

Kohtuuttoman helteinen päivä. Saavuin Joensuuhun ja juhlapaikkana toimivan Sepänpihan kerhotalon (eli “Ruplan”) pihaan aikataulun mukaisesti. Kamat sisään, lyhyt äänenpaineen tarkastus ja sitten keikka käyntiin. Yleisö koostui tietenkin pääosin juhlakalun sukulaisista ja ystävistä. Tunnelma oli lämmin (kirjaimellisestikin, lämpöasteista johtuen hiki valui lyhyelläkin keikalla vuolaasti) ja viiden biisin keikan päälle saimme vielä encorenkin.

Keikan jälkeen kahvia ja karjalanpiirakoita, ja takaisin tien päälle. Kuopioon saavuimme juuri aikataulun mukaisesti ja soundcheckiä päästiin tekemään samantien.

Checkin jälkeen Kuopion tutut kuviot: syömään saman kadun varrella sijaitsevaan ravintolaan ja sen jälkeen kirjautumaan hotellille. Hotellilla hetki lepäilyä ja sitten odottelemaan keikkaa takahuoneeseen.

Keikkaa odotellessamme tutkimme jälleen Henry’s Pubin runsaita takahuonekirjoituksia. Ihmisen älykkyys tiivistyy noissa aforistisissa leimauksissa monesti kirkkaimpaan huippuunsa.

Sovittuun aikaan kymmenen aikoihin lavalle intronauhan saattelemana. Iloksemme huomasimme että paikalle oli saapunut mukavasti väkeä, ja joukossa näkyi myös runsaasti Ukkosmaine-paitoja. Diskotanssiin-biisin myötä keikka ja bileet käyntiin.

Älyttömän hyvä keikka, ehdottomasti yksi parhaita Henkan vetoja! Keikan hiljalleen edetessä onnistuimme voittamaan puolellemme valmiiksi musiikistamme pitävien lisäksi nekin, jotka eivät selkeästi olleet meitä aiemmin kuulleet.

Saimme useammat encoret ja lopulta keikka venähti parinkymmenen biisin mittaiseksi.

Hetken hikeä pyyhittyämme siirryimme baarin puolelle tekemään paita- ja levykauppoja ja keskustelemaan tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Niin hyvät tunnelmat oli erinomaisesta keikasta ja kesästä että nukkumaan malttoi mennä vasta viiden tienoilla. Kiitos Kuopio!

-Wilhelm

Lauantai 17.7.
Ilosaarirock, Joensuu

Kotikaupungin Ilosaarirock oli häämöttänyt näköpiirissä jonkinlaisena kaukaisena horisontissa näkyvänä kiintopisteenä siitä lähtien kun festivaalilla esiintymisestä sovittiin tehdessämme levyn viimeisiä äänityksiä. Odotimme molemmat kovasti kotikaupungin festivaalilla esiintymistä.

Soittoaikamme oli lauantain viimeisenä esiintyjänä, samaan aikaan kun päälavalla esiintyi Bad Religion. Ilmoilla oli siis pientä jännitystä sen suhteen tulisimmeko keikallemme ihmisiä: kilpailimme kuitenkin käytännössä festivaalin pääesiintyjän kanssa.

Lauantaiaamu alkoi tanssiharjoituksilla. Pyyhe kenttään…not! -videossa sekä levynjulkaisukeikallamme vieraillut Salamasiskot-tanssiryhmä oli lupautunut saapumaan tälle erikoisluonteiselle keikalle: Pyyhe kenttään -biisin lisäksi he tanssisivat 80200-biisissä, tätä varten koreografiystävämme Hilppa Lampi oli tehnyt uuden koreografian.

Niinpä makuuhuoneeseeni ahtautui lauantaiaamuna yhtyeemme lisäksi viisi tanssijanaista. Ahtaahkoista olosuhteista huolimatta saimme treenattua yhteiset askeleemme ja pääsimme jännittämään keikkaa.

Edellisvuosien tapaan Ilosaarirock meni omalta kohdaltani töiden merkeissä: sivutoimeltanihan olen freelance-toimittaja ja tein alueelta juttuja erään sanomalehden toimeksiannosta. Tämä oli sikälikin hyvä ratkaisu että kirjoitushommiin keskittyessä ei ehtinyt hermoilla ja jännittää omaa keikkaa.

Olimme olleet Klausin kanssa fiksuja ja vieneet backlinemme Rekkalavan taakse jemmaan jo aamupäivästä jotta illalla ei tarvitsisi hukata aikaa siihen että yritetään päästä Linnunlahdentiellä matelevan ihmismassan läpi.

Viimeisen jutun palautettuani juttelin hetken aikaa tuttujen kanssa päälavan taka-alueella ja siirryin sitten katsomaan hetkeksi aikaa Ismo Alangon ja Teho-osaston järjettömän energistä esitystä, jota oli kuitenkin vaikea keskittyä seuraamaan perhosten liidellessä jo vatsassa.

Siirryin muutaman biisin katsottuani Rekkalavan taakse. Kasasimme Klausin kanssa kamat pystyyn lavalle ja teimme soundcheckin. Soundcheckiä tehdessämme katselin Rekkalavan vielä autiota edustaa ja mietin että tuo näyttää kyllä todella tyhjältä jos paikalle saapuu vain kourallinen ihmisiä.

Keikkaan oli aikaa reilu puolisen tuntia ja aika tuntui matelevan todella hitaasti. Keikkavaatteet päälle ja vähän äänenavausta.

Samalla kun odottelimme keikkaa, ilta pimeni hiljakseen ympärillä. Lopulta kello oli sovitun ajan ja pääsimme aloittamaan.

Juontajan astellessa spiikkaamaan meidät sisään kuului lavan taakse hämmästyttävän kovaääninen hurraus. Ilmeisesti paikalla oli yleisöä! Jännittävää tunnelmaa lisäsi se, että lavan takaa emme nähneet lainkaan yleisöä. Astelimme lavalle ja enpä usko että näky unohtuu ihan heti. Kenttä oli aivan täynnä ihmisiä niin pitkälle miksaustornin taakse ettei oikein edes nähnyt mihin yleisömassa loppuu. Ihmisistä lähtevä meteli oli käsittämätön.

Setti alkoi Tilkkutäkin alla -biisillä: olimme päättäneet tehdä Ilosaarirockin keikkaa varten uusitun setin, sillä olimme soittaneet pitkälti samaa settiä koko levynjulkkarikiertueen ajan ja arvelimme että paikalla on paljon ihmisiä jotka ovat meidät jo kevään ja kesän aikana nähneet.

Keikka oli yhtä suurta epätodellista unta. Oli paikoin vaikeaa keskittyä soittamiseen kun tahtoi vaan tuijottaa yleisön älytöntä meininkiä. Tule pois piilosta -biisissä koko kenttä hyppi tasajalkaa kappaleen kertosäkeen tahdissa.

Keskellä keikkaa tunnelmaan tuli kuitenkin jyrkkä notkahdus. Trolliusten vasarat -biisin alussa Klaus lopettikin yhtäkkiä laulamisen ja käveli lavan taakse. Seurasin perässä, en tiennyt yhtään mitä oli tapahtunut. Oliko lavalle lentänyt jotain?

Lavan takana Klaus piteli huultaan josta vuosi verta. Yleisöstä oli heitetty jotain joka oli puhkaissut solistin huulen. Vamma ei näyttänyt pahalta mutta Klaus oli ymmärrettävästi säikähtänyt ja myös suuttunut tilanteesta: emme yhtään tienneet mikä oli leikannut huuleen haavaan ja onko tulossa lisää. Puhuimme tilanteen nopeasti auki ja päätimme että menemme takaisin mutta jos lavalle lentää enää mitään, niin keikka loppuu siihen.

Klaus jäi lavan taakse putsaamaan huulensa ja minä suuntasin lavalle ilmoittamaan tilanteen yleisölle. Adrenaalinipuuskassani kerroin yleisölle varsin tiukkasanaisesti ja muutaman kirosäännön höystämänä pelisäännöt. Ihmiset olivat samaa mieltä kanssani.

Jatkoimme siitä mihin jäimme. Hetken aikaa jalat tärisivät adrenaliinipiikin takia mutta pian pääsimme taas tilanteen päälle vielä suuremmalla energialla kuin keikan alussa.

Keikan loppupuolella Salamasiskot-tanssiryhmä asteli lavalle Pyyhe kenttään…not! -biisin soolon jälkeen keräten yleisöltä huikeat aplodit. Naiset tanssivat biisin loppuun kanssamme ja sen jälkeen siirryimme 80200:n pariin.

80200:n jälkeen päätimme varsinaisen setin ja poistuimme lavan taakse kuuntelemaan yleisön kannustusta.

Viimeiset biisit olivat silkkaa hurmosta. Kosketinsoittimeni temppuilivat (kuten tietenkin kuuluu käydä vuoden isoimmalla keikalla), mutta mikään ei tuntunut haittaavan.

Viimeisiksi suunniteltujen encoreiden jälkeen yleisö taputti vieläkin lisää. Lavamanageri sanoi meillä olevan vielä kahdeksan minuuttia aikaa ennen huviluvan loppumista. Nopeasti takaisin lavalle siis ja vielä kaksi biisiä! Niiden jälkeen kumarsimme pitkään ja syvään yleisölle joka antoi meille ehdottomasti yhden vuoden parhaista keikkaelämyksistä.

Keikan jälkeen halailimme takahuonekopissa toistemme, tanssijoiden ja paikalle saapuneiden läheisten kanssa. Kaikki olivat yhtä suurta hymyä.

Muutaman tunnin päästä aamuneljältä istuin Kanervalassa keinussa juoden inkiväärilimonadia, vieläkin ihan kierroksilla keikasta.

-Wilhelm

ps. Myöhemmin selvisi että esine joka lavalle oli lentänyt oli pieni hellehuiska, jonka metallinen osa oli puhkaissut Klausin huulen. Ja vielä myöhemmin selvisi, että huiskan oli lavalle heittänyt eräs tuttumme koska hänen mielestään se oli ollut hyvä idea. Tuttava pyysi anteeksi että hänen lavalle hyvällä tarkoituksella heittämänsä huiska oli aiheuttanut kaaoksen ja oli syvästi pahoillaan. Jotenkin meidän tyylistämme: noin vaarallisesta tilanteesta oli siis oikeasti kysymys.

Perjantai 30.7.
Jamit-festivaali, Rauma

Vuorossa oli yhtyeemme uran ensimmäinen keikka Raumalla. Enpä ollut itse käynyt koko kaupungissa koskaan aiemmin muutenkaan.

Logistiikka meni tällä kertaa niin että lähdin liikkeelle Jyväskylästä josta kyytiin lähti myös Pyyhe kenttään…not! -videomme ohjannut ja tuottanut Kimmo. Ajoimme Kimmon kanssa Tampereelle jonne Klaus ja paitamyyjäksi mukaan lähtenyt Mirella tulivat junalla Helsingistä. Telakalla nautitun lounaan jälkeen keikkabussin keula kohti Raumaa. Leppoisaa oli ajella, kuten kesällä yleensä.

Olimme perillä sovittuun aikaan. Kävimme viemässä kamat hotellille ja jatkoimme lyhyen matkan päässä sijaitsevaa festivaalialuetta kohti. Ilmeni että meidän soittomme tapahtuu sisälavalla, baarissa.

Paikan päällä selvisi että ei meillä mikään kiire olisi varsinaisesti ollutkaan. Soundcheck päästäisiin tekemään vasta juuri ennen keikkaa, joka alkaisi vasta puolen yön jälkeen. Tapasimme myös lavamanagerimme, joka vaikutti varsin persoonalliselta tapaukselta.

Käytimme luppoajan hyödyksemme: Klaus meikkasi ja minä istuin Kimmon kanssa pihakeinussa puhuen elämästä ja muista hyvistä puheenaiheista.

Lopulta kello alkoi olla tarpeeksi paljon ja suuntasimme keikkapaikalle kamojen kanssa. Emme olleet hirvittävän yllättyneitä kun kamat roudattuamme kuulimme aikataulujen kusevan ja keikkamme myöhästyvän. Odottelimme siis kamojemme vieressä että lavalla soittava dj päättää settinsä.

Lopulta kello lähestyi meille ilmoitettua aikaa ja päätin ryhtyä toimiin. Pystytin kosketinkioskini lavalle ja tein miksaajan kanssa lyhyen linjacheckin.

Pukuhuonetta ei käytössämme ollut joten vaihdoimme vaatteet lavan vierellä. Sitten lyhyt halaus ja päättäväisellä otteella lavalla vaikka dj jatkoi edelleen yliajalla settiään. Tajusi sentään poistua siinä vaiheessa kun aloitimme ekan biisin.

Ekan biisin aikana yleisöön katsoessa nauratti. Paikalla oli kyllä väkeä, mutta kaikki olivat baarin toisella puolella eikä tanssilattialla. Tätä suurempaa kontrastia ei kyllä ole ollut koskaan: Ilosaarirockin tuhatpäisestä yleisöstä nollaan.

Soitimme muutaman biisin päällekäyvällä energialla ja vähitellen ihmiset heräilivät. Tanssilattialle alkoi kertyä enemmän ja enemmän väkeä. En usko että kukaan oli kuullut musiikkiamme aiemmin: jälleen yleisön joukossa näkyi epäuskoisia ilmeitä jotka kääntyivät pian leveäksi hymyksi.

Erikseen täytyy mainita että keikallamme oli paikan puolesta erinomainen videojockey Paula, joka loi lennosta jokaiseen biisiimme kuvituksen lavan vieressä sijaitsevalle screenille. Mahtavan hämmentäviä spektaakkeleja näkyi olevan, kun katsoin keikkapätkiä myöhemmin nauhalta.

Keikan loppupuolella meininki oli jo lämmennyt erittäin hyväksi. Setin päättäneen Nöpönenän aikana kävin kiertelemässä baarin muita osia langattoman keytarini kanssa ja sain kerättyä vielä muutamia uteliaita seuraamaan loppukeikkaamme.

Nöpönenän jälkeen yleisö taputti encoret, jotka kävimme mieluusti soittamassa ennen kuin sovittu soittoaikamme loppui. Tämä keikka oli niin sanottu työvoitto: alun olemattomasta yleisöstä encoreihin, hyvä me! Viimeisen biisin jälkeen kiittelimme yleisön ja toivoimme pääsevämme Raumalle pian uudestaan.

-Wilhelm

Lauantai 14.8.
Kontufolk, Joutseno

Ukkosmaine-reissu Joutsenon Kontufolkiin jäi mieleen niin loistavan keikan kuin monen hauskan sattuman ansiosta.

Wilhelmillä oli samana päivänä iltapäivänäytös teatteriproduktiosta, jossa hän toimi säestäjänä. Näin ollen hän ehti Joensuusta Joutsenoon keikalle vain juuri ja juuri. Minä puolestani tulin kotoani Helsingistä junalla, ja viimeinen mahdollinen juna oli Joutsenossa joskus klo 16 aikaan, eli 3 tuntia ennen soittoaikaa.

Vastoin selvittämiäni tietoja festaribussi Kontufolkiin lähtikin vasta puoli tuntia ennen keikkaa, eli aivan liian myöhään. Päätin siis istuskella paikallisessa ja odotella Wilhelmiä sekä hänen kyydissään tulevia kahta kaveriaan, jotta pääsisin festareille autokyydillä. Näin päädyin odottelemaan sateisen Joutsenon keskustassa pari tuntia. Odotellessani meikkasin keikkaa varten ja pelasin uudella kännykälläni Tetris Pop -peliä. Tetris on loistopeli sellaisenaan, miksi siihen pitää ängetä jotain lisäjuttuja?

Wilhelm seurueineen saapui ja paikansi minut Joutsenon keskustasta. Etsimme festarin kiireellä, eikä siinä oikein edes ehtinyt kuulumisia vaihtaa. Kontufolk osoittautui oikein sympaattiseksi pieneksi festariksi, jonka päälava on isossa ladossa pellon laitamilla. Backstage-passit oli tehty puusta. Hienoa!

Wilhelm laittoi soittokamansa pystyyn ja teimme nopean linjatsekkauksen. Lavasoundi ja kuuluvuus oli ainakin allekirjoittaneella kiireestä huolimatta kunnossa. Keikkamme alkua jouduttiin myöhästyttämään joku 15 minuuttia teknisten ongelmien takia, mutta silti meillä tuli kiire. Kun juontaja spiikkasi meidät lavalle, Wilhelm kiskoi vielä kenkiä jalkaansa! Tällaisissa tilanteissa pitää vain ottaa rennosti ja ajatella, että eivät ne ilman meitä aloita.

Keikka itsessään oli silkkaa juhlaa, yksi parhaita tänä vuonna. Spontaaneja tilanteita ja paljon uutta yleisöä. Kaverimme sanoi, että joku Lappeenrantalainen punk-musiikin ystävä oli katsellut showtamme monttu auki jonkun aikaa, ja sitten keskittynyt raahaamaan ladon ulkopuolella olevia ihmisiä todistamaan näkemäänsä.

Keikan jälkeen minulla oli tulipalokiire Joutsenon juna-asemalle, koska päivän viimeinen juna Helsinkiin lähti noin puoli tuntia keikan päättymisestä. Muutama harhakäännös matkalla, ja ehtiminen alkoi vaikuttaa mahdottomalta. Onneksi itsevarma kuskini keksi heittää minut seuraavalle asemalle eli Lappeenrantaan, jonne ehdimme samaan aikaan junan kanssa.

Huokaisin helpotuksesta päästyäni junan penkille, mutta turhaan. En ehtinyt ostaa junalippua asemalta ja minulla ei ollut mukanani muuta maksuvälinettä kuin Visa Electron. Se ei kelpaa junassa ja minut heitettiin pois junasta Kouvolassa. Yksikään juna tai bussi ei enää mennyt sieltä Helsinkiin ennen aamua, joten minun oli hommattava yöpaikka. Onneksi ihana kouvolalainen ystäväni Eeki sai yöpaikan järjestettyä vielä myöhään illalla.

Seuraavana aamuna juna Helsinkiin oli melkein kaksi tuntia myöhässä. Siinä sitten odottelin laiturilla aamuauringossa, kuuntelin Depeche Modea iPodilta ja mietin että kai tällä kaikella sähellyksellä oli joku tarkoitus. Ainakin keikka oli mainio.

-Klaus

Uutuustuotteita ja muistelmia kevään keikoista

11.07.2010 (Uutiset)

Rakkauden kesä 2010 on kuumimmillaan! Ukkosmaineen Salama-shopista löytyy nyt kesän viilein asuste, eli hihaton salamapaita Ukkosmaine-logolla! Uutuutena kaupasta löytyy myös Elli Maanpään designia oleva Salamaponi-kassi.

Tuoreesta blogikirjoituksesta löytyy Wilhelmin muistelmia kevään keikoista. Lehtijuttuarkistoon on lisäilty uuden Oletteko te tosissanne? -levyn saamia arvioita ja muita linkkejä. Lisäksi Juki Recordsin YouTube-kanavalle päivittyy säännöllisesti sekä Salama-tv:n lähetyksiä että muutakin mielenkiintoista. Tuoreehko videohaastattelu puolestaan löytyy Ilosaarirockin Netti-tv:stä.

Ukkosmaine toivottaa ystävilleen mahtavinta rakkauden kesää! Nähdään keikoilla, seuraavan kerran Ilosaarirockissa!

Kevätkeikkojen tunnelmia (28.4.-28.5.2010)

(Keikkapäiväkirjat)

Keskiviikko 28.4.
Levykauppa X, Turku

Heräsin levynjulkistamispäivänä virtaa täynnä Klausin lukaalista Helsingin Pihlajistosta jopa liian aikaisin. Herätyskello olisi soinut vasta parin tunnin päästä, mutta päätin hyödyntää energiapiikin tekemällä muutamat rästissä olleet päivitykset kotisivuille.

Tuntuma levynjulkaisulle oli oikein hyvä. Koko kulunut kuukausi oli itselläni kulunut pitkälti Pielisjoen varressa sijaitsevalla treenikämpällä uusia biisejä treenaten sekä uutta keikkakalustoa sisäänajaen. Klaus tuli kehiin ekoja keikkoja edeltävän viikon alussa, ja treenasimme keikkasettiä läpi kimpassa. Lisäksi aika kului juoksevien asioiden hoitamisessa, kuten totuttua. Viikonloppuna pidimme myös pienimuotoiset kiitosbileet levyn- ja videonteossa mukana olleelle porukalle.

Ja nyt siis oli viimein virallinen julkaisupäivä, ja ulkona paistoi kevätaurinko. Nettipäivitykset tehtyäni suuntasin herättämään Klausin laulamalla ”hetken laulu” -henkisesti improvisoitua levynjulkistamispäivälaulua.

Lähdimme ajelemaan Turkua kohti iltapäivästä. Matka taittui joutuisasti, ja löysimme Levykauppa X:n ajoissa. Nopea kamojen pystytys, ja sitten odottelemaan että tuleeko paikalle väkeä. Levykauppakeikathan olimme päättäneet hoitaa siten, että esittelemme oman käsityksemme akustisesta keikasta: toisin sanottuna lyhyen setin säestys hoitui pikkuisen Yamaha VSS-200 -koskettimen voimin.

Sovittuun keikka-aikaan levykaupan tiloihin oli päätynyt reilun kymmenen hengen kokoinen joukkio. Ei mikään yleisöryntäys siis, mutta paikalle päätyneet pitivät kuulemastaan ja keikan aikana kauppaan eksyneet jäivät myös kuuntelemaan setin loppuun.

Kuuden biisin ja yhden encoren jälkeen kiittelimme yleisön ja jaoimme muutamat nimmarit levyihin. Sitten suuntasimme läheiseen Dennikseen syömään levynjulkistamisjuhla-aterian.

Ja kun levykaupassa keikalla oltiin, niin keikkapalkkioksi sai valita vapaavalintaisen tuotteen kaupan valikoimasta. Loistavaa! Klaus otti jonkun Dungenin vinyylin, oma valintani päätyi Metallican viime kesänä Ranskassa kuvattuun dvd:hen. Paluumatka Helsinkiin sujui leppoisasti, ja pääsin palatessani suoraan kaverini Teemun luokse saunomaan. Kaikkinensa oikein hyvä levynjulkistamispäivä.

Torstai 29.4.
Semifinal, Helsinki

Keskiviikon leppoisien tunnelmien jälkeen torstaina olikin sitten jo vähän isompia perhosia vatsassa. Ensimmäinen varsinainen keikka (normaalipituinen ja oikealla backlinella soitettuna siis) neljän kuukauden keikkatauon jälkeen, setissä runsaasti uusia ennen soittamattomia biisejä, uusi kosketinsoitinkioski uusine lisälaitteineen tulikasteessa…paineita oli rakennettu ihan urakalla.

Myöhästyimme hieman sovitusta roudausajasta järkyttävän ruuhkan takia: samana päivänä bussikuskit olivat päättäneet lakkoilla ja keskustan alue oli ihan tukossa. Pääsimme kuitenkin perille ja roudasimme keikkaa varta vasten miksaamaan saapuneen Pekan avustuksella kamat Semifinaliin.

Kamojen pystytys kesti tavallista pidempään, koskapa pystytin uuden settini ensimmäistä kertaa. Valmiina pystytettynä se herätti kyllä herkkiä tunteita: erittäin toimivan kokonaisuuden olin onnistunut itselleni suunnittelemaan! Pitkään kyllä sen parissa aikaa kyllä treenikämpällä vietinkin ja suunnittelin signaaliketjua nukkumaan mennessäkin.

Ehdimme tehdä alustavan tsekkauksen, kunnes oli poistuttava toviksi parin korttelin päässä sijaitsevaan Levykauppa X:ään soittamaan päivän levykauppakeikka.

Väkeä oli paikalla taas hieman niukasti, johtuen kenties bussilakosta ja sateisesta kelistä. Kuitenkin noin parinkymmenen hengen kokoinen joukkio kuunteli lyhyen settimme ja tuntui pitävän kovasti. Tältä keikalta sain keikkapalkkioksi Bob Dylanin Don’t Look Back -leffan deluxe-version.

X:stä takaisin Semifinaliin. Nopean ruokailun jälkeen treenasimme läpi muutaman kerran illan keikalle vierailemaan saapuvan tanssiporukan (videosta tuttuja naisihmisiä) kanssa heidän osuutensa, jonka jälkeen jatkoimme omaa checkiämme.

Omat pasmani meinasivat jossain vaiheessa mennä hieman sekaisin, kun soitimme läpi jotain biisiä ja huomasin Tommi Vikstenin seurailevan toimintaa miksauspöydän vierellä. Kyseisen herran kitaransoittoahan on tullut itse ihailtua useammassakin eri yhteydessä. Miehen läsnäolo selittyi sillä, että J. Karjalaisen Polkabilly Rebels oli soittamassa yläkerrassa Tavastian puolella. Kovasti Viksten kehui muutaman biisin kuunneltuaan, mikä lämmitti kyllä suuresti.

Checkin jälkeen kello olikin jo sen verran, että oli sama jäädä odottelemaan keikkaa Semifinaliin. Ennakkolippuja oli myyty sen verran mukavasti, ettei väen suhteen tarvinnut juuri jännittää. Kaikkea muuta kylläkin.

Laittautumista, uuteen keikka-asuun sonnustautumista, hermoilua, vessassa ravaamista…ja yhtäkkiä sitä havahtuu siihen että uunituore intronauha pamahtaa salin puolella soimaan. Reilun kahdeksan kuukauden määrätietoisen työnteon odotettu kulminaatiopiste onkin yhtäkkiä käsillä. Itse olin ainakin niin hermona, etten osannut kuin nauraa hysteerisesti kun halasin Klausia ennen lavalle astelemista.

Viittä vaille loppuunmyyty Semifinal otti meidät vastaan lämpimästi, ja tuntui siltä että on juuri siellä missä pitääkin. Keikasta ei oikein muista mitään muuta kuin että kaikki tuntui menevän juuri kuten pitääkin: soittimien vaihdot, uudet biisit, uusien efektien kanssa pelaaminen, soolospottini synakitaran kanssa, Klausin asunvaihto, tanssijoiden vierailu… Muistan kehuneeni jossain spiikissä yleisölle sitä kuinka pitkäkestoinen stressi levynteon suhteen oli kaiken sen arvoista juuri tämän takia. Enkä kyllä liioitellut yhtään.

Keikka meni ohi sellaisessa hurmoksessa, että se johti siihen että keikan jälkeen istuimme pienellä porukalla yläkerrassa Ilveksessä ja mietimme Klausin kanssa että tässäkö se nyt oli. Stressi purkautui jännällä tavalla: alkoi miettiä että menikö kaikki oikeasti hyvin. Hirvittävät eksistentialistiset kysymykset mylläsivät päässäni, mutta seuraavana aamuna heräsin tyytyväisenä ja iloisena ja hoksasin että keikka oli kuin olikin ollut silkkaa juhlaa. Kiitos paikalla olleille!

Perjantai 30.4.
Vakiopaine, Jyväskylä

Vakiopaine on mukavimpia baareja joita on. Sinne meneminen aiheuttaa kuitenkin kerta toisensa jälkeen paineita, sillä olemme soittaneet siellä niin upeita keikkoja että niiden ylittäminen tuntuu aina vaan haastavammalta.

Fiilikset olivat edessä olevista positiivisista haasteista huolimatta kieltämättä melkoisen hyvät: vappuaatto Jyväskylässä ja onnistunut levynjulkkarikeikka takana.

Kävimme hakemassa kamat Juki-mobiilin (keikka-automme, jolle voi myös ehdottaa iskevämpiä nimiä) kyytiin Semifinalista ja suuntasimme kohti Jyväskylää. Autolle löytyi paikka ihan Vakiopaineen edestä, joten roudaus ei kovin iso homma ollut.

Vakiopaineen Matti oli tiskillä saapuessamme, ja kertoi ennakkolippuja myydyn sen verran että muutaman vielä pystyisi myymään kunnes paikka on loppuunmyyty. Ei muuten tuntunut yhtään hassummalta lähtökohdalta.

Perinteisesti viereisessä Mariassa suoritetun ruokailun jälkeen kamat pystyyn, itse hoidettu soundcheck ja sitten odottelemaan keikan alkua.

Sovittuun aikaan intronauha pärähti soimaan ja astelimme takahuoneesta yleisön läpi aloittamaan keikan Diskotanssiin-biisillä. Yleisö oli hyppysissä alusta asti ja meininki loistavaa.

Tästäkään keikasta ei jäänyt mieleen mitään yksittäistä huippuhetkeä, tuntuu siltä että kaikki vain meni alusta loppuun asti juuri kuten pitikin. Paitsi että synakitaran kanssa sekoilin jotain, ja Nöpönenän aikana yleisön joukossa juoksennellessani huomasin langattoman lähettimeni irroneen hihnasta ja roikkuvan holtittoman näköisesti piuhasta lattialla. Tuollaiset asiat jäävät aika marginaalin kun täpötäysi baari elää keikan mukana intensiivisesti alusta loppuun ja tiukassa iskussa oleva bändi pistää parastaan. Olipa siis jälleen kerran aivan loistava Jyväskylän visiitti, ja uskaltaisin sanoa että pistimme jälleen paremmaksi edellisestä kerrasta.

Keikan jälkeen hengailimme kaikessa rauhassa baarissa, kävimme nappaamassa yöpalaa läheiseltä grilliltä ja hengitimme syvään kevätilman tuoksuja. Kiitos Jyväskylä!

Keskiviikko 12.5.
Levykauppa X, Oulu
45 Special, Oulu

Oulun keikan asetelmat olivat jännät. Edellisellä viikolla olin sairastunut (ilmeisesti levynjulkaisuun liittyvän stressin lauettua) flunssaan, joka alkoi lievänä kurkkukipuna ja yltyi viikonloppuun tullessa korkeahkoon kuumeeseen ja äänenmenettämiseen. Kun vielä maanantaina kurkusta lähti pelkkää pihinää, käväisi jo mielessä että miten tästä selvitään. Sovimme Klausin kanssa netin välityksellä että jos ääntä ei lähde, niin sitten sovelletaan taustalauluosuuksia, mutta lähdetään siitä ettei keikkaa peruta.

Niinpä Klaus tuli hakemaan minua keikka-aamuna. Olin varautunut matkaan ostamalla itselleni lehtiön, jonka avulla kommunikoin solistin kanssa. Jotain vuosien varrella rakentuneesta kommunikaatiosta ja ymmärryksestä kertoi se, ettei väärinymmärryksiä päässyt koko viiden tunnin ajomatkan aikana syntymään, vaikka keskustelu olikin välillä melko moniulotteista.

Saavuimme Levykauppa X:ään ajallaan, pystytimme kamat ja aloimme soittaa lähes saman tien. Paikalle oli tullut mukavasti väkeä varta vasten, ja osa taisi laulaa uusia biisejäkin mukana: levykauppasetithän koostuivat Nöpönenää lukuun ottamatta täysin uuden levyn biiseistä.

Tule pois piilosta -biisin aikana unohdin kurkkukipuni ja huusin oman osuuteni ensimmäisessä kertosäkeessä. Voin sanoa että sattui melkoisesti: sen jälkeen tyydyinkin vaan spiikkailemaan äänellä joka oli ehkä oktaavin normaalia puheääntäni matalammalla.

Levykauppakeikka meni hyvin, ja saimmepa kesken keikan lapsiyleisöäkin, kun kaksi päiväkoti-ikäistä muksua asteli sisään isänsä käsipuolessa. Onnistuneesti setissä sattui juuri silloin olemaan Salamaponi, jonka pystyi osoittamaan suoraan näille yleisön edustajille kertomalla seuraavan laulun kertovan ponista. Tyttöjen isä osti keikan jälkeen levyn, joten ilmeisesti siinä perheessä kuunnellaan Ukkosmainetta jatkossakin. Hyvä!

Kamat kasaan, palkkiolevy mukaan (Klausille Pariisin kevät, minulle Nirvanan Live at Reading -dvd) ja hotellille kirjautumisen jälkeen Nelivitoseen. Oulussa vaikuttava kaverimme Markus oli lupautunut jälleen kerran miksaamaan, joten tiedossa oli että asiantunteva mies on puikoissa. Markus oli myös lupautunut suorittamaan miksaajalle harvinaisen lisäpestin: kun viestitin alkuviikosta äänettömyydestäni, lupasi hän hoitaa ainakin Tule pois piilosta -biisin taustalauluosuudet. Näitä varten Markus oli virittänyt itselleen miksauspöydän luokse mikin. Juuri näin!

Kamat pystyyn, tehokas soundcheck ja ruoan ääreen. Nelivitosessa on erinomainen keittiö, joka ei pettänyt taaskaan: oikein maittavaa oli kasvislasagne.

Takahuoneessa odottelua, keikkavaatteisiin sonnustautumista, takahuonetekstien selailua (tämänkertaisena suosikkina absurdilla tavalla hauska ”Mä kusin sun poikkihuilukoteloon”). Sovittuun aikaan intronauha pyörimään ja lavalle.

Baari ei seuraavana päivänä odottavasta helatorstaista huolimatta ollut varsinaisesti täynnä, mutta ihan tyhjille seinillekään ei tarvinnut soittaa: sali oli melko tarkalleen puolillaan ihmisiä jotka olivat varta vasten tulleet meitä seuraamaan, ja kannustus oli sen mukaista.

Omasta mielestäni soitto kulki hyvin, lukuun ottamatta synakitarasooloa, jonka onnistuin jotenkin hieman vesittämään osin epäselvän kuuntelun ja osin soittimen täydellisen holtittomuuden takia. Muuten meni hyvin, mutta onhan se kieltämättä hieman eri fiilis vetää keikkaa kun tiedostaa että pitää varoa revittämästä ääntään. Jätin suvereenisti suurimman osan taustoista laulamatta, lauloin vain sellaisissa biiseissä joissa osuuteni olivat oikeastaan lead-osuudessa (kuten Tänä yönä -biisin kertosäkeistö).

Sen verran hyvin keikka kuitenkin meni, että saimme encoret ja keikan jälkeen paita- ja levykauppa kävi vilkkaana. Lisäksi mieleen jäi mies, joka kertoi mikä Ukkosmaineen musiikin merkitys on heidän avioelämässään. Liikuttavaa oli se. Hetki hengailua, kamat kyytiin ja hotellille nukkumaan. Seuraavana aamuna hotelliaamiaisella ääni tuntui edellispäivän koitoksista huolimatta liki normaalilta. Musiikin parantava vaikutus on välillä aika ällistyttävä.

Perjantai 14.5.
Levy-Eskot, Joensuu
Karjalantalon Kellari, Joensuu

Kotikaupungin keikka ja ensimmäinen kunnolla lämmin kevätpäivä: toimiva yhtälö! Kävimme soittamassa ennen soundcheckiä kevään viimeisen levykauppakeikan Levy-Eskoilla, ja täytyy sanoa että oli kyllä onnistunein levykauppavedoista.

Soitimme ilman laulukamoja, siis pelkästään siten että koskettimiini oli pieni vahvistin. Intiimi lähestymistapa toimi hienosti, keikalla tuli paljon yllättäviä käänteitä. Lisäksi pieni kauppa oli aika lailla täynnä kiinnostunutta väkeä. Erittäin hyvillä fiiliksillä pääsimme jatkamaan checkiin.

Kyseisenä iltana jaoimme lavan tallikaverimme Eläimen kanssa. Alkuvuodesta esikoisensa levy-yhtiömme Juki Recordsin kautta julkaissut yhtye on saanut mukavasti mediahuomiota, ja levyä ovat kehuneet niin kriitikot kuin yleisökin. Erittäin suurella ylpeydellä on jäbien edesottamuksia tullut seurattua, joten mukavaa oli saada heidät lämppäämään meitä.

Hoidimme checkin alta ennen Eläintä, ja siirryimme ensin Uljas-lehden kuvattavaksi ja sen jälkeen Ilosaarirockin netti-tv:n haastateltaviksi. Jotenkin koko päivän hallinnut valoisa ja avoin olo aiheutti sen, että haastattelussa tuntui pitkästä aikaa siltä että voi olla rennosti ja vapautuneesti. Monesti alkaa punnitsemaan sanojaan ehkä vähän liikaakin, tai on muuten vähän etäinen.

Ruokailun jälkeen odottelemaan ja sitten kymmenen maissa seuraamaan Eläimen keikkaa. Väkeä valui paikalla hiljalleen (ennakkolippuja oli mennyt sen verran reilusti ettei onneksi tarvinnut jännittää yleisökatoa) ja bändi soitti hyvin. Sen verran tosin jännitti omaa keikkaa, että keskittynyt keikan seuraaminen oli melko mahdotonta.

Eläimen keikan jälkeen bäkkärille odottelemaan ja hermoilemaan. Keikka-asu päälle, SHS-10 -soitin valmiiksi ja sitten miettimään että ehtisikö vielä kerran käydä vessassa (ennen keikkaa on mahdollista käydä viiden minuutin sisällä vaikka viisi kertaa vessassa ja silti miettiä että pitäisikö vielä käydä). Sovittuun aikaan miksaajana toiminut Urski laittoi intronauhan soimaan ja halauksen jälkeen astelimme lavalle aloittamaan setin avausbiisiksi kevään keikoilla vakiintuneen Diskotanssiin-raidan.

Tuntuu siltä että alan toistaa itseäni, mutta olipa hyvä keikka! Sali oli täynnä (päälle 150 maksanutta ja vieraslistalaiset päälle), lavasoundi erinomainen ja soitto kulki loistavasti. Synakitara aiheutti taas soolospotissa jotain pientä murhetta, mutta se oli jälleen sivuseikka. Yleisö oli hienosti mukana ja bändi toimi huipusti. Mitään yksittäisiä huippuhetkiä ei taaskaan tule mieleen, keikka oli vaan yhtenäinen energiapurskaus jonka jälkeen oma olo oli euforinen, uskoisin että yleisölläkin.

Keikan jälkeen Klaus lähti nukkumaan, koska oli lähdössä varhaisella junalla takaisin Helsinkiin. Itse kävin istumassa Eläimen edustuksen kanssa hetkisen Jokelassa. Kun kävelin yksikseni nukkumaan pitkin Kauppakatua, alkoi taivaanrannassa yhtäkkiä jyristä ja salamoida. Ukkosilma rajoittui kuitenkin juuri siten, että näin sateen mutta en kastunut itse lainkaan. Melko komea fiilis oli kyllä: näin diskotähti palaa keikalta.

Perjantai 28.5.
Telakka, Tampere

Edellisestä Tampereen keikasta oli päässyt vierähtämään yli kaksi vuotta, mikä on kyllä suuri häpeä kun kaupungissa on aina ollut lämmin ja hieno vastaanotto.

Itse saavuin paikalle kaupunkiin jo hyvissä ajoin, koskapa olin luvannut toimittaa Tampereella toimivalle jakelijallemme hieman lisää levyjä. Tulipahan samalla tsekattua Supersoundsin toimitilat.

Kamojen roudaus Telakalle, ja hetkeksi hotellihuoneeseen levähtämään ennen paluuta keikkapaikalle Palsan Tomin kanssa sovittujen treffien merkeissä. Hetki hengailua ja ateriointi Telakalla, jonka jälkeen siirryimme vastapäätä sijaitsevalle Klubille tsekkaamaan Laurilan Jannen keikan. Hienoa meininkiä, erityisesti jäi mieleen uusi, ilmeisesti ensiesityksensä saanut biisi jossa laulettiin kyynaamoista ja rappukyylistä.

Klubilta takaisin Telakalle, jossa Klaus jo odottelikin. Kamat pystyyn, ja nopea soundcheck. Tällä kertaa puikoissa oli talon oma, erittäin asiallinen miksaaja joka ei ollut meitä aiemmin nähnyt. Oli hauskaa, kun kaveri hämmästeli erittäin isosti kosketinkioskiani sitä pystyttäessäni. Itse on jo niin tottunut ajatukseen, ettei ajattele sitä että kattaukseni on tosiaan varsin erikoisista palikoista koottu.

Check meni hyvin, ja sen jälkeen siirryimme odottelemaan keikan alkua yläkerran puolelle. Odotellessa katsoimme Tomin kuvaamia videopätkiä bileistä, joissa soitimme levyn- ja videontekoon osallistuneille lyhyen keikan. Erittäin hienoa matskua, pitää varmaan saattaa julki jossain vaiheessa!

Vähän ennen sovittua aikaa keikkavaatetta päälle ja äänenavausharjoitteita tekemään. Sovittuun aikaan miksaaja tyrkkäsi intron soimaan. Lyhyt halaus ja aloittamaan Diskotanssiin-biisi.

Väkeä oli paikalla mukavasti: ei täysi baari, mutta pöydistä raivattu tanssilattia oli täynnä, ja sehän on pääasia.

Alkukeikka sujui pieniä kämmäyksiä lukuun ottamatta melko mainiosti, mutta James-biisistä eteenpäin tuli pieni notkahdus. Aloin soittamaan biisiä synakitarallani. Klaus lauloi alun aivan oikein, mutta kun nytkäytin kompin käyntiin PSR-7:sta, jatkuikin komppipohja puoli sävelaskelta alemmasta sävellajista, mikä luonnollisestikin harhautti solistin niin että meni kotvanen aikaa ennen kuin pääsi takaisin kyytiin ( myöhemmin ilmeni, että olin vahingossa huitaissut synakitaran transpose-nappia, aiheuttaen näin sekaannuksen).

Vaikka tuo olisi ollut pieni juttu, jäi siitä itselle jonkinnäköinen trauma, varsinkin kun huomasin samalla Klausin fiiliksen hieman laskevan. Hermostuksissani mokailin sitten vähän lisää: Mansikkakausi lähti epähuomiossa ihan väärässä tempossa, ja hätäpäissäni yritin nostaa tempoa liian rajusti kesken säkeistön.

Joku neljä-viisi biisiä meni sekoillessa ja hermoillessa, sitten jotenkin totesin että tilanne täytyy ottaa haltuun. Heitin kehiin vähän erikoisliikkeitä ja keskityin enemmän show’n ylläpitämiseen kuin normaalisti, koska huomasin Klausin fiiliksien kaipaavan kohentamista. Ratkaisu toimi, ja loppukeikka olikin silkkaa spontaanien tilanteiden juhlaa. En edes muista tarkalleen mitä kaikkea tapahtui, mutta tunnelma yleisön ja bändin välillä oli erittäin välitön ja lämmin.

Keikka päättyi onnellisten tähtien alla soitettuamme parit encoret. Sen jälkeen hetki paita- ja levykaupan pyörittämistä sekä hengailua tuttujen ja tuntemattomien parissa. Ja mikä hienointa: kun baarin väelle valitteli yönälkäänsä, saimme molemmat pian eteemme kasvistortilla-annoksen! Kiitos Tampere, vastoinkäymisten kautta voittoon!

-Wilhelm

Muutamia huomioita levynjulkkarikevääseen liittyen, eli artisti avautuu -osio:

Kaikki kevään keikat ovat olleet hyviä, suurin osa erittäin hyviä, ja niillä on riittänyt väkeä. Järjestäjät ovat olleet mukavia, samoin paikkojen henkilökunta teknikkoja ja muita lukien. Uusi keikkakalustoni on toiminut mainiosti, tosin synakitaran (Casio DG-20) kanssa tuli lähes joka keikalla sekoiltua jotain soittimen holtittomasta soittotatsista johtuen. Niinpä päätin viimein Telakan keikan jälkeen jättää soittimen soitinarsenaalista pois, ja olen ollut tyytyväinen ratkaisuun.

Jännittävä piirre tässä keväässä on ollut median totaalinen kiinnostuksen puute. Biisimme eivät kotikaupungin loistavaa Oi.fm-kanavaa lukuun ottamatta ole soineet oikein missään, edes yksittäisiä kertoja (tosin levyllä on sen verran kritiikkiäkin radioita ja soittolistoja kohtaan, ettei se ihan yllätys ole). Samoin printtimedian kiinnostus on riittänyt satunnaisiin levyarvioihin: haastatteluja ei ole ollut musalehdissä eikä paria poikkeusta lukuun ottamatta sanomalehdissäkään.

Levyarvioiden lukeminen on myös vahvistanut tunnetta siitä, että toimittajien mielestä jokin uutuudenviehätys on karissut, emmekä ole enää kiinnostavia. Vaikka kritiikistä ei sinänsä piittaa, koska itsestä uusi levy tuntuu edelleen ylivoimaisesti onnistuneimmalta tähänastisistamme, on tuntunu kummalliselta lukea joitain arvioita. Useissa meitä syytetään saman kaavan toistamisesta, kun tällä levyllä olemme nimenomaan uudistuneet kaikkein eniten levy-levyltä-kehitystä miettien. Uudistusta on tapahtunut niin musiikillisessa, sanoituksellisella, soitannollisella kuin asenteellisellakin puolella.

Sanoitusten suhteen tuntuu taas siltä, että olemme joutuneet toimittajien toimesta väärintulkitsemisen kohteeksi. Joissain arvioissa kritiikkimme (samoin kuin toisaalta myös useiden tekstien itseironia) soittolistoja ja hittiformaattia kohtaan on tulkittu katkeruudeksi, mitä se ei tosiaan ole. Ei ole kyse siitä, että esimerkiksi radioiden pitäisi tajuta nimenomaan meidän erinomaisuutemme, vaan siitä että olisi hienoa jos radio voisi olla muutakin kuin samaa pariakymmentä suppean formaatin mukaista listaa toistava soittoautomaatti. Kulttuuri voisi olla myös monipuolista, mielenkiintoista ja virikkeitä antavaa. Olisi mukavaa jos marginaalisempiakin ilmiöitä esiteltäisiin muutenkin kuin joissain omituiseen aikaan esitettävissä erikoisohjelmissa (joita niitäkin Ylen puolelta ajetaan koko ajan alas).

Kummalliselta tuntuu myös se ajatus, mikä yhdessä levyarviossa tuotiin esille: kaikki tietävät jo edellämainitun tilanteen, ei sitä tarvitse alleviivaten tuoda esille. En oikein ymmärrä tuollaista ajatusmallia. Kyllähän kaikkien pitäisi periaatteessa myös tietää että vaikkapa väkivalta on väärin: eikö siis kannata tehdä väkivallanvastaisia lauluja?

Kaikkein koomisinta tilanteessa on se, että oman tuntuman mukaan useimmat kuuntelijamme tykkäävät uusimmasta levystämme ja pitävät sitä parhaana tähänastisistamme. Tämä on pääteltävissä sekä keikoilla saaduista kommenteista että siitä, että levy on lähtenyt myymään vauhdikkaammin kuin aiemmat: tästä osoituksena yhtyeen uran ensimmäiset listasijoitukset.

Pähkinänkuoressa: kuuntelijoidemme (sekä uusien että vanhojen) mielestä olemme tällä hetkellä kiinnostavimmillamme, kun taas median mielestä olemme vanhentunut vitsi. Hassua, mutta totta. Ja samalla: erittäin onnekasta että tilanne on näin päin, koska toisin päin tilanne olisi artistin kannalta paljon karumpi. Median huomio auttaa bändin nimen leviämistä ja näin ollen keikkojen saamista ja muuta vastaavaa, mutta ylivoimaisesti tärkeintä on kuitenkin se että te olette kiinnostuneita tekemisistämme. Kiitoksia kevään ja kesän keikoilla käyneille, levyn ostaneille ja meitä muutoin tukeneille! Olette parhautta, nähdään keikoilla!

-Wilhelm

Listamenestystä ja kilpailu!

06.05.2010 (Uutiset)

Ukkosmaineen viime viikolla ilmestynyt levy Oletteko te tosissanne? on noussut Rumban albumilistan sijalle 9! Lisäksi levy nousi Suomen viralliselle levymyyntilistalle sijalle 48. Historiansa ensimmäiset listasijoitukset saanut yhtye kiittää vilpittömästi kaikkia levyn ostaneita!

Rumba järjestää kotisivuillaan kilpailun, jossa on mahdollisuus voittaa Ukkosmaine esiintymään kotiinsa! Kilpailuun voi osallistua täällä.

Uusi levy kaupoissa tänään!

28.04.2010 (Uutiset)

Ukkosmaineen neljäs studioalbumi Oletteko te tosissanne? julkaistaan tänään! Levyä löytyy hyvinvarustelluista levykaupoista ympäri maan. Voit myös tilata levyn Levykauppa X:n kautta tai ostaa levyn digitaalisena latauksena iTunesista.

Kevään keikat alkavat tänään Turusta, jossa yhtye esiintyy Levykauppa X:ssä kello 16:30. Varsinainen levynjulkaisukeikka soitetaan huomenna Semifinalissa. Tsekkaa kaikki tähän mennessä varmistuneet keikat keikkakalenterista.

Salama-shopissa on nyt tilattavissa uutta paitamallia, jossa rintapainatuksena on hieno kosketinsoitinsydän. Uusia Ukkosmaine-paitoja on luonnollisestikin myynnissä myös keikoilla.

Ukkosmaine toivottaa ystävilleen aurinkoista ja rakkaudentäyteistä kevättä! Nähdään keikoilla!

Ennakkotunnelmia

18.04.2010 (Levypäiväkirjat, Oletteko te tosissanne?)

Enää vajaat kaksi viikkoa levynjulkaisuun ja vuoden ensimmäisiin keikkoihin! Kevät tekee tuloaan, ja etukäteisinnostus on Ukkosmaine-leirissä melkoinen. Ajattelin blogikirjoituksen myötä jakaa vähän ennakkotunnelmia.

Valmiit levyt tulivat painosta tällä viikolla, mikä oli itselleni suuri helpotuksen aihe. Vaikka tiesi että kaikki levypainoon lähetetyt aineistot ovat kunnossa, niin silti huomasi jännittävänsä että jospa sittenkin jokin menee vikaan… Sovittua toimitusaikaa edeltävänä yönä näin painajaisen, jossa kansien värit olivat aivan päin prinkkalaa ja lisäksi kannet oli taiteltu koteloon väkivaltaisesti niin että paperit oli ruttaantuneet. Onneksi se oli tosiaan vain unta, sillä kannet näyttävät juuri siltä kuin pitääkin! Komeat kannet, jotka kuvaavat loistavasti sekä levyn nimeä että sitä miltä levy kuulostaa. Suurkiitos kansien suhteen työpanoksesta Ellille, Tomille ja Matille.

Aika hienoa olla nyt tässä vaiheessa. On kulunut melko tarkalleen kahdeksan kuukautta siitä, kun istuin Klausin työhuoneen sohvalla kosketinsoitin sylissä ja improvisoin riffin, jonka ympärille syntyi samalla viikolla levyn ensisingle Play. Tuo hetki oli samalla konkreettinen ensisykäys uuden levyn työstämiselle. Sen jälkeen levyn tekeminen on ollut kummallekin selkeä päätavoite. Syksystä lähtien on tapahtunut paljon: sähköpostitse puolin ja toisin läheteltyjä demoja, sovitustreenejä, biisien demoäänityksiä kahdestaan, lisää sovitustreenejä, sanoitusten hiomista, uusien biisien testiajoa keikoilla, levykokonaisuuden hahmottamista, spekulointia milloin mistäkin asiasta, julkaisupäivämäärän suunnittelua, keikkamyyjän kanssa koordinointia, videokäsikirjoituksen hieromista, tanssitreenejä, kannen suunnittelua, ajoittaista stressiä sadoista käsissä pidettävistä langoista. Ja aika paljon tekemisen iloa, naurua ja ystävyyttä.

Olen useampaankin otteeseen ennakoinut näissä blogeissa tulevasta levystä muodostuvan tähänastisistamme parhaan, ja seison tuon mielipiteen takana edelleen. Tuleva levy on juuri sitä mihin me molemmat pyrimme. Sen sisältämät ääripäät ovat melkoisen kaukana toisistaan, ja samalla se on kuitenkin eheä kokonaisuus, jonka pohjavire on valoisa.

Tämän levyn kohdalla minun ja Klausin visiot tuntuvat kohdanneet paremmin kuin koskaan ennen. Sen pohjalla on se, että olemme pyrkineet alusta lähtien suunnittelemaan ja miettimään kaiken mahdollisimman hyvin etukäteen. Edellisten levyjen tekoprosesseista on opittu paljon ja osattu olla toistamatta sellaisia juttuja, jotka aiheuttivat turhaa skismaa ja stressiä. Epäsuomalaiseen tapaan olemme puhuneet keskenämme läpi monia asioita, jotka ovat hiertäneet jompaa kumpaa ja samalla alkaneet tajuta toisiamme paremmin monissa asioissa. Se taas on aiheuttanut hyvän tekemisen meiningin ja tunteen siitä että vedämme samaa köyttä.

Kuvastava tapaus samalla aaltopituudella liikkumisesta on hetki helmikuulta. Pidimme Helsingissä palaveria kansi- ja pukutaiteilijamme Ellin kanssa ja loppuvaiheessa palaveria totesimme Klausin kanssa että levylle pitäisikin piakkoin keksiä nimi. Klaus ja Elli poistuivat pihalle odottelemaan, kun minä poikkesin vielä wc:ssä. Siellä asioidessani mieleen juolahti erään biisin avausrivinä oleva ”Oletteko te tosissanne?”. Pihalle astuessani ilmoitin riemukkaasti keksintöni Klausille ja Ellille, jotka katsoivat takaisin hämmentyneenä. ”Siis kuulitko oven läpi mitä puhuttiin?”, kysyi Klaus. Ilmeni että Klaus oli saanut juuri saman idean ja esitellyt sen Ellille. Vastaavanlaisia hetkiä oli levynteon aikana useita.

On sinällään hauskaa, että yhtenevistä visioista huolimatta levy ei haiskahda himpunkaan vertaa kompromisseille. Päinvastoin. Kuuntelin juuri levyn läpi tehdessäni kävelylenkin, ja mietin että päällimmäisenä mieleen nouseva sana läpi levyn on ”rohkeus”. Olemme molemmat uskaltaneet ottaa biiseissä esille aiheita, joista ei välttämättä aiemmin olisi edes osannut kuvitella tekevänsä biisiä. Samalla on ollut rohkeutta luottaa siihen, että jos joku kuulostaa ja tuntuu itsestä hyvältä, niin se jätetään levylle. Ja toisaalta rohkeutta siinä, että levyltä jätettiin pois useampikin biisi joka oli meidän molempien mielestä hyvä, muttei tuntunut sopivan kokonaisuuteen.

Jospa tämä riittäisi levyyn liittyen toistaiseksi. Yritän olla selittämättä liikaa omia näkemyksiäni levystä, koska tahdon että muodostatte omat mielipiteenne ilman suurempia ennakko-odotuksia jotka ohjaisivat jotenkin kuuntelua. Samasta syystä päätin jättää tällä kertaa kirjoittamatta aiemmista levyistä kirjoittamani biisikohtaiset spekulaatiot. Kirjoitan ne ehkä myöhemmin, sitten kun levy on ehtinyt olla jo hyvän aikaa julkaistuna.

Muista kuulumisista sen verran, että olen levyn valmistumisen jälkeen viettänyt omaa aikaani melko tehokkaasti treenikämpällä joen varressa hieroen ja treenaten uusien biisien keikkasovituksia sekä pohtien tulevan kosketinsoitinkioskini koostumusta. Nyt alkaa vaikuttaa hyvältä, luulen että tämänhetkinen setup on oikein hyvä tuleville keikoille. Paljon on taas muistettavaa ja roudattavaa keikoille, mutta sekin on oikeastaan kivaa. Pian neljän kuukauden mittainen keikkatauko takana, tulevia keikkoja odottaa jo aikamoisen innokkaasti!

Huomenissa Klaus saapuu, ja treenaamme tulevan viikon kahdestaan Joensuussa. Viikonlopulla siirrymme Helsinkiin, jossa on luvassa vielä viimeisiä treenejä, ja keskiviikkona onkin sitten levynjulkaisu sekä ensimmäinen kevään levykauppakeikoista Turun Levykauppa X:ssä. Ja torstaina varsinainen levynjulkkarikeikka illalla Semifinalissa. Jännittää jo nyt ihan hulluna, ja samalla ei malttaisi millään odottaa.

Kaipa tämän blogin loppuun pitää nostaa esiin vielä eräs ajanhengen mukainen asia sen isommin siitä vaahtoamatta (uskon kyllä suurimman osan blogimme lukijoista tämän tiedostavan muutenkin). Eli: jos tykkäätte bändistä ja levystä, niin ostakaa levy levykaupasta tai keikoiltamme, tai vaihtoehtoisesti digilatauksena joltain valtuutetulta myyjältä (esim. iTunes). Levyhän on aiempien levyjemme tapaan omasta päätöksestämme hinnaltaan normaalihintaista cd:tä edullisempi.

Kuten varmasti tiedätte, levymme julkaistaan oman Juki Records -levy-yhtiömme kautta. Olemme alusta asti halunneet pitää langat omissa käsissämme sekä taiteellisissa että käytännöllisissä asioissa ja samalla tuo vapaus tarkoittaa sitä, että levyjen äänitys- ja painatuskulut sekä muut vastaavat ovat omalla vastuullamme. Tämän julkaisutoiminnan jatkuvuus on ihan sen varassa, ostetaanko levyjä niin paljon että saamme katettua niistä aiheutuvat kulut. Laittomat nettilataukset eivät tätä jatkuvuutta tue.

Siinäpä kaikki sen asian osalta. Mahtavaa kevään odotusta kaikille, ja nähdään pian keikoilla!

-Wilhelm

Uusi levy ilmestyy 28. huhtikuuta! Katso musiikkivideo!

07.04.2010 (Uutiset)

Ukkosmaineen neljäs studioalbumi Oletteko te tosissanne? ilmestyy keskiviikkona 28.4.! Levyn kansikuva, biisien nimet ja muut tiedot löytyvät Musiikki-sivulta. Tähän mennessä varmistuneet kevään ja kesän keikat puolestaan löytyvät Keikkakalenterista. Levyn voi tilata itselleen julkaisupäiväksi kotiin kannettuna Levykauppa X:stä.

Levyn toisena ennakkomaistiaisena kuultava Pyyhe kenttään…not! -single on toimitettu radioihin, kappale on myös kuunneltavissa yhtyeen MySpace-sivuilla. Kappaleesta kuvattu musiikkivideo on katsottavissa alla! Yhtye toivottaa parhautta kevääseen, nähdään keikoilla!

Loppusuoralla!

17.03.2010 (Levypäiväkirjat, Oletteko te tosissanne?)

Kappas, kymmenen päivää siitä kun viimeksi kirjoitin. Nyt on ollut niin hektistä, ettei ole oikein malttanut eikä osannutkaan keskittyä muuhun kuin viimeisiin osuuksiin.

Mutta niin vaan olemme edenneet siihen pisteeseen, että teemme parhaillaan viimeisten biisien miksauksia ja masterointi olisi tarkoitus tehdä perjantaina. Loppusuoralla ollaan siis erittäin vahvasti.

Jos viime viikon tapahtumia vähän kertaa: teimme Klausin kanssa alkuviikosta viimeisen kahden biisin midi-pohjia (sekä muutamia ihan audionakin äänitettyjä osuuksia) uudella työhuoneellani. Keskiviikosta perjantaihin teimme sitten studiolla kahden aiemmin viikolla työstämämme biisin lisäksi tiiviisti hommia aiemmin äänitettyjen biisien kanssa, joista osasta puuttui vielä pieniä ja vähän isompiakin yksityiskohtia.

Nyt olemme olleet täällä studiolla maanantaista asti. Viimeinen äänitetty asia saatiin nauhalle eilen, kun Klaus lauloi ”Diskotanssiin”-biisiin matalan stemman, joka täydensi vielä vajaalta tuntuneen kertosäkeistön. Viimeiset omat osuuteni äänitin maanantaina varsinaisten erikoisjuttujen myötä: soitin yhteen biisiin baritonikitaraa ja tein toisen biisin loppuun huutokuorohenkisen osuuden niin suurella antaumuksella, että ilmeisesti happikadosta johtuen iski niiden äänittämisen jälkeen hieman sekava olo.

Tuntuu hyvältä olla nyt tässä pisteessä, ja kokea että olemme molemmat jaksaneet tehdä hommia loppuun asti määrätietoisesti, tyytymättä puolivillaisiin ratkaisuihin.

Viime viikolla saimme mietittyä biisijärjestyksen, jonka myötä kokonaisuus aukesi. Nyt tuntuu erittäin vahvasti siltä, että jokainen biisi puoltaa paikkaansa juuri tällä levyllä. Levylle tulevien biisien joukostahan jäi pois paljon sellaisiakin, joita soitimme viime vuoden keikoilla. Niissä ei ole biiseinä tosiaan mitään vikana, mutta ne eivät kuuluneet tähän kokonaisuuteen.

Biisijärjestyksen myötä paikalleen loksahti sekä tekstillisesti että musiikillisesti sellainen kappale, jossa toimin Ukkosmaineen historiassa ensimmäistä kertaa pääsolistina. Vaikka biisiin olen itse kovasti kiintynyt, niin epäilin silti melkein loppuun asti sen kokonaisuuteen sopimista, mutta en enää. Onneksi Klaus kannusti asiassa.

Väsymys alkaa olla jo melkoinen. Äänityspäivien jälkeen on jotenkin vaikeaa keskittyä mihinkään, ja sitten päätyy miettimään kaikkia julkaisuun liittyviä asioita ja muuta vastaavaa vielä unta odotellessaankin. Pyörä pyörii pään sisällä.

Toisaalta: samalla kun tuntuu hyvältä saada tämä pian päätökseen, niin iskee tavallaan jo valmiiksi haikeus siitä että se kohta loppuu. Onneksi pääsee kohta suunnittelemaan ja treenailemaan keikkasovituksia. Keikoille onkin ihan tajuton hinku. Viimeksi on tainnut ollut näin pitkä yhtäjaksoinen tauko keikoista vuonna 2006.

Ja vielähän tässä tekemistä on vaikka itse äänite tärkeimpänä asiana onkin kohta valmis. Kansien suunnittelu on vielä vaiheessa, vaikka nyt hallussa onkin idea joka miellyttää meidän molempien silmää. Ja sitten siirrytään levy-yhtiön jätkinä kaikkien julkaisuun liittyvien peruskuvioiden pariin. Mutta sekin tuntuu oikeastaan vain kivalta. Kuten jo aiemmin uumoilinkin, lopputuloksesta on tulossa selkeästi paras levymme koskaan.

Musavideo on muuten nyt leikattu valmiiksi, ja odottaa vielä jälkikäsittelyä. Saimme maanantaina ohjaaja-Kimmolta ensimmäisen version, johon ei muutamia pikkujuttuja lukuun ottamatta ollut mitään huomautettavaa. Mahtava video on tulossa, huhtikuun alkupuolella voi odotella sitä nähtäväksi.

Tulipas paljon hehkutusta kaikesta, mutta toisaalta olokin tuntuu juuri siltä että pitää nyt vähän hehkutella menemään. Voikaa hyvin ja nauttikaa kevätauringosta!

-Wilhelm

Studiopuhetta

07.03.2010 (Levypäiväkirjat, Oletteko te tosissanne?)

Kun levynteon parissa viettää tarpeeksi aikaa, alkaa tekijäporukan ympärille rakentumaan eräänlainen kupla, jonka sisällä vallitsee oma todellisuus. Siellä vallitsee aivan oma logiikkansa, jossa myös puhutaan omaa kieltänsä.

Tämänviikkoisten sessioiden yhteydessä huomasin, että nyt alamme olla Klausin ja Heikin kanssa tuossa pisteessä. Tämän viikon keskustelussa on käytetty soundeista ja biiseistä puhuttaessa muun muassa seuraavia kuvauksia:

”Audioruoska”
”Falafel-asteikko”
”Nikke Knattertonin auto”
”Kiukaan pihinä löylyn jälkeen”
”Hillityn seksikäs mieskuoro”
”Kalifornialaiskitaristi bermudashortseissa kohtaa vinksahtaneen venäläisen sirkustaitelijan”

Kunhan levy ensi kuussa ilmestyy, niin voitte katsoa kuinka monta edellä mainituista kuvauksista onnistutte bongaamaan:)

-Wilhelm

Videokuvaukset takana, äänityspäiviä vielä edessä

04.03.2010 (Levypäiväkirjat, Oletteko te tosissanne?)

Oujee. Tänään jatkoimme levyn työstämistä taas studio-olosuhteissa, huomenna ja lauantaina äänitämme myös. Loppusuora häämöttää, mutta paljon on tekemistä vielä. Vahvana kyllä elää tunne siitä, että tästä tulee ylivoimaisesti paras levymme. Ei jää ainakaan kiinni siitä, ettemmekö olisi tehneet töitä sen eteen. Työstäminenhän alkoi jo viime syksynä. Nyt vuoden alusta lähtien me molemmat olemme työstäneet levyä ja siihen liittyviä asioita melko lailla täyspäiväisesti. Tulevaisuudessa siintävät tulevat keikat, ja usko siihen että kaikki nämä ajankäytölliset ja taloudelliset uhraukset ovat sen arvoisia että saamme nuo uudet biisit yleisön kuultavaksi.

Viime viikolla oli melkoisen paljon kaikkea. Biisien pohjien työstämisen lisäksi postittelimme promosinkkuja ja säädimme musiikkivideoon liittyviä käytännön asioita. Tuleva musiikkivideommehan tosiaan kuvattiin viime viikonloppuna Joensuussa, Suvantosillan kupeessa sijaitsevan rakennuksen kahdennessatoista kerroksessa. Suurkiitos Mainostoimisto Fabrikille, joka tarjosi ystävällisesti puitteet käyttöömme!

Videon teosta löytyy lyhyt reportaasi Salama-tv:stä. En oikeastaan tahdo paljastaa videosta vielä mitään, säästellään yllätystä. Sanotaan sen verran, että olen erittäin tyytyväinen visiostani kasvaneeseen käsikirjoitukseen. Videon työporukka sai viikonlopun aikana monta kertaa melko makeat naurut.

Videonkuvausviikonloppu oli muutenkin mainio. Lauantaina teimme pitkän päivän, aamukahdeksasta yhteentoista yöllä. Kukaan ei kuitenkaan valittanut kertaakaan päivän pituutta tai väsymystä, vaan päällä oli hyvä tekemisen meininki ja huumori.

Kiitokset jo tässä vaiheessa ystävillemme Kimmo Rotkolle ja Hilppa Lammelle, jotka ovat olleet suuressa osassa mukana videon teossa. Kimmo hioi kanssamme käsikirjoituksen kuntoon, ohjasi, ja nyt myöhemmin vielä leikkaa videon. Hilppa puolestaan on vastuussa videossa nähtävästä tanssikoreografiasta: lyhyitä pätkiä tanssiharjoituksistahan nähdään Salama-tv:ssä. Kiitoksia myös mukana olleille tanssijoille, assistentteina toimineille Villelle ja Jussille, sekä Palsan Tomille, joka otti viikonlopun aikana uudet promokuvat ja oli muutenkin apuna.

Maanantaina julkaistua sinkkua on ladattu sivuiltamme hämmentävän paljon. Siitä voinee päätellä, että uutta levyä odottaa aika moni ihminen. Se tuntuu toki tässä vaiheessa erittäin hyvältä. Toivotaan että joku radiokanavakin tuota sinkkua soittaisi, meidän biisimmehän eivät tunnetusti ole koskaan radiosoitolla juuri juhlineet. Jos tahdotte laittaa radioihin soittotoiveita sinkusta, niin mukavaahan se olisi: jospa musiikkimme pariin löytäisi sitä kautta uusia kuulijoita.

Huomenna lisää studiointia, nyt Boston Legalin kakkoskauden vikojen jaksojen pariin. Voikaa hyvin!

-Wilhelm