Levynjulkistamistunnelmia
17.02.2007 (Keikkapäiväkirjat)
Pakko on lainata tämän päiväkirjan alkuun Riston Rakkauden rock -biisiä: “Huh huh, nimittäin ihan mielettömät fiilikset!”.
On nimittäin vieläkin hyvät värinät päällä toissa viikon keikoista, jotka tehtiin levynjulkistamisen yhteydessä. Neljän päivän aikana ehdimme soittaa neljä loppujen lopuksi tosi erilaista keikkaa. Ja levy on nyt vihdoin ihmisten kuultavana, mikä tuntuu ihan älyttömän hyvältä kaiken viimevuotisen työn jälkeen. Alla muistelmia julkistamisviikon keikoista.
Keskiviikko 14.2.
Teatteriklubi, Joensuu
Ystävänpäivänä oli levymme kauan odotettu julkaisupäivä. Ainakin paikalliselta medialta oli huomiota tullut ihan mukavasti, lehdissä oli isohkoja juttuja, ja paikalliset radiokanavatkin olivat kuulemma levyä soittaneet. Radio Helsingissäkin oli uusi levy soinut. Siistiä. Joensuulaiselle Oi.fm-kanavalle annettiin Klausin kanssa tiistain bänditreenien tauolla kohtalaisen levoton haastattelu.
Keskiviikkoaamuna heräsin jo aikaisin, täynnä virtaa. Kymmeneltä olisi ollut luento, mutta annoin itselleni siitä vapautuksen vedoten siihen, että en olisi kuitenkaan pystynyt keskittymään. Yllätin kuitenkin itseni kirjoittamalla gradua roudausta odotellessa.
Roudaus suoritettiin tukijamme Joensuun ylioppilaslehden, ja sen urhoollisen päätoimittajan avustuksella. Keikkafiilistä ei laskenut edes se, että lainaamamme minibussin sivuovi ei toiminut, ja meidän täytyi kavuta Klausin kanssa kyytiin takaluukun kautta. Kävimme hakemassa äänentoisto- ja valolaitteistoa eri puolilta kaupunkia, ja lopulta pääsimme kama-arsenaalin kanssa Teatteriklubille.
Levymme äänittäjät Heikki ja Pekka lupautuivat jo aiemmin suureksi iloksemme auttamaan levynjulkistamiskeikan ääni- ja valopuolessa, ja mikäpä sen hienompaa olisi ollutkaan. Kasailimme yhdessä kamat Teatteriklubille, ja pääsimme tekemään soundcheckiä aikataulun mukaisesti. Rutgersin miehistö saapui paikalle vähän ennen seitsemää. Heidänkin tehtyä nopean äänentarkastuksen, painelimme syömään Teatteriravintolan puolelle. Ruokailun ohessa skoolattiin ystävänpäivän ja Niinivaara Expressin ilmestymisen kunniaksi.
Ruokailun jälkeen suuntasin kotiin käymään nopeasti suihkussa ja ajamaan levynteon ajan rehottaneen naamakarvoituksen pois. Viikset jätin - tietenkin. Ennen keikkaa ehdin myös käydä Sirviön Ellin luona parturoitavana. Elli saksikin minulle hienon kampauksen, joka tekee kunniaa muun muassa MacGyverille.
Teatteriklubille mennessä jännitys kohosi jotenkin yhtäkkiä valtavaksi. Käsitin klubille kävellessä, että hetki jota on alitajuisesti odottanut jo monen kuukauden ajan on nyt läsnä. Klubilla vaikutti onneksi olevan jo mukavasti porukkaa, ja lisää tuli sisään koko ajan.
Rutgers aloitti settinsä puoli yhdentoista jälkeen. Jätkät vetivät hienosti, ja Juki Records -merkki rintapielessä tuntui erityisen hienolta seurata keikkaa. Viimeisenä soitetun Kleine Heidi -biisin seurasin Heikin ja Pekan lavan sivustalle asetetusta miksaus- ja valopisteestä käsin, ja repeilimme kollektiivisesti nerokkaan polveilevalle biisille.
Sitten alkoikin olla jo todenteolla aika alkaa jännittää. Suuntasimme Klausin kanssa miesten vessaan vaihtamaan keikkavaatteita, koska varsinaisia takahuonetiloja ei ollut. Molemmilla tuntui olevan valtava lataus päällä.
Kuuntelimme yläkerrasta käsin, kun Heikki ja Pekka vaihtoivat sovittuna merkkinä soimaan hengenluontibiisiksi Pariisin kevät -yhtyeen Tuu rokkaa mun tanssilattiaa -biisin. Sen tahdissa punnerruksia ja keskinäistä hengenluontia, ja sitten levyn avaavan Pamelan spiikin pohjalle tehty intronauha alkoikin pyöriä klubin puolella.
Astelin lavalle aloittamaan ekan biisin (80200), ja voi että tuntui hyvältä. Yleisö oli pakkautunut erittäin tiiviisti lavan eteen, ja oli selkeästi odottanut keikkaa lähes yhtä paljon kuin mekin.
Keikasta ei ole paljoa järkevää sanottavaa, se oli aikalailla silkkaa hurmosta alusta loppuun. Soittaminen tuntui erityisen hyvältä ja turvalliselta, kun tiesi että keikan ääni- ja valomies tuntevat biisimme erittäin hyvin. Iso käsi Helmutille ja Pavelille, jotka suureksi ilokseni osallistuivat myös Ilosaaren nurmikolla -biisin lauluosuuksiin.
(Kuva: Matti Karttunen)
(Kuva: Matti Karttunen)
(Kuva: Matti Karttunen)
En muista tarkalleen montako encorea soitimme varsinaisen keikan päälle, mutta oli niitä kyllä aika monta. Keikka taisi venähtää yli tunnin mittaiseksi. Kiitos kaikille läsnä olleille, mahtavaa oli!
Torstai 15.2.
Night, Joensuu
Torstain ohjelmassa oli muun muassa kamojen roudailua Teatteriklubilta. Nightin soundcheckiin ehdittiin kuitenkin melkein ajoissa. Muutaman biisin soitettuamme totesimme homman toimivan, ja suuntasimme ravintolakompleksin yläkertaan syömään.
Keikan oli määrä alkaa vasta kahdentoista tienoilla, joten ennen sitä ehdin käydä kotona nukkumassa reilun tunnin unet. Keikkapaikalle saapuessamme ilmeni, että varsinaisesta yleisöryntäyksestä ei voinut puhua. Isohkossa ravintolasalissa bailasi ehkä viitisenkymmentä ihmistä. Yllättävää sinällään, koska kyseessä olivat penkkaribileet, joiden aikana Nightissa on ollut totutusti tungosta. Muiden paikkojen bileet ilmeisesti verottivat väkeä.
Keikan alkaessa huomasimme kuitenkin iloksemme, että näköjään suurin piirtein kaikki paikalla olevat ihmiset olivat tulleet Nightiin nimenomaan keikkamme vuoksi. Hyvä meininki saatiin aikaiseksi, ja tunnelma muodostui paikan koosta huolimatta hyvin intiimiksi. Nöpönenä-biisin soitimme käytännössä yleisön joukossa.
Keikka oli myös tyyliltään paljon keskiviikkoista holtittomampi, mutta hyvällä tavalla. Kun keskiviikkona huomasin ainakin itse keskittyväni todella paljon mahdollisimman hyvin soittamiseen, annoin nyt itselleni vapauksia hullaantua enemmälti. Jollain tapaa punk-henkisempi keikka. Mutta erittäin hyvä meininki siis, ja yleisö tuntui tykkäävän.
Encoreiden joukossa soitimme mielijohteesta myös Pielisjoen, jota ei varsinaisesti settiin oltu suunniteltu. Keikan jälkeen hetki hikien pyyhkimistä takahuoneessa, ja kotiin valmistautumaan viikonlopun koitoksiin.
Perjantai 16.2.
Vakiopaine, Jyväskylä
Vakiopaineessa olimme käyneet aiemmin jo kolme kertaa soittamassa, ja joka kerta keikat ovat olleet onnistuneita. Niinpä odotukset olivat korkealla, kun perjantaiaamuna lähdettiin tien päälle.
Suureksi iloksemme saimme matkalle mukaan vahvistukseksi trumpettitaituri Erno Kettusen (muun muassa Skanes, Oscar H.O.T. Quartet ja Erno Kettunen & Pajatso). Levy-Eskojen tiskin takana Erno on hankkinut sen verran kokemusta kaupanteosta, että levymyyjän pesti lankesi hänelle luontevasti. Lisäksi Erno lupasi toimia apukuskina ja valokuvaajana.
Klausin kyydillä suuntasimme Nightiin hakemaan sinne edellisyönä jätetyt soittokamat kyytiin, ja niin päästiin matkaan. Varkaudessa pidettiin pakollinen kahvi- ja pelitauko, jonka jälkeen jatkettiin Jyväskylään.
Vakiopaineessa pystytimme soittokamat rivakasti, teimme soundcheckin ja lähdimme tapaamaan tuttavia. Muutaman tunnin hermostuneen hengailun jälkeen palasimme Vakiopaineeseen valmistautumaan.
Takahuoneessa teimme Klausin kanssa settilistan, joka noudatti pitkälti edellisiltojen runkoa pienin muutoksin. Latautuneisuus tuntui taas vahvana.
Jälleen valmistautumismerkiksi oli sovittu Tuu rokkaa mun tanssilattiaa, jonka pärähtäessä baarin kaiuttimista tavallista äänenpainetta kovempaa yleisö kuulosti innostuvan jo valmiiksi. Kun sitten intronauhan puheen ensimmäiset lauseet kajahtivat ilmoille, kuului takahuoneeseen asti innostuneita huudahduksia.
Ja kyllä oli muuten hieno kävellä lavalle aloittamaan biisi. Vakiopaine ei varmasti koskaan ole ollut noin täynnä meidän soittaessamme siellä. Vilkaistessani ulos huomasin siellä olevan vieläpä pitkähkön jonon.
Toisen biisin aikana soitin kertsin päälle toisesta koskettimestani sointumattoa pohjalle. Soitin aivan oikeita sointuja, mutta soinnut kuulostivat siitä huolimatta epävireisiltä. Tarkistin asian biisin välissä, ja kas kummaa: Roland D-10 oli epävireessä! Yritin näpelöidä hermostuneesti transponointinappeja, mutta tilanne ei korjaantunut miksikään.
Hetken ajan pääkopan sisällä vyöryi valtava pettymyksen aalto, joka häipyi noin minuutin sisällä. Siitä lähtien kaikki oli aivan silkkaa juhlaa. Soittamista ei oikeastaan edes tarvinnut miettiä. Etsin korvaavat soundit luotettavasta PSR-7:sta, ja se toimi aivan mainiosti.
(Kuva: Erno Kettunen)
(Kuva: Erno Kettunen)
(Kuva: Erno Kettunen)
Yleisö oli niin hienosti mukana, etten ole varmaan koskaan kokenut moista. Jossain vaiheessa tuli aidosti sellainen olo, että kylläpä on älyttömän siistiä olla elossa. Varsinaisen setin päättäneen Suudelmia Suvikadulla -biisin aikana meinasi alkaa itkettämään kun tuntui niin hienolta.
Encoreja tuli soitettua varmaan viisi tai kuusi. Tuntui vaan siltä, että ei raaskisi millään lähteä pois. Ja vaikutti siltä, että tunne oli molemminpuolinen yleisön kanssa.
Takahuoneessa leijuimme Klausin kanssa varmaan metrin verran ilmassa. Totesimme yksimielisesti soittaneemme juuri uramme parhaan keikan.
Loppuilta meni tuttujen kanssa jutellessa. Edes väsymystä ei tuntunut lainkaan. Aika hiton moni tuli kiittämään keikasta. Yksi mukavimmista kehuista tuli tuttavaltamme, joka totesi aiemmin pitäneensä meitä huvittavana, mutta tajunneensa keikan aikana että hommassammehan on oikeasti aika paljon enemmän syvyyttä kuin hauska ulkokuori.
On oikeasti iltoja, jolloin ei ole aihetta valittaa mistään. Kun sellaisia osuu kohdalle, täytyy nauttia. Mahtavan keikkakokemuksen kruunasi vielä se, että Vakiopaineessa on oikeasti varmasti maailman mukavin henkilökunta, joka tuo paikkaan niin hienon yleisfiiliksen, että oksat pois. Lämmin kiitos kaikille paikalla olleille!
Lauantai 17.2.
Korjaamo, Helsinki
Eilisen illan energialataus tuntui vielä aamulla herätessäkin kehossa. Hirveä innostus päällä, ja väsymystä ei tuntunut yhtään, vaikka yöunet olivatkin lyhyehköt.
Keittelin majapaikassani kahvit, ja lähdin hakemaan autolla Ernoa, jonka kanssa suunnistimme koluamaan Kauppakadun divareita. Erno selaili vinyyleitä, minä hankin täydennystä Hämähäkkimies-sarjakuvien kokoelmaani.
Klaus liittyi seuraamme, kun menimme syömään. Aterian jälkeen kävimme hakemassa kamat Vakiopaineesta, ja joimme samalla jälkiruokakahvit. Ja vaihdoimme Ukkosmaine-levyn Vakiopaine-paitoihin!
Ajomatka Helsinkiin sujui rauhallisesti, ajoin koko matkan. Matkan viihdytyksenä oli jo edellisenä päivänä alkanut autoradion käynnistyskoodin ratkaisu. Ei onnistunut. Matkan ainoalla huoltoasemapysähdyksellä voitin 17 euroa pokerista.
Helsingiin saavuttaessa menimme ensimmäiseksi tankkaamaan tankin täyteen huomista varten. Siinä touhussa onnistuin läikyttämään bensaa housuilleni. Olikin sitten mukava edetä keikkapaikalle, jossa vahtimestari kysyi ensi töikseen, että “haiseeko täällä jossain bensa?”. Kohauttelimme olkiamme. Jätimme kamat Korjaamolle ja kävelimme kivenheiton päähän Klausin lukaalille. Vaihdoin housut.
Korjaamon illan pääesiintyjänä oli Maritta Kuula, ja me olimme yksi lukuisista lämppäribändeistä. Tämän takia setti oli typistettävä reiluun pariinkymmeneen minuuttiin.
Vaikutti siltä, että jokunen ihminen oli tullut paikan päälle juuri meitä varten. Joukossa myös useita tuttuja. Oli hienoa, että kovaäänistä kannustusta löytyi. Melko rauhallisella musiikilla alkanut ilta sai yllättävän käänteen meidän settimme myötä, mutta hyvällä tavalla. Hetken alkuhämmennyksen jälkeen nekin, jotka eivät meitä ennen olleet nähneet, alkoivat lämmetä. Ja heti kun tuntui siltä, että pääsee keikan makuun, pitikin jo lopettaa. Venytimme settiämme sentään uhkarohkeasti vielä yhdellä biisillä.
(Kuva: Erno Kettunen)
(Kuva: Erno Kettunen)
Keikan jälkeen useampikin uusi ihminen tuli kiittelemään. Erityisesti mieleen jäi mainio miekkonen, joka kehui vuolaasti sitä, kuinka hyvin hallitsen kosketinarsenaalini. Samainen mies kertoi käyneensä Joensuussa ainoastaan kerran. Kyseiseen visiittiin liittyen kaveri kertoi mainion tositarinan, joka liittyi erääseen tunnettuun suomalaiseen poliitikkoon. Tulkaa kysäisemään, niin kerron jutun mielelläni.
Loppuilta hengailtiin sitten tuttujen ja tuntemattomien parissa. Maritta Kuulan keikka oli minusta oivallinen. Erinomaisia biisejä ja hienoja tekstejä on naisella iso liuta, vaikka suurelle yleisölle artisti tuntuu valitettavasti pysyvän sitkeästi tuntemattomana.
Niinivaara Express -kiertue alkoi siis onnellisten tähtien alla. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja. Kiitos kaikille mukana olleille tähänastisesta!
-Wilhelm
Heinäkuun hellässä helteessä
13.07.2006 (Keikkapäiväkirjat)
Lauantai 1.7.2006
Muhelinpurock, Lieksa
Heinäkuun ensimmäinen päivä valkeni aurinkoisena. Ennen aamupäiväksi sovittuja treenejä ehti tekemään pienen tunnelmaa nostattavan pyörälenkin Niinivaaralla.
Treenien jälkeen varmistelimme Klaus Thunder & Ukkosmaineen rock-uskottavuutta hakemalla Klausin äidin keikka-automme kyytiin. Tämän jälkeen matka saattoi alkaa. Itse nautin täysillä kesälomastani, mikä tarkoitti sitä että otin ahkerasti valokuvia. Kuten Paukkumaissin laulussa sanotaan: “Ilman lomakuvia ei ole lomahuvia”.
Pielisjoki keikka-autosta käsin kuvattuna.
Klausin äiti jäi kyydistä vähän ennen Lieksaa. Jatkoimme matkaa keskustaan, ja löysimme festivaalialueen kohtalaisen kivuttomasti - ainoastaan pari turhaa käännöstä tuli tehtyä.
Muhelinpurockin järjestivät tänä vuonna lieksalaiset nuoret. Vuoden hiljaiselon jälkeen tapahtuma aktivoitui tänä vuonna uudestaan. Mahtava meininki, ei voi muuta sanoa. Kuuleman mukaan Lieksan kaupunki on antanut järjestäjäporukalle apurahaa niin paljon, että tapahtuma saadaan järjestettyä. Nuorista ihmisistä koostuva järjestäjäporukka puolestaan vakuutti heti alusta asti ystävyydellään, leppoisuudellaan, ja sillä että asiat järjestyivät kuten pitikin. Pellon keskelle pystytetty festivaalialue huokui loistavaa tunnelmaa. Hyvä Lieksa!
Klaus neuvottelee järjestysmiehen kanssa miten menetellä jos yleisö kiihtyy liikaa.
Viiden euron hintaiset festivaaliliput takasivat lisäksi sen, että keikkaa ei tarvinnut soittaa yksin. Soittovuoromme oli heti toisena, myöskin Joensuusta saapuneen Lezzie Twistin jälkeen.
Lezzie Twistin keikan jälkeen kamat lavalle, nopea linjojen tarkastus ja keikkavaatteiden vaihtoon lavan taka-alueelle. Klausin äänen kestävyys hieman jännitti, mies oli pahan kesäflunssan kourissa ja lievässä kuumeessa. Miehellä oli mukanaan luontaistuotekaupasta hankittua äänenavaustroppia, joka sisälsi muun muassa hunajaa ja tervaa.
Johtuiko sitten poppakonsteista vai yleisön antamasta kannustuksesta, mutta Klausin ääni kantoi halki keikan kuulaana, mutta määräävänä. Vähän kuin ukkonen konsanaan.
Hetki ennen lavalle astumista.
Täydessä vauhdissa Muhelinpurockissa.
Lavasoundi oli erinomainen, ja lavan eteen pakkautunut yleisö nostatti soittofiilistä entisestään. Mä olen just 4 U -biisissä lanseerasimme uuden, laulun tekstiin liittyvän koreografian. Riippakiven aikana puolestaan haastoimme teltan vierustoihin nojailijat yhdistettyyn tanssi- ja punnerruskilpailuun, jossa voittajasta ei saatu varsinaista selvyyttä mutta hauskaa oli.
Klaus teki välillä yllätyshyökkäyksiä kosketinsoitinpisteelleni, mikä lietsoi yhä rajumpaan soitantaan. Keikan lopussa olimme likomärkiä ja onnellisia. Poistuimme lavalta, mutta yleisö vaati meitä takaisin. Nopea kellonajan tarkastus lähimmältä lavan takana seisovalta ihmiseltä: kahdeksan minuuttia soittoaikaa. Ruhtinaallista! Takaisin lavalle, encoreksi Yläkerran tytölle sekä Odota ja sitten keikkahikiä pyyhkimään.
Meidän jälkeemme esiintyi muun muassa Stalingrad Cowgirls ja The Knob, jotka molemmat vaikuttivat ottavan yleisönsä hienosti. Itse nautimme maukkaan kasvisillallisen, pari limonadia ja hyvästelimme järjestäjäporukan. Kotiinviemisiksi saimme bonuksena catering-henkilökunnalta pullapitkon sekä kaksi pulloa Muumi-limonadia. Eikä tämä siis todellakaan ole mitään peitekieltä, vaan totisinta totta.
Onnellinen yhtye keikan jälkeen.
Poistuimme festivaalialueelta suuren maailman elkein. Raju juoksuspurtti aidan yli autolle, jonka jälkeen suuri tähtisadetikku palamaan, ikkunat auki ja jäähyväisten lausumista puolin ja toisin. Meitä jäätiin kaipaamaan, tunsin sen.
Torstai 13.7.2006
Torinlava, Joensuu
Kotikaupungin keikka oli pitkästä aikaa luvassa. Ilosaarirockiin liittyvässä toritapahtumassa esiintyi meidän lisäksemme ainakin Katla ja joitakin muitakin maakunnan alueelta kotoisin olevia bändejä.
Ilosaarirock-viikosta on vuosien varrella tuppautunut muodostumaan melko runsasohjelmainen, niin tänäkin vuonna. Saavuin Ukkosmaine-keikalle suoraan Laulurinteeltä omista hommistani, noin viisitoista minuuttia ennen vetoa. Toisaalta: mitäpä järkeä olisi ollut sen aiemmin tullakaan. Piuha kiinni, vähän komppia malliksi, mikkien testaus ja takahuoneeseen vaatteita vaihtamaan. Tällaiseen tehokkuuteen ei moni bändi pysty.
Soittoaikaa oli vain puoli tuntia, joten laadimme Klausin kanssa kompaktin listan. Astelimme aikataulun mukaisesti auringon kuumentamalle torilavalle ja aloitimme setin biisillä Sinä + minä =1.
Keikkammehan alkoi kello 16:30, jolloin torilla olettaisi vallitsevan läpeensä leppoisan tunnelman. Kuitenkin toisen biisin (Mä olen just 4 U) aikana koettiin yllättävä tilanne. Lavan ohi kulki melko isokokoinen miehenköriläs, joka huuteli bändiä kohti jotain josta ei saanut mitään tolkkua. Jatkoin biisin soittamista ja yritin houkutella miestä mukaan tanssitunnelmaan osoittelemalla tätä kohti mukaansatempaavasti. Se toimi niinkin hyvin, että mies päätti kiivetä lavalle. Hetken päästä hän seisoikin noin parinkymmenen sentin päässä, siten että välissämme oli vain kosketinsoitin. En edelleenkään saanut miehen puheesta mitään selvää, mutta lukuisat arvet hänen kasvoissaan saivat minut huolestumaan hivenen verran. Vähän ennen kuin elämäni alkoi kulkemaan videonauhana silmieni ohitse, saapui lavan viereltä tilannetta seurannut miksaaja rauhoittamaan tilannetta ja viemään miehen pois lavalta.
Tilanne toistui vielä myöhemmin keikan aikana. Toinen, huomattavasti iloisemmalla mielellä oleva veikkonen hyppäsi lavalle ja alkoi tilittämään Klausille jotain meidän musiikkimme hienoudesta. Miksaaja haki kaverin pois. Kuten tuli keikan aikanakin todettua, me alamme näköjään jo olemaan sen kokoluokan bändi joka tarvitsisi mellakka-aidan.
Välikohtaukset antoivat oikeastaan vain lisäenergiaa, ja lopputuloksena oli valtavan hikinen, energinen ja loistava keikka. Yleisöä oli oikeasti todella paljon. Sen lisäksi että eturivissä oli fanaattisin osasto, joka tanssi halki keikan, kertyi torin laitamille runsaasti uteliasta väestöä katselemaan että mistä oikein on kyse.
Settiin oli valikoitu tilaisuutta silmällä pitäen useampi Joensuu- ja Niinivaara-aiheinen kappale, jotka tuntuivat uppoavan hyvin. Suudelmia Suvikadulla alkaa toimimaan bändin osalta mainiosti. Tunnen väristyksiä soittaessamme sitä.
Puolen tunnin diskosession jälkeen hyvästelimme yleisön ja annoimme vetovuoron seuraavana esiintyneelle Katlalle. Loistavien kesäkeikkojen putki ei katkennut kotikaupunkiinkaan. Kiitos ihmiset!
-Wilhelm
Ukkosmaine + Provinssi =1
16.06.2006 (Keikkapäiväkirjat)
Perjantai 16.6.2006
Provinssirock, Seinäjoki
Kesäkautta olisi tuskin hienommin voinut avata: takana oli viikon verran kesälomaa ja piristävää joutilaisuutta, edessä kesäkuun paras festivaali ja ystäväparin häät samana viikonloppuna. Tunnelmat olivat siis korkealla, kun astelin perjantaiaamuna keikkabussiin, joka kuljetti myös Popmuusikoiden järjestämälle Provinssimatkalle ilmoittautuneita festivaalivieraita.
Reilun kahdeksan tunnin bussimatka taittui yllättävän kivuttomasti tuttavien kanssa rupatellessa ja kiireettömästä olosta nauttiessa. Majapaikkana toimineen Steiner-koulun eteen päästyäni nakkasin koskettimen ja muut tavarat sisälle ja lähdin yhyttämään Helsingistä saapunutta Klausia festivaalialueelta. Jälleennäkeminen oli riemukas, ja ehdimme kuin ehdimmekin ajoissa edellispäivänä sovittuun Sanomalehti Ilkan haastatteluun. Voit lukea jutun klikkaamalla tästä.
Haastattelun jälkeen ehdimme vielä vilkaisemaan hieman Stam1naa ja hakemaan bäkkärin virkaa toimittaneelta asuntovaunulta iltaevästä ennen kuin koppi sulkeutui. Sitten olikin jo aika siirtyä tositoimiin. Soundcheck sujui totuttuun tapaan: lyhyesti ja tehokkaasti.
Keikkaa ennen huomasin perhosten kapuavan pitkästä aikaa vatsanpohjalle. Seurasimme pukuhuonetilasta käsin lavanedustan täyttymistä, ja tiedostimme että keikkaa ei tarvitse soittaa ihan keskenämme.
Sovittuun aikaan lavalle ja En voi unohtaa käyntiin. Yleisö villiintyi täysin jo ensitahdeista, ja kun nakkasimme heti toisena biisinä Katuvalojen välkkeen, olivat alkukesän parhaat bileet täydessä vauhdissa.
Ukkosmaine dominoi Provinssirockin Moulin Rouge -lavaa.
Klaus vietteli jälleen yleisön elastisuudellaan ja mahtipontisella olemuksellaan. Riippakiven aikana yleisö muodosti meille ringin, johon pääsimme suorittamaan nopeatahtista punnerruskisaa. Ihan juhlameininkiä alusta loppuun. Ainoa pieni huoli pääsi syntymään hiekkakentästä, joka pöllysi lavalle asti melko voimakkaasti yleisön tanssiessa. Hiekkaa kulkeutui koskettimeeni, ja yhdessä vaiheessa filli-painike jäi pohjaan. Klaus vähän vilkuili olkansa yli, kun koskettimesta alkoi kuulua holtitonta räiskimistä. Naurun tahdittamana tilanne saatiin kuitenkin hallintaan.
Wilhelm lietsoo yleisöä.
Keikan jälkeen roudasimme kamat takaisin Steiner-koululle, ja palasimme festarialueelle. Lyhyt pistäytyminen Vip-ravintolassa riitti, kyllä oikea festaritunnelma löytyy alueelta, ei bäkkäriltä. Tosin Vip-telttavisiitti kannatti sikäli, että PMMP:n Paula ja Mira suostuivat laatimaan ystävilleni hulppean hääkortin. Kiitokset vielä siitä!
Illasta muodostui täydellinen The Arkin keikalla. Klaushan on diggaillut bändiä kovasti jo pitkän aikaa, mutta itse en ole koskaan vaivautunut perehtymään kyseiseen yhtyeeseen. Ola Salon lavakarisman edessä ei kuitenkaan voinut kuin nöyrtyä, ja laulaa mukana biisejä joita ei ole koskaan aiemmin kuullut. Juuri noin yleisö pitää ottaa: hellästi, mutta varmaotteisesti ja kokonaisvaltaisesti. Kymmenen pistettä!
Seuraavana aamuna kello herättikin sitten noin 6:30 muutaman tunnin yöunien jälkeen. Nopea suihku, juna-asemalle ja Kajaania kohti. Kolmen junanvaihdon ja seitsemän tunnin matkustamisen jälkeen pääsin perille, eikä Strapping Young Ladin missaaminen harmittanut yhtään, kun pääsi viettämään kaunista hääjuhlaa Eino Leinon asuinseuduille. Onnea vielä hääparille, ja erityiskiitokset Karan jäbille siitä, että huolehtivat kosketinsoittimeni turvallisesti takaisin Joensuuhun.
-Wilhelm
Isku Keski-Suomeen
06.05.2006 (Keikkapäiväkirjat)
Perjantai 5.5.2006
Vakiopaine, Jyväskylä
Toukokuun alussa oli luvassa pieni Jyväskylän kiertue Ukkosmaineen matkassa. Keikkakunnon vetreyttämisen lisäksi parasta reissussa oli se, että saimme rakkaan yhtyetoverimme Rutgersin mukaan matkaan. Juki Records -levymerkin (jolle myös Ukkosmaine levyttää) tuorein kiinnitys on niittänyt paljon mainetta viimesyksyisellä Hier Kommen die Rutgers! -äänitteellään.
Perjantaiaamupäiväni meni toisen yhtyeeni aktiviteettien merkeissä. Tarkoituksena oli lähteä Rutgers-yhtyeen Matin kanssa ajelemaan Jyväskylään jo hyvissä ajoin, mutta allekirjoittaneen aikataulut pettivät pahemman kerran. Matkaan taidettiin päästä joskus viiden tienoilla.
Saimme soviteltua pieneen keikka-autoomme molempien bändien backlinet (toisin sanottuna kosketinsoittimeni, sekä Rutgersin akustisen kitaran). Klaus ja Rutgersin Tatu tulivat onneksi omilla kyydeillään, muuten olisi tullut ahdasta.
Matka sujui rivakasti ilman turhia pysäyksiä. Matti kuunteli matkalla muistinsa virkistykseksi Rutgersin levyn läpi. Levysoittimessa pyörähti myös Marzi Nymanin soololevy sekä Jukka Poika & Jenkkarekan uusi levy Apajilla. Kävimme Matin kanssa myös syväluotaavia keskusteluja yhteisestä 24-suosikkisarjastamme.
Saavuimme Jyväskylään joskus kahdeksan aikoihin. Klaus oli jo odottelemassa Vakiopaineessa, ja pääsimme tekemään soundcheckiä saman tien. Ensin kävimme kuitenkin Vakiopaineen alakerrassa treenaamassa settimme läpi. Ukkosmaineen tehokkaista bänditreeneistä voisi moni ottaa oppia.
Rutgersien setti alkoi joskus kymmenen tienoilla. Kylläpä oli taas mukava nähdä pitkästä aikaa yhtyeen keikkakunto. Mattia ja Tatua vahvisti joissain biiseissä Monica’s Lipsistä tuttu kosketinsoittaja Eino. Mahtava meininki oli meneillään ja Helmut Kohl, Derrick sekä muut bändin hitit upposivat jyväskyläläisiin, vaikka nämä olivatkin hieman hämmentyneitä Rutgersin toiminnasta. Myin keikan aikana Rutgersin levyjä ja bongasin yleisön joukosta herkullisia kommentteja.
Rutgersin keikan jälkeen oli aika laskeutua alakerrassa sijaitsevaan takahuoneeseen latautumaan keikkaan. Hiukkasen kieltämättä jännitti, sillä edellisestä keikasta oli ehtinyt vierähtää jo reilut pari kuukautta. Rutgers-miehistö ihmetteli hiukan keikkaan valmistautumisriittejämme (punnerruksia ja vatsalihasliikkeitä tiukkaan tahtiin ja niiden jälkeen rauhoittava halaus).
Oma keikka oli ihan silkkaa juhlaa. Biisit ovat jääneet selkäytimeen sen verran hyvin, ettei tarvinnut arpoa edes soundien vaihtamisia. Ainoastaan Yli mutakuoppien -biisin introssa onnistuin vähän mokailemaan.
Klausia ahdisteli keikan aikana joku omituinen tyttö, joka kertoi olevansa Lieksasta. Aluksi mimmin eturiviin tunkeutuminen ja humalaisen sekava hölötys oli hauskaa, mutta aika pian ainoastaan rasittavaa.
Klaus ottaa kontaktia.
Yleisö oli jälleen kiitettävän hyvällä intensiteetillä mukana. Encoreja tuli lopulta kaksi, ja meininki oli oikeasti ihan katossa. Todella hyvä mieli jäi. Keikan jälkeen myimme rutkasti levyjä ja totesimme jälleen kerran, että Vakiopaineessa on todennäköisesti Suomen paras baarihenkilökunta. Rutgersit lähtivät vielä yönselkään ajamaan takaisin Joensuuhun, mutta me jatkoimme Jyväskylän sykkivään yöhön.
Lauantai 6.5.2006
Rentukka, Jyväskylä (Live Aid Madagaskar)
Kaikenmaailman kiireiden keskellä on mukavaa huomata välillä, ettei ole minkäänlaisia velvoitteita. Jyväskylässä vietetty lauantaipäivä edusti minulle puhtainta kevätpäivän idylliä. Kävimme roudaamassa aamupäivästä Klausin ja toverimme Ollin kanssa kamat Vakiopaineesta autoon ja jatkoimme syömään läheiseen pizzeriaan, jossa Vakiopaine tarjosi ruoat.
Loppupäivänä ei sitten ollutkaan yhtään mitään ohjelmaa, keikka oli alkava vasta kahdeltatoista. Kaiken tämän tietenkin täydensi se, että keli oli niin aurinkoinen kuin toivoa saattoi. Hengailimme ulkona ja nautimme elämästä. Jossain vaiheessa lähdimme kaikessa rauhassa tekemään soundcheckiä, jonka jälkeen vetäydyimme keikkapaikan lähistöllä sijaitsevaan majapaikkaan iltapäiväunille.
Ennen keikkaa ehdimme vielä poikkeamaan läheisessä kattohuoneistossa asuvien tuttaviemme kattobileissä, jossa oli tosi mukavaa. Henkilökohtaisesti tunsin oloni halki päivän muutenkin kertakaikkisen mainioksi.
Saavuimme keikkapaikalle reilu puoli tuntia ennen keikan alkua, ja saimme kuulla aikataulujen olevan hieman jäljessä. Lopuksi meitä ennen soittaneet kokoonpanot tiivistivät kuitenkin ilmaisuaan sen verran, että pääsimme aloittamaan vain noin kolme varttia aikataulusta myöhässä. Ei harmittanut paljoa. Kyseinen tapahtumahan oli paikallisen Suomi-Madagaskar -seuran järjestämä hyväntekeväisyyskonsertti, johon meidät oli buukattu pääesiintyjäksi - ei hassumpi valinta.
Lauantain keikka oli vähintään yhtä onnistunut kuin perjantainenkin. Keikkapaikka oli hieman erityyppinen, samoin yleisö. Mieltä lämmitti kovasti se, että eturiviin parkkeerasi heti keikan alussa lauma ihmisiä, jotka tanssivat halki keikan. Parasta viihdettä itselleni oli, kun tarkkailin yleisön reaktioita pistäessäni välistä kompin poikki. Tanssi lakkasi välittömästi, ja jatkui heti tahdin päästä kun komppi palasi kehiin.
Rentukassa lavanedusta oli täynnä tanssikansaa.
Yksi keikan huippuhetkiä oli pitkään varjelemamme Suudelmia Suvikadulla -biisin maailman ensiesitys. Molemmat olemme kovin mieltyneitä kyseiseen kappaleeseen, jota olemme kohta vuoden päivät soitelleet keskenämme. Ensiesitys sujui hienosti, joten kappale tullaan varmasti kuulemaan tulevilla keikoillakin.
Ilta paketoitiin Odota-coverin ja Yläkerran tytölle -klassikon myötä. Hetken baarissa hengattuamme ja Pielisjoki-levyä myytyämme suuntasimme majapaikkaan, jossa rupattelimme vielä hetken ennen uneen vaipumista.
Vajaan kuuden tunnin yöunien jälkeen olikin aika herätä uusiin seikkailuihin. Heitin Klausin juna-asemalle ja ajelin yksikseni Joensuuhun Dead Kennedysin ja Junnu Vainion tahdittamana. Kiitos Jyväskylä, toivottavasti näemme taas pian!
-Wilhelm
Pielisjoen pyörteissä
21.12.2005 (Keikkapäiväkirjat)
Keskiviikko 14.12.2005
Ateljé Bar Taulu, Lahti
“Kiire on ihmisen pahin vihollinen”, totesi Ismo Alanko eräässä haastattelussa. Levynjulkaisumaanantaita seuranneen viikon jälkeen pystyi jälleen vakuuttumaan Alangon lausunnon paikkansapitävyydestä. Kun on liikaa tekemistä, niin ajoittain tuntuu siltä, ettei myöskään saa mitään aikaiseksi. Tiukat aikataulut ovat junia, ei ihmisiä varten.
Keskiviikkona oli tarkoitus ehtiä kolmelta Lahteen lähtevään junaan. Kun pari tuntia kestävä ruotsinkoe oli alkava kahdelta, yhtälö vaikeutui huomattavasti. Kiitokset vielä ruotsin opettajalle, että sain tehdä kokeen toisessa, aiemmin aloittaneessa ryhmässä.
Suoritettuani onnistuneita näyttöjä toisen kotimaisen kielen parissa, suuntasin kotiin haukkamaan välipalaa ja hakemaan kosketinsoittimen. Siskoni Galina Meister nakkasi minut jalomielisesti juna-asemalle, ja jälleen yksi Ukkosmaine-seikkailu saattoi alkaa.
Lahden asemalle saavuin seitsemän tienoilla. Klaus odotteli aseman sisällä, ja antoi perinteenmukaisesti aplodit sisälle astuttuani. Suuntasimme aseman lähistöllä sijaitsevaan Tauluun. Rivakan soundcheckin jälkeen ravintola tarjosi maittavat sapuskat, joiden jälkeen oli hyvä hengailla ja katsella ihmisvirran valumista sisälle.
Puoli kymmenen tienoilla oli aika ryhtyä tositoimiin. Ihmiset innostuivat kovin jo keikan avanneen Katuvalojen välke -biisin aikana. Koko keikan ajan oli vähän epätodellinen olo, joka johtui epäilemättä tukevasta väsymyksestä. Soitto kuitenkin meni suhteellisen hyvin, ja ihmiset vaikuttivat viihtyvän.
Keikan jälkeistunnelmat olivat varsin mukavat. Levyjä meni kaupaksi paljon, ja Lahdessa vaikuttavien tuttujen kanssakin ehti vaihtamaan sanasen. Klaus oli niin tohkeissaan samana päivänä päättyneestä syyslukukaudestaan, että houkutteli minutkin jatkamaan iloisen seurueen mukana Lahden yöelämään. Mielessä pyöri kuitenkin se, että seuraavana aamuna olisi pidettävä musiikkitieteen proseminaarin tutkimussuunnitelman esittely Joensuussa. Erkaannuin joukosta ja suuntasin majapaikkaan, josta heräsin seuraavana aamuna kahdeksan junaan. Eikä väsyttänyt käytännössä lainkaan. Kiitokset Tainalle ja perheelleen yösijasta. Kiitos myös Katrille kyydistä yliopistolle torstaiaamuna.
Lauantai 17.12.2005
Kerubin kuppila, Joensuu
Pielisjoki-levyt olivat tehneet sen verran hyvin kauppaansa viikon aikana, että lauantain julkistamiskeikkaan saattoi suhtautua kohtalaisen levollisin mielin. Lauantaiaamupäivälle oli kertynyt tekemistä sen verran, ettei illan keikkaa ehtinyt kunnolla miettiäkään.
Keikalle olimme saaneet puhuttua vierailijaksi paikallisen, maineikkaan Rutgers-yhtyeen Matin, joka saapui paikalle auttamaan soundcheckissä. Matin kanssa nakkasimme äänentoistolaitteet kuppilalle kuuden maissa ja kävimme hakemassa sen jälkeen Klausin juna-asemalta. Nopean soundcheckin jälkeen ehti vielä hetkeksi kotiin fiilistelemään.
Jälleen kerran Kuppila oli ilahduttavan täynnä musiikkimme ystäviä. Vaihdoimme keikkavaatteet bäkkärin puolella, ja kun kello oli lyönyt hieman yli yhdeksän, marssimme Movetronin levyltä napatun intron tahdittamina lavalle. Aiemmista keikkahousuistani irtosi Lahden keikan jälkeen nappi, mutta onneksi löysin vaatevarastostani erittäin tyylikkäät toppahousut, jotka totesin keikan aikana miellyttävän lämpimiksi. Tyyli ennen kaikkea.
Katuvalojen välke avasi jälleen setin, josta ei puuttunut tapahtumia. Toisen biisin aikana Klaus kompastui mikrofonipiuhaansa sillä seurauksella, että piuha vaurioitui. Piuhanvaihto sujui melko lennokkaasti pienen sähläyksen siivittämänä, mutta keikkafiilis ei latistunut lainkaan vastoinkäymisestä. Seuraavassa biisissä Klaus sitten katkaisi mikkitelineen adapterin. On se vauhdikas mies, kun sille päälle sattuu.
Settiin sisällytettiin (Lahden tavoin) joululaulumme Beibi, nyt on jouluyö. Kaikkinensa tunnelma oli jälleen kerran katossa, ja ihan juhlavaa oli soittaa. Vierailijamme Matti saapui Pielisjoki-biisin aikana soittamaan toista PSR-7 -kosketinta, ja suoriutui tehtävästään mainiosti. Levy-yhtiömme Juki Records muuten myönsi Rutgersille suklaalevyt keikkamme yhteydessä. Tarkoittaa sitä, että heidän debyyttilevynsä Hier kommen die Rutgers! on menestynyt mainiosti.
Keikan jälkeen levyjä meni kaupaksi kohtuuttoman paljon. Toinen painos häämöttää jo silmissä, samoin levy-yhtiön lupaamat suklaalevyt.
Keskiviikko 21.12.2005
Scream, Joensuu
Keskiviikoksi olimme lupautuneet soittamaan paikallisen nuorisokahvilan bändi-illassa. Alkuviikosta ehdimme pitämään Klausin kanssa paritkin treenit, mikä toi varmuutta keskiviikon keikkaa ajatellen.
Kosketinsoitinteknikoksi lupautunut Jürgen Thunder ja Klaus saapuivat hakemaan minua kotoani hieman ennen kymmentä. Soittomme oli määrä alkaa puoli yhdeltätoista. Astrayed-hevibändin lopetettua Jürgen auttoi minua pystyttämään kamani. Tämän jälkeen oli aika latautua hetki takahuoneessa, ja syöksyä sitten runsaslukuisen yleisön eteen.
Yleisö oli hienosti mukana ensimmäisestä kappaleesta (Hälytys!) lähtien. Muutenkin keikkatunnelma oli omalta osaltani kohdallaan, ja soitto meni suorastaan loistavasti. Yllätin itseni parissa paikassa improvisoimalla täysin uusia juttuja - osin jopa tiedostaen mitä tein.
Keikkatunnelmaa ei juuri laskenut se, että rysähdin lavan läpi muutaman biisin jälkeen. Jonkun alkupään biisin päätyttyä tuulettelin hetken hyppien tasajalkaa Klausia kohti, kun huomasin yhtäkkiä maan pettävän allani. Elementeistä rakennettuun lavaan ilmestyi ammottava reikä. Hetken ajan homman absurdius nauratti niin, että heikkoa teki. Sitten takaisin koskettimen ääreen, ja seuraava biisi kehiin. Klaus otti aukosta ilon irti vielä monta kertaa, hän muun muassa lauloi Pisaroita-biisin ekan säkeistön raivaamastani kuopasta käsin.
Keikan jälkeen jaoimme muutamat nimmarit ja myimme jälleen kohtalaisen paljon levyjä. Kaikkinensa vuoden viimeinen keikka paketoitiin loistokkaissa tunnelmissa. Hyvin menee, mutta menköön! Onnekasta uutta vuotta ja paljon ukkosmainetta kaikille ystävillemme ympäri Suomen!
-Wilhelm
Högforsin masuunin liepeillä
19.11.2005 (Keikkapäiväkirjat)
Lauantai 19.11.2005
Karkkilan hovi, Karkkila
Perjantaiaamu valkeni kirpeänä ja elämänmakuisena: oli jälleen aika lähteä valloittamaan Suomea Ukkosmaineen matkassa. Lauantaiksi oli sovittu keikka Karkkilaan, jonka viehättävään ilmapiiriin pääsimme tutustumaan jo kesällä Sunset Beach Partyn keikan yhteydessä.
Yksinäisen miehen junamatka sujui tällä kertaa puoliksi tenttikirjan (Aimo Ruususen toimittama Media muuttuu) ja puoliksi Joel McIverin Metallica-historiikin parissa. Täytyy tässä välissä sanoa, että McIverin kirja on huonoimpia lukemiani bändikirjoja, mikä on sääli, sillä kyseinen bändi olisi ansainnut paremmin tehdyn historiankirjoituksen.
Junani saapui Helsinkiin puoli kuuden paikkeilla. Klaus oli saapunut asemalle vastaan, ja jatkoimmekin matkaamme Helsingin treenikämpällemme. Meidän tehokkuudestamme saisi moni bändi ottaa oppia. Listasimme biisit, jotka pitää treenata (niitä tuli yhteensä viisitoista) ja sovimme, että urakasta on suoriuduttava kolmessa vartissa. Ei muuta kuin komppi pyörimään ja nopeutta kehiin! Aikaa jäi vielä ylikin, tosin ei ihan hirveästi.
Onnistuneen treenisession jälkeen siirryin tapaamaan Helsingissä asuvia ystäviäni. Miss Fitin, Hevi-Heikin ja kumppaneiden kanssa ilta vierähti rattoisasti.
Lauantaiaamuna ehdin vielä pitämään toiset bänditreenit ystäväni Michael Nightin kanssa ennen Karkkilaan lähtöä. Keikkabussi (joka oli jälleen täynnä tuntemattomia ihmisiä) saapui Karkkilaan parahultaisesti. Kävimme tekemässä lyhyen ja ytimekkään soundcheckin keikkapaikalla ja vetäydyimme majoittajiemme Millan ja Hannan luokse, jossa oli tarjolla herkullista kasvisruokaa.
Keikkapaikka sijaitsi onnekkaasti majapaikan lähituntumassa. Sinne vääntäydyttiin jonkin aikaa ennen keikan alkua. Meidän lisäksemme Karkkilan Hovissa järjestetyllä Hasardi-klubilla esiintyi The Ghost of Bruce Springsteen & The E Street Band. Arvaatte ehkä kenen tuotantoa tuo mainio tribuuttiorkesteri versioi.
Klaus tulkitsee, eturivi villiintyy (Kuva: Hanna Laaksonen)
Meidän soittovuoromme oli ensimmäisenä, ja vaikka väsymys vähän painoikin, nousimme lauteille ja taistelimme kolmen vartin setin läpi. Vähän jännä tunnelma oli soittaa, mutta olosuhteisiin nähden sanoisin, että teimme parhaamme. Lyhyen keikanjälkeishengailun painuimme nukkumaan. Klaus lähti aamubussilla takaisin Helsinkiin kukonlaulun aikoihin, minä nukuin hieman pidempään, ja sain syödäkseni maittavan aamiaisen.
Aamutuimaan oli luvassa myös hienoa ohjelmaa, kun Milla ja Hanna pitivät minulle asiantuntevan Karkkilan kiertoajelun ennen Riihimäen juna-asemalle lähtöä. Kiitokset heille ja kiitokset teille, jotka keikkaa saavuitte todistamaan. Lopuksi täytyy vielä kertoa, että kun junani saapui Joensuun asemalle, ammuttiin keskustassa ilmaan raketteja. “Joulukauden avajaiset”, väittivät jotkut, mutta minä tiesin paremmin: juhlittiin sitä, että Wilhelm Meister oli palannut kaupunkiin.
-Wilhelm
Syysprinsessaa etsimässä, osa 2
02.10.2005 (Keikkapäiväkirjat)
Torstai 29.9.2005
Fever, Jyväskylä
Torstaiaamuna herätessä kurkkuun koski, ja kuumemittarikin uhkaili, että pitäisi jäädä kotiin. “Ei auta itku markkinoilla”, sanoisi mummoni, ja niin sanoin minäkin. Takki niskaan ja aamuluennolle halki sateisen Joensuun.
Jyväskylään on onneksi Joensuusta niin lyhyt matka, että iltajunan aikataulut sopivat hyvin yksiin omien kanssa. Näin ehti vielä koulupäivän jälkeen kotiin lepäilemään ja juomaan kuumaa mustaviinimarjamehua. Kellon lähestyessä viittä pakkasin tavarat ja astelin keikkabussipysäkille. Junamatka vierähti rivakasti hellyttävän kirjan (Tove Janssonin Taikatalvi) parissa.
Jyväskylässä opiskeleva tuttavani Olli oli minua vastassa asemalla. Hänen opastuksellaan löysin illan keikkapaikalle. Klausin juna tuli vasta myöhemmin, joten sain tehdä soundcheckin yksikseni. Yllättäen siinä ei taaskaan vierähtänyt pitkään, joten saatoimme siirtyä Ollin kanssa Bar68:n tiloihin odottelemaan keikkaa. Hetken istuttuamme myös Klaus liittyi seuraan.
Aikamme keikkafiiliksiä haettuamme oli aika siirtyä Feveriin. Kyseessä olivat historian opiskelijoiden fuksiaiset, joita tahdittamaan oli kutsuttu meidän lisäksemme kuopiolainen Reckless Love. Paikka olikin jo mukavasti täynnä, ja muutaman jyväskyläläisen tutunkin ehti bongaamaan.
Etsiydyimme takahuoneeseen, joka sijaitsi erittäin spinaltapmaisesti sekavan varaston uumenissa, rakennuksen alimmassa kerroksessa. Miksaajaa aikamme odoteltuamme oli aika siirtyä lavalle. En voi unohtaa käynnisti keikan, ja flunssasta huolimatta oli mukava soittaa. Kaikkein korkeimmat stemmat kävivät aika kipeästi kurkkuun, mutta yritin olla välittämättä.
Keikka luovittiin läpi hyvissä tunnelmissa, ja lavan edessä velloneiden ihmisten reaktioista päätellen meininki upposi jyväskyläläisiin varsin mainiosti. Keikan loppupuolella joku hieman väsyneen oloinen nuorimies olisi tahtonut ottaa tukea kosketinsoittimestani, mutta hätistelin kaverin sormet hellästi pois.
Vauhdikasta menoa Feverissä.
Klaus ottaa yleisönsä.
Hikiset sankarit keikan loppupuolella.
Keikan jälkeen pyyhimme hetken ajan hikeä takahuoneessa, ja opastimme Reckless Loven tyyppejä lavalle päin (kaverit olivat saaneet hissin pysähtymään, ja hukkasivat hätäpäissään suuntavaistonsa). Hetken huokaistuamme menimme itsekin seuraamaan Reckless Loven keikkaa, ja täytyy sanoa että kylläpä toimi! Koko seurueemme oli vakuuttunut yhtyeen estottomasta esiintymisestä, tiukasta soitannasta ja ytimekkäistä rokkibiiseistä. Tuosta kokoonpanosta tullaan vielä kuulemaan.
Reckless Loven keikan jälkeen palloilimme vielä hetken takahuoneessa ennen poistumistamme tuttaviemme Jussin ja Merjan asunnolle, jossa saimme iloksemme yöpyä. Kylmässä ulkoilmassa kävellessämme huomasin jälleen taudin olemassaolon: puhuminen sattui kurkkuun sen verran, että näin viisaimmaksi olla vaihteeksi hiljaa.
Perjantai 30.9.2005
Vakiopaine, Jyväskylä
Perjantaiaamu valkeni kirpeänä ja elämänmakuisena. Suihku, maukas aamiainen hyvässä seurassa, hetki Monty Python -leffan parissa, ja auton kyydissä kohti kaupunkia iltapäivän tienoilla. Kiitokset majoituksesta, aamukahvista ja hyvistä meiningeistä Jussille ja Merjalle.
Kosketinsoittaja tutkiskelee itseään ja ympäristöään aamun hetkinä.
Saavuimme Vakiopaineeseen tyylillemme ominaisesti suuren maailman tyyliin: sisälle baariin, jonka jälkeen hetken pysähtyminen oviaukolle ja vilkuttelua kaikille asiakkaille. Suurin osa ihmisistä katseli vähän hämillään, mutta jo viime vierailultamme tuttu viehättävä tarjoilijatar hymyili hyväksyvästi.
Jätimme soittokamat takahuoneeseen. Vakiopaineen mukavat ihmiset antoivat meille rahaa, jotta saisimme käydä syömässä. Olli liittyi mukaan vahvuuteemme, ja päädyimme hänen suosittelemaansa pizzeriaan. Pizzat olivat runsaat, ja Klaus sai ainoana joukkiosta syötyä omansa loppuun asti. Tuolla pienikokoisella miehellä on vahvuuksia, joita vain harva voi aavistaa.
Lyhyen levykauppakierroksen jälkeen kävimme istumassa hetken viihtyisässä Vihreässä Haltijattaressa, jonka jälkeen siirryimme bileisiin, joihin meidät oli kutsuttu aamupäivällä. Bileet järjestettiin upeassa kattohuoneistossa, jossa yövyimme edellisen kerran Jyväskylässä vieraillessamme. Soittoajan lähestyessä siirryimme kivenheiton päässä sijaitsevaan Vakiopaineeseen, suoritimme lyhyen soundcheckin ja siirryimme takahuoneeseen latautumaan.
Biisilistapalaveri Vihreässä Haltijattaressa saa Klausin tulistumaan.
Kuuma tee ja pöytäjalkapallo-ottelu Klausin kanssa sai keikkafiiliksen nousemaan, ja intron jyrähtäessä käyntiin tunsin itseni äärimmäisen latautuneeksi. Baariin oli saapunut mukavasti ihmisiä, ja astellessamme lavalle saimme osaksemme runsaasti suosionosoituksia. Hienoa oli soittaa, ja yleisön joukossa oli ilmeistä päätellen sellaisiakin, jotka eivät meitä aiemmin olleet nähneet.
Paikka paikoin tuntui siltä, ettei ääni riitä, mutta taistelin ja voitin itseni…ainakin osittain. Hieno yksittäinen hetki keikalla oli oma toimintani Pisaroita- biisin aikana. Kun c-osan jälkeen piti siirtyä kertosäkeeseen modulaation kautta, menivät pasmat sekaisin - laitettakoon flunssan piikkiin. Kun tavoiteltava sävellaji oli H-molli, arpoi allekirjoittanut kehiin E-mollia. Hetken takkuilemisen jälkeen laitoin kosketinsoittimesta kompin poikki ja aloitin yleisönhuudatuksen. Onnittelin itseäni ratkaisusta, se oli parasta mitä keksiä saattoi.
Vakiopaine vapisee Ukkosmaineen mahdin alla…
…ja Ukkosmaine nauttii joka hetkestä.
Settimme kesti melko pitkään, yhteensä taisimme soittaa noin viisitoista biisiä. Osin tämä johtui siitäkin, ettei yleisö tyytynyt kahteen ylimääräiseen biisiin, vaan vaati vielä toisen encoren. Hiki oli keikan jälkeen melkoinen, samoin kurkkukipu, mutta pakkohan se oli jaksaa jyväskyläläisten ystävien kanssa seurustella. Henkevien keskustelujen jälkeen vetäydyin Vakiopaineen kulmilla asuvan Ollin kämpälle nukkumaan.
Lauantai 1.10.2005
Niinivaara, Joensuu (levyn äänitykset)
Lauantaina herätyskello soi ennen yhdeksää. Isännän vielä nukkuessa keittelin yksikseni kahvit ja lähdin kävelemään juna-asemalle. Asemalla kohtasin Klausin, joka oli käynyt matkaevääksi karjalanpiirakoita.
Suuntasimme aamujunalla Joensuuhun tarkoituksenamme äänittää pari biisiä kesällä nauhoitettujen seuraksi. Näistä äänityksistä on luvassa julkaisu, josta lisätietoa myöhemmin. Joensuun asemalla saimme arvoisemme vastaanoton, kun äänittäjämme Dieter ratkesi yhden miehen aplodeihin sekä “eläköön!”-huutoihin. Oli kuulemma meinannut tehdä ison Klaus Thunder -kyltinkin, muttei ollut ehtinyt.
Dieterin kyydillä suuntasimme studiolle. Onneksi kyseinen studio toimii myös allekirjoittaneen kotina. Kahvia ja muita herkkuja siis löytyi niitä kaipaaville. Äänitykset sujuivat jouhevasti. Työn alla olivat biisit nimeltä Pisaroita ja Pielisjoki.
Pohjia nauhoittaessani pääsin herkuttelemaan PSR-7 -koskettimeni harvinaisemmilla soundeilla oikein urakalla. Esimerkiksi Pisaroihin tuplasin kertosäkeen melodian Ice Block -soundilla, jolle löytyy käyttöä aivan liian harvoin. Pielisjoen alkuun laajensin instrumenttivalikoimaa melodikalla, joka sopi mielestäni biisin tunnelmaan hyvin.
Koko päivä meni enemmän tai vähemmän nuutuneissa tunnelmissa. Kun flunssaan lisätään vähän univelkaa ja kahden illan keikat, niin lopputulokseksi saadaan kunto, jossa ei taustalauluja nauhoiteta. No, onneksi ne ehtii tehdä myöhemminkin. Klaus puolestaan laittoi omat osuutensa purkkiin rautaisella ammattitaidolla, hienolta kuulosti. Hyvä äänite on luvassa. Suuret kiitokset jyväskyläläisille rattoisasta viikonlopusta, sekä Dieterille lauantaisista äänityssessioista. Palataan asiaan piakkoin.
-Wilhelm
Syysprinsessaa etsimässä, osa 1
17.09.2005 (Keikkapäiväkirjat)
Perjantai 2.9.2005
Mona & Timo -festival, Lieksa
Ukkosmaineen syyskuinen Suomen turnee alkoi varsin eksoottisesta paikasta: olimme nimittäin lupautuneet soittamaan tuttavapariskuntamme häissä Lieksan vanhassa pappilassa.
Matkaan lähdettiin hyvissä ajoin. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ja mieli oli työntäyteisen viikon jälkeen korkealla. Pappila sijaitsi todella kauniilla paikalla, ja itse rakennushan oli todella hieno.
Pystytimme backlinen ja äänentoiston rivakasti olohuoneen nurkkaan, ja hymyilimme hieman kohtalaisen absurdille keikkaympäristölle. Catering oli kunnossa - heti kamoja pystyttäessämme saimme lasilliset marjamehua. Ennen keikkaa maistelimme hääpöydän herkkuja, jotka eivät olleet lainkaan hassumpia.
Keikka aloitettiin hääkakun tarjoilemisen jälkeen. Tuntui mukavalta soittaa pienelle yleisölle, joka koostui suurimmaksi osaksi omanikäisistä ihmisistä. Toisaalta aikuisetkin vaikuttivat lämpenevän toiminnallemme hiljalleen, joskin ensimmäiset ilmeet olivatkin näkemisen arvoisia. Yli mutakuoppien -biisin aikana hoidimme myös hääkarkkien jakamisen.
Klaus omisti aika monta biisiä hääparille, joka luonnollisestikin säteili onnellisuutta koko laajaan saliin. Voimaa, nopeutta ja hääonnea pariskunnalle vielä kerran. Keikan jälkeen pakkasimme kamat autoon ja lähdimme takaisin kohti Joensuuta. Paluumatkalla kuunneltiin Queenia. Joensuuhun ehdittiin takaisin juuri parahultaisesti katsomaan Marylandin keikkaa Teatteriklubille, tosin Klaus oli sen verran flunssainen että päätti mennä mieluummin nukkumaan.
Lauantai 3.9.2005
Hotelli Himos, Jämsä
Lauantaina kello soi aamukahdeksalta, sillä ennen Jämsään lähtöä minulla oli tarkoitus käydä tekemässä toisen yhtyeeni tulevan levyn viimeisiä nauhoituksia. Aamupäivä vierähtikin niiden hommien parissa. Ehdin juuri ja juuri käydä kotona syömässä, kun Klaus saapui hakemaan.
Matkaan lähdettiin Niinivaarantietä pitkin hyvissä tunnelmissa. Keikka-autossa oli pelkästään kasettisoitin, joten menomatka kului old school -tyyppisten klassikoiden parissa: Green Dayta, Offspringiä, Red Hot Chili Peppersiä ja sen sellaista. Varkaudessa pysähdyttiin kahville, jonka jälkeen sain itse kunnian jatkaa ajourakkaa.
Jämsässä oltiin perillä vähän myöhässä, kiitos allekirjoittaneen Jyväskylässä suorittaman suuntien arpomisen. Jämsässähän meininkinä oli se, että siellä järjestettiin Provinssirockin työntekijäbileet talkootyöläisille ja muille. Meidän lisäksemme esiintymässä olivat Bloodpit ja Kauko Röyhkä.
Ystävällinen järjestäjä opasti meidät hotellihuoneeseemme (kyllä, todellista luksusta). Vähäiset matkatavaramme sinne jätettyämme menimme hotellin pihalle katselemaan meininkiä. Bileethän nimittäin järjestettiin hotellin ulkopihalla, jonne oli pystytetty suurehko teltta.
Bloodpit aloitteli soundcheckiään astellessamme telttaan soittovehkeiden kanssa. Se soundcheck sitten jatkuikin niin pitkään, että sen loppuessa oli enää vartti aikaa meidän keikkamme alkuun. Mutta eipä hätää: ei muuta kuin kosketinsoitinständi pystyyn, kosketinsoittimeen virtaa, piuha paikalleen. Sitten malliksi vähän komppia koskettimen uumenista, sekä mikrofonien testaus. Valmis! Aikaa meni noin viisi minuuttia. Tässä yhteydessä pitää toistaa se usein pohtimamme totuus, että Ukkosmaine on varmastikin maailman mukavin bändi niin roudaamisen kuin miksaamisenkin kannalta.
Keikka alkoi ajallaan. Heti alusta asti piti pitää liikettä yllä, sillä puolittaisella ulkoilmakeikalla oli vähän vilpoisaa. Iso ja korkea lava vaikutti aluksi hiukan haasteelliselta, mutta Klaus otti tilan hienosti haltuunsa, eikä mennyt pitkään kun salin etuosa täyttyi tanssivista ihmisistä. Joukossa oli aika paljon tyttöjä, jotka jostain syystä halusivat olla erittäin vähäpukeisia. Omituista toimintaa.
Keikka paketoitiin Yläkerran tytölle -biisillä, jossa Klaus sai loppuhuudatukseen mukaan myös kauempana keikkaa diggailleet ihmiset. Keikan jälkeen juttelimme vähän aikaa järjestäjien ja muiden ihmisten kanssa, kauppasimme joitakin Niinivaarantie 19 -levyjä ja diggailimme Kauko Röyhkää - tai ainakin minä.
Yöpuulle vetäydyttiin miltei heti Röyhkän keikan jälkeen. Aamulla pääsimme nauttimaan hotelliaamiaista ennen poistumistamme. Poistuminen tehtiinkin sitten tyylikkäästi: auton ovet valmiiksi auki, jonka jälkeen villi spurtti hotellin ovelta autoon ja vilkuttelua kaikille. Huippumeininkiä.
Loppu aamu- ja iltapäivä menikin sitten tien päällä. Heitin Klausin Jämsän juna-asemalle, josta kaveri jatkoi Helsinkiin. Hienoa oli se, että törmäsimme juna- asemalla pariin faniin. Jämsän asemalta ajelin sitten yksikseni Joensuuhun, ja täytyy sanoa, ettei paljoa tylsempää ajanvietettä olekaan.
Torstai 15.9.2005
Turku, Downtown
Sanotaan että hulluilla on halvat huvit. Se pitää ehdottomasti paikkansa ainakin minun tapauksessani. Yksi suurimmista huvinaiheistani Klaus Thunder - keikkoihin liittyen on se, että lähes kotioveni edestä kulkee busseja pari kertaa tunnissa. Käsitin aika pian, että ne bussit ovat lähinnä minua varten liikennöiviä keikkabusseja, joissa saa mukavasti kuljetettua itsensä ja soittimensa.
Kerran muistan menneeni keikkabussilla Joensuun keskustassa olleelle keikalle, mutta yleensä keikkabussit heittävät minut vain juna-asemalle, niin kuin nytkin. Keikkabussien aiheuttama mielihyvä täydellistyy silloin, kun soittaa bussiin astuttuaan jollekin kaverille, jolle voi sitten rehvastella, että “istuskelen täällä keikkabussissa”. Yleensä muut bussin matkustajat katsovat oudoksuen.
Junamatka Joensuusta Turkuun kestää yllättävän pitkään. Pitkän matkan saa kuitenkin taittumaan, jos varaa mukaan mielenkiintoista luettavaa. Onneksi mukaan sattunut kirja oli sen verran viihdyttävä, että reilun seitsemän tunnin mittainen matka meni sen parissa kohtalaisen kivuttomasti.
Turussa asuva ystäväni Teemu oli lupautunut tulemaan juna-asemalle vastaanottokomiteaksi. Klausin Helsingin juna saapui onneksi vain paria minuuttia minun junaani myöhemmin, joten selvisimme eteenpäin ilman turhia odotteluja.
Suunnistimme illan keikkapaikalle Anttilan levyosaston kautta. Downtown löytyi melko helposti. Kävimme tekemässä paikan päällä pikaisen soundcheckin, jonka jälkeen siirryimme odottelemaan keikan alkua Teemun residenssiin. Viihdytimme itseämme kuuntelemalla Manowaria ja poikkeamalla Paikallisessa.
Downtowniin palasimme hieman ennen puoltayötä. Meidän oli määrä aloittaa puoli yhdeltä. Baari näytti uhkaavan tyhjältä vielä ennen kahtatoista, mutta onneksi tilanne korjaantui ennen keikan alkamista.
Hyvät bileet saatiin Turussakin aikaiseksi, loppujen lopuksi. Kutsuisin keikkaa työvoitoksi. Alussa porukka oli selvästi vähän kohmeista - lukuun ottamatta tietenkään pientä joensuulaislähtöistä edustusta yleisön joukossa. Loppua kohti homma alkoi kuitenkin toimimaan niin kuin pitääkin, eli ihmiset olivat täysin meidän oikkujemme vallassa. Bravo ja eläköön, Turku jätti itsestään oikein hyvän kuvan!
Katsottuamme toisena esiintyneen Mockshotin keikan poistuimme yömajoitukseemme taksilla, koska yöbusseja ei enää kulkenut. Taksimatka olikin sitten silkkaa juhlaa, sillä pääsimme puhumaan taksikuskin kanssa 80-luvun speed-metallista, josta kuski tiesikin yllättävän paljon. Majapaikassa majoittajamme Salla olikin pistänyt pöydän koreaksi, ja saimme nauttia ravitsevan yöpalan, jonka jälkeen uuvahdimme saman tien lattialle viritetyille patjoille.
Perjantai 16.9.2005
Kerubin kuppila, Joensuu
Herätyskello soi kahdeksalta. Neljän tunnin yöunien jälkeen tuntui mukavalta nousta pesemään hampaita. Aamu-unisina kuljimme Turun keskustan halki juna- asemalle. Joensuun junan lähtöaika oli kymmeneltä, ennen sitä ehdimme käydä ostamassa matkaevästä.
Joensuu-Turku väli ei tuntunut päättyvän koskaan, eikä ravintolavaunussa nautittu aamukahvikaan oikein meinannut pitää silmiä auki. Matkan aikana tosin ehdittiin juttelemaan monenmoista yhtyeen tulevaisuuteen liittyvää asiaa: odottakaahan vain.
Joensuussa oltiin perillä viiden maissa iltapäivällä. Klausin isä, eli Isä Ukkonen oli vastassa asemalla. Kävimme heittämässä kamat Kerubin kuppilalle, jonka jälkeen Klaus poistui toisen yhtyeensä treeneihin, ja minä menin kotiin lepäilemään.
Ruoan ja tunnin torkkujen jälkeen olikin aika ruveta valmistautumaan keikkaan. Vähän vaikealta tuntui piiskata itseään oikeaan keikkamielentilaan, kun päätä särki ja väsytti. Kunhan sai raahauduttua kuppilaan ja tapasi Klausin, alkoi olotila hiljalleen selviämään.
Kotikaupunkimme Kerubin kuppilassa olemme soitelleet ties kuinka useasti, mutta aina se vaan on kivaa. Tällä kertaa PA:takaan ei tarvinnut tuoda itse paikalle, sillä Reinoaudio oli viritellyt paikalle kuppilan kokoon nähden varsin kookkaan kattauksen. Syöksyimme Liekehtivä rakkaus -intron tahdittamina lavalle ja aloimme louhimaan viidentoista biisin mittaista urakkaamme.
Massiivinen äänentoisto aiheutti hyvänolon tunteita viimeistään siinä vaiheessa, kun huomasin jotain biisiä soittaessani, että saan matalia ääniä koskiessa tapetit rapsahtelemaan. Asiallista. Varsinainen keikka päättyi upouuteen Pielisjoki-biisiin, jota seurasi vielä muutama encore. Keikan jälkeen lyhyen kuppilassa istuskelemisen jälkeen kotisatamaan näkemään kauneusunia. Kiitos kaikille keikkoja seuraamaan tulleille!
-Wilhelm
Ukkosmainetta netissä!
10.09.2005 (Keikkapäiväkirjat)
Hyvät ystävät: tervetuloa virtuaaliselle Niinivaarantielle, eli Klaus Thunder & Ukkosmaineen kotisivuille! Ihmiset ovat kyselleet kotisivujemme perään jo kauan, ja nyt kun yhtyeemme on toiminut reilut puolitoista vuotta, koimme ajan kypsäksi verkkosivujen kasaamiseen. Suuri kiitos sivujen toteuttamisesta kuuluu Tommi Rinteelle, jolle toivotamme yhteisesti kauniita asioita ja paljon ukkosmainetta!
Kotisivuiltamme löytyy paljon herkullisia asioita. Kuvien ja yhtyeestä kirjoitettujen lehtijuttujen lisäksi Musiikki-sivulta on ladattavissa maistiaisbiisi Niinivaarantie 19 -debyytiltämme. Tänne päiväkirjasivulle tulemme päivittämään tunnelmia ja muistelmia keikoilta ja jossain vaiheessa studiostakin. Yhtye-sivulta löytyy puolestaan kuukausittain päivittyvä Kuukauden parhaat asiat -lista. Sieltä voi toisin sanottuna lukea, minkälaiset asiat ovat eniten Ukkosmaineen miehistön sydämiä liikuttaneet kunakin ajanjaksona.
Klaus Thunder & Ukkosmaineen nykyvointi on mitä mainioin. Syyskuinen Suomen kiertue lähestyy loppuaan, ensi viikonloppuna on edessä vielä Jyväskylä, jossa soitetaan kahtena perättäisenä iltana. Suunnitelmia uuden materiaalin nauhoittamisen suhteen on myöskin kovasti vireillä, lisää tietoa asiasta on luvassa myöhemmin. Siihen asti: nauttikaa toisistanne ja elämästä! Hyvää syksyä koko orkesterin puolesta!
-Klaus & Wilhelm