Salamablogi

Keikkavuoden alkumetrit

14.03.2009 (Keikkapäiväkirjat)

Lauantai 10.1.
Karjalantalon kellari, Joensuun

Keikkavuoden avaus osui viime vuoden tapaan tammikuun alkuun ja Joensuun Karjalantalon Kellarille. Mikäpäs siinä. Samana viikonloppuna keikkamme kanssa vietettiin myös Karjalantalon Kellarin yksivuotissynttäreitä. Oikein mieluisa ja tervetullut lisä tuo paikka on Joensuun musiikkielämälle ollutkin, paljon hyviä keikkoja tuli nähtyä viime vuonna itsekin.

Klaus saapui Helsingistä keikkakumppanimme Karoshi Loversien kyydissä. Itse kulutin lauantaiaamupäivän siivoamalla ja pakkaamalla kamoja seuraavan viikon reissua varten.

Ehdin kuitenkin perinteisesti ennen Joensuun keikkaa pistäytyä myös parturoitavana aiemmatkin kampauksenikin loihtineen Ellin luona. Tällä kertaa emme suunnitelleet mitään uutta mullistavaa, vaan tyydyimme siihen että hiukset ohimoilta ajeltiin siiliksi. Sen verran kuitenkin piti koristautua, että Elli ajeli toiselle puolen päätä salaman ja toiselle sydämen. Näin toimii kauneudenhoito!

Neljän aikoihin Klaus soitteli, että ovat juuri saapumassa Joensuuhun. Koko porukka tuli minun luokseni, sillä olimme sopineet että Karoshit saavat luotani majapaikan. Koska soundcheck oli sovittu vasta viideksi, ehdimme hyvin juoda luonani kahvit ja spekuloida kaikenlaista.

Viideksi Karoshien keikkapakun kyydissä Karjalantalolle. Yhteisroudaus, jonka jälkeen aloin pystyttämään omia kamojani lavalle: koska meillä oli jälkimmäinen soittovuoro, oli check-vuoro ensimmäisenä. Paikalla toimintaamme oli myös seuraamassa Joensuun City-lehden toimittaja, joka pyysi aiemmin viikolla lupaa tehdä keikan etukäteistoiminnoistamme repparin. Ilmoitin, että niissä ei liene mitään kovin jännittävää kerrottavaa, mutta mikäs siinä.

Omassa checkissämme vierähti tovi, hioimme lava- ja salisoundit hartaudella. Miksaajana toimi jälleen Pekka, siis Pavel Kursor. Lisäksi valomieheksi lupautui spontaanikiinnityksellä iloksemme Urski, eli Uli Nabbul. Soitimme useamman biisin läpi, ja tsekkasimme yhdessä <3-biisin, jonka maailman keikkaensi-illan suunnittelimme illaksi. Itse olinkin treenaillut biisejä yksikseni koko viikon, joten tuntuma oli oikein hyvä.

Checkin jälkeen siirryimme takahuoneeseen antamaan haastattelua edellä mainitulle toimittajalle. Mukavan rupattelutuokion jälkeen kello olikin juuri sopivasti ruokailua ajatellen. Siirryimme yläkertaan ruokaileman, ja saimme seuraa oman checkinsä viimeistelleistä Karosheista, Pekasta sekä paitamyyjäksemme lupautuneelta Hannalta. Hyvää ateriaa (kasvisrisottoa) sävyttivät toinen toistaan hauskemmat anekdootit, jotka olivat kuitenkin yllättävän kultivoituneita.

Aterian jälkeen siirryin Karoshien kanssa minun luokseni viettämään lyhyen luppoajan ennen takaisinsiirtymistä. Juttelimme Peten kanssa kirjallisuudesta, Raimo nukkui ja Terhi meikkasi. Hyvä työnjako.

Puoli kymmeneksi takaisin pelipaikalle. Yleisöä oli valunut paikalle jo jonkin verran. Tällä kertaa ei tarvinnut kuitenkaan hermoilla, sillä tiedustelimme baarin työntekijältä ennakkolipputilannetta jo checkissä, ja niitähän oli mennyt enemmän kuin aiemmille keikoillemme samassa baarissa.

Karoshit aloittivat keikkansa vähän kymmenen jälkeen. Tällä kertaa keikkaa pystyi seuraamaan hyvillä mielin kahvikupin kera, sillä oman keikan jännitystä ei yllättäen vielä kovin vahvana tuntunut: koko päivä oli kai mennyt niin toimeliaana, ettei ehtinyt ajatella asiaa.

Karoshien keikka oli hyvä, ja johti lopulta työvoittoon: alussa hieman kylmänkankea yleisö lämpeni keikan edetessä ja taputti vielä encoretkin. Hyvä meininki.

Sitten takahuoneeseen odottelemaan, että kamat on roudattu lavalta pois ja pääsee siirtämään omat kamat asemiin.

Jonkin ajan päästä Pekka tuli ilmoittamaan että kamani ovat valmiudessa lavalla, joten voisin käydä laittamassa virrat päälle ja soundit valmiiksi jonka jälkeen hän ja Urski hoitavat loput. Mahtava meininki, näin toimivat reilut teknikot!

Tein siis työtä käskettyä. Soundit valmiiksi, ja sen jälkeen jäikin ruhtinaallisesti aikaa vaihtaa takahuoneessa vaatteet, tehdä vähän punnerruksia ja valmistautua muutenkin.

Koko päivän poissaolollaan loistanut jännitys saapui sitten noin viisi minuuttia ennen keikkaa, ja täytyy sanoa että se tuli kyllä tiivistyneessä muodossa. Ihan valtava, koko kehon valtaansa ottava tunne, joka veti hetkeksi aivan veteläksi. Ei ole tuollaista tullut koettua ihan aikoihin.

Halaus ja sitten lavalle. Pimeä sali oli ihan täynnä, ja yleisö tajusi ukkosen jyrinää sisältäneen intron aikana alkaa pakkautua lavanedustalle.

Melkoiset suosionosoitukset kohahtivat salista, kun astelin lavalle aloittamaan Ukkosmaineeseen-biisin pitkitetyn intron. Soittaminen tuntui oikein hyvältä, lavasoundi oli juuri niin hyvä kuin soundcheckissäkin, ja soittimenikin olivat Kuopion trapetsitaiteilun jälkeen käyneet serkkumiehellä huollossa.

Loistomeno oli siis tosiasia. Soitto kulki erittäin hyvin, yleisö oli liekeissä ja kaikki muutenkin kohdallaan. Riemuitsin myös siitä, että onnistuin muistamaan muutamat pikku yksityiskohdat joita olin aiemmin viikolla hionut yksikseni. Paljon iloa itselle saa näköjään asioista, johon yleisöstä varmaan noin kaksi ihmistä kiinnittää huomiota. Sekin riittää.

<3-biisin ensiesitys sujui hyvin, ainoastaan omat laulustemmani kertosäkeessä vielä hieman hakivat paikkaansa. Eiköhän tuo biisi lunastanut paikkansa keikkasetissä, sen verran kivalta tuntui soittaa.

Uudelta levyltä soitettiinkin sitten kokonaiset seitsemän biisiä. Muista setin uudistuksista voisi ehkä mainita sen, että Riippakivi jätettiin yhteisestä päätöksestä vähäksi aikaa pois setistä. Encoreissa puolestaan soitimme pari viime aikoina harvemmin soitettua biisiä: Suudelmia Suvikadulla sekä Katuvalojen välke.

Mitä siitä keikasta nyt muuta voisi kirjoittaa? Kaikki toimi hienosti, ainoastaan Syysprinsessan ja Ekan kerran väliin tarkoitetun pikavaihdon mokasin hieman, mutta eipä tuo vaakakupissa paljoakaan paina kun suhteuttaa tuon kämmin kaikkeen siihen mikä meni loistavasti. Soitannollisesti yksi parhaita keikkoja koskaan, ja muutenkin menee ehdottomasti omaan Top 5 -listaani parhaista Ukkosmaine-keikoista koskaan. Mukavaa että kotiyleisön edessä pystyi parhaimpaansa. Kiitoksia kaikille paikalla olleille, nähdään taas!

Sunnuntai 8.2.
Goom-risteily, Turku-Tukholma-Turku

Risteilykeikka oli edessä. Edellinen Goom-risteily jätti varsin hyvän kuvan järjestelyjen toimimisesta ja muusta, joten reissu tuntui varsin mieluisalta, vaikka risteily itsessään onkin sellainen että ei kyllä tulisi mieleenkään lähteä ihan vain asiakkaaksi mukaan.

Heräilin kukonlaulun aikaan, ja suuntasin aamujunalla kohti Turkua. Kaikkien soittokamojen kanssa junanvaihto ei ollut mikään hirvittävän kevyt operaatio, mutta selvisin kuitenkin. Itse seitsemän tunnin junamatka meni jotenkin yllättävän nopeasti torkkuessa ja kirjaa lukiessa. Matkalukemiseksi olin varannut Johanna Sinisalon Lasisilmän. Nopealukuinen romaani, Sinisalon tekstissä on hyvä imu.

Kaverini oli juna-asemalla sovitusti vastassa. Ennen laivaan menoa oli pari tuntia joutoaikaa, joten ehdimme käydä mainiosti syömässä ja kahvilla. Sitten neljän jälkeen Klausia vastaan juna-asemalle ja taksilla terminaalille.

Terminaalilla kaikki sujui nopeasti ja pääsimme laivaan joutumatta sen suuremmin odottelemaan muuta kuin hyttien siivousta.

Kamat hyttiin, ja risteilyinfoa keikkakannelle kuuntelemaan. Olennaiset asiat tulivat nopeasti läpikäydyksi, ja sen päälle pääsimmekin tekemään suoraan soundcheckin, koskapa olimme ensimmäinen esiintyjä.

Soundcheckissä esittelin Klausille uuden synani, joka oli kokeva tulevana iltana tulikasteensa. Erittäin hyvä löytö oli kyseinen soitin, sisältää samat ominaisuudet ja käyttöliittymän kuin aiempi Rolandini, mutta on pidemmälle kehittynyt versio. Kertoohan siitä jo sekin, että soittimessa on diskettiasema. Tuosta voi päätellä, että soitinarsenaalin suhteen pysytään edelleen 80-luvun puolella.

Joka tapauksessa, keikkaa edeltävä viikko oli tullut vietettyä synaan tutustuen ja soundeja ohjelmoiden, joten tuntuma oli hyvä.

Soundcheck meni mainiosti ilman sen kummempaa ihmettelyä. Sen päälle hyttiin suihkuun. Vähän olisi tehnyt mieli torkkua hetki, mutta arvelin että se ei ole järkevää, kun keikkaan oli aikaa vain pari tuntia.

Kahdeksan jälkeen siirryimme takahuonetiloihin juomaan kahvia, syömään sipsejä ja viimeistelemään settilistaa. Apulannan miehistö pelasi taustalla Guitar Heroa.

Sitten yhdeksän aikoihin valmiudessa lavan tuntumassa. Juontaja kävi huudattamassa yleisöä, me teimme punnerruksia. Niiden päälle nopea halaus ja lavalle.

Keikka oli sanalla sanoen omituinen. Soitto kulki hyvin, mutta yleisön keskittymiskyky tuntui olevan sokerihumalaisen lapsen tasolla. Ja ymmärtäähän sen toki, tilaisuuden luonteen huomioon ottaen.

Olimme peranneet setistä jo etukäteen kaikki slovarit Nöpönenää lukuun ottamatta, mutta huomasi että jotkut vähän pohdiskelevammat nopeatkin (kuten Tilkkutäkin alla) tuntuivat jotenkin staattisilta risteily-yleisön edessä. Klaus myös valitteli keikan jälkeen, ettei oikein saanut rakennettua yleisöön kunnollista kontaktia.

Keikka ei kuitenkaan missään nimessä ollut huono, vain vähän repaleiselta tuntuva. Oli jokseenkin hauskaa, kun huomasi että suurin osa yleisöstä tunsi tuotannostamme vain biisit, jotka ovat MySpacessa kuunneltavina. Niiden aikana tanssilattia täyttyi aina hetkeksi, sen jälkeen suuri osa suuntasi baaritiskille. 80200:n aikana aikaiseksi saatiin kuitenkin yhteislauluakin, mikä oli nerokasta. Eturivistä myös bongasin pari tyttöä, jotka näyttivät osaavan kaikki biisit sanasta sanaan.

Yleisö myös tykkäsi siinä määrin, että saimme vielä varsinaisen setin jälkeen encoret. Keikka paketoitiin Yläkerran tytölle -biisin myötä.

Tunnelmat olivat keikan jälkeen aivan hyvät, mutta väsähtäneet. Kävimme messissä syömässä ja hämmästelemässä vasta seuraavalla risteilyllä esiintyvän bändin erään jäsenen moukkamaisen humalaista metelöintiä.

Ruoan jälkeen totesin olevani sen verran väsynyt lyhyiden yöunien ja pitkän päivän jälkeen, että en jaksanut lähteä katselemaan laivan meininkiä sen kummemmin. Menin siis nukkumaan kahdentoista maissa, eli siitäpä jälleen rock-uskottavaa käyttäytymistä näille sivuille.

Seuraavana päivänä olikin sitten ihan mukavaa hengailla Klausin kanssa kiireettömästi auringon paistaessa ja kauniiden maisemien lipuessa ohi ennen kuin laiva saapui satamaan alkuillasta. Mukava reissu jälleen, kiitos järjestäjille!

Lauantai 14.3.
Kassan baari, Tikkala

Tohmajärven pienessä Tikkalan kylässä sijaitseva Kassan baari on saavuttanut vajaan vuoden toimintansa aikana kiitettävästi valtakunnallistakin huomiota. Te, jotka ette baarista ole kuulleet, lukekaa tämä artikkeli.

Kun keikalle tuohon paikkaan kutsuttiin, niin eihän sitä kahdesti tarvinnut miettiä. Sitä paitsi vieraskirjamme perusteella meillä on Tikkalassa ainakin yksi kuuntelija, joka tuntee tuotantomme entuudestaan.

Matkaan lähdettiin lauantai-illasta miksaajaksi pestatun Pekan kyydissä. Matkaan lähtivät minun ja Klausin lisäksi hengausvahvistuksiksi ja apumiehiksi Urski ja Miihkali.

Miihkalin kanssa minulla oli ollut edellisenä iltana Pentilän saha -yhtyeen levynjulkistamiskeikka Karjalantalon Kellarilla. Hyvin mennyt keikka katkaisi samalla kyseisen bändin noin viiden vuoden mittaisen hiljaiselon. Fiilis oli siis edellisillan jäljiltä mainio, vaikkakin edellisviikolla sairastamani influenssa tuntui vielä kehossa.

Lyhyen ajomatkan aikana huomasimme jossain vaiheessa keskustelevamme politiikasta. Keskustelun aiheen tiedostaminen oli hämmentävää. Onneksi emme kovin syvällisiksi päätyneet, ja tovin päästä keskustelu jo siirtyikin naamakarvoitusmallien ruotimiseen.

Tikkalaan saavuttiin hyvissä ajoin. Kamat sisälle, paikan oma pieni pa toimintavalmiuteen ja soundcheckiä tekemään.

Oli jotenkin hauska fiilis. Kassan baarissa on niin ehta kyläbaarin tunnelma, että meidän bändimme tuntui sinne hauskalla tavalla vinksahtaneelta esiintyjäratkaisulta. Soundcheckissä oli oikein leppoisa tunnelma ja onnistuin viihdyttämään paikalla olleita asiakkaita improvisoidulla stand up -komiikalla.

Checkin jälkeen siirryimme porukalla lähellä asuvan isäni luokse kahville ja iltapalalle. Aika vierähti niin rattoisasti, että huomasimme jossain vaiheessa keikan alkavan puolen tunnin päästä.

Takaisin baarille, jossa huomasimme että varsinaisesta yleisöryntäyksestä ei nyt päästy nauttimaan. Väkeä oli vajaa parikymmentä, josta yli puolet Joensuusta paikan päälle saapuneita tuttujamme. Joku vakioasiakkaista valitteli, että yleisökato johtuu Kotiteollisuuden Joensuun keikasta, jota moni oli lähtenyt katsomaan. No, Kotiteollisuuden basisti Hongistohan meidät baariin kiinnitti, joten kohtalomme tuntui osuvalta.

Emme kuitenkaan lannistuneet, vaan suuntasimme pikkuruiseen takahuoneeseen vaihtamaan vaatteita. Viilasimme samalla aiemmin tekemäämme biisilistaa hieman tunnelmaan sopivammaksi. Keikka päätettiin myös aloittaa ilman mahtipontista salamaintroamme.

Aloitimme Suudelmia Suvikadulla -biisillä, joka oli kyllä oiva aloitus keikalle. Diskoinfernon sijasta baarissa vallitsi ennemminkin lupsakka lauantai-illan tunnelma, ja rauhallisempi aloitusbiisi sopi niihin fiiliksiin mainiosti.

Suvikadun myötä siirryimme hiljalleen rokkaavampiin numeroihimme. Klaus oli liekeissä alusta asti, itse tunsin olevani muutaman ekan biisin aikana vähän kohmeessa. Influenssan jäljiltä en ollut myöskään aivan terävimmässä taustalaulukunnossa.

Siitä se kuitenkin lähti vyörymään. Jossain vaiheessa uskalsin vilkuilla vähän yleisöön päin, ja huomasin että väkeä oli tullut paikalle jonkun verran lisää. Ei toki paljoa, mutta sen verran kuitenkin että kaikissa pöydissä istui asiakkaita. Kaikki myöskin tuntuivat viihtyvän mainiosti.

Setti oli vähän erilainen, siihen oli palautettu pari vähän aikaa paitsiossa ollutta numeroa. Lisäksi soitimme hieman yllättävänä vetona Talviuni-slovarin, joka jäi uusimmalta levyltä pois. Biisi on mielestäni edelleenkin yksi parhaitamme.

Aika riehakkaaksihan se keikka sitten lopulta yltyi. Nöpönenän aikana päädyin itsekin koittelemaan miten pitkälle kannettavan koskettimeni piuha yltää. En ihan takaseinään yltänyt, pitäisikin itse asiassa hommata pidempi piuha…

Yleisö intoutui taputtamaan encoretkin, ja nehän tarjoiltiin. Keikan päättäneen Katuvalojen välkkeen jälkeen pyyhimme hetken hikiä, hengasimme levymyynnin ja ruokailun merkeissä tovin baarilla ja sitten lähdimme yön selässä takaisin Joensuuhun, allekirjoittanut kuskina. Mukavaa oli, kiitoksia kaikille paikalla olleille!

-Wilhelm

Vuoden viimeiset vedot

10.12.2008 (Keikkapäiväkirjat)

Lauantai 22.11.
Semifinal, Helsinki

Helsingin keikalle saattoi lähteä lauantain aamupäivänä hyvissä tunnelmissa. Takana olivat edellisiltaiset kaverin 30-vuotisjuhlat, joissa debytoin kohtalaisen onnistuneesti Sebastian Leino & Kernaat -yhtyeen kosketinsoittajana. Lisäksi onnistuin lähtemään fiksusti juhlista vielä ihmisten aikoihin, ja ehdin nukkumaan hyvät yöunet. Mukavalta tuntui myös perjantain Hesarin Nyt-liitteessä ollut lyhykäinen haastattelu Semifinalin keikkaan liittyen.

Lähdin matkaan pitkästä aikaa junalla, joka onkin kevyesti autoa mukavampi matkustusmuoto. Nykyisin soittovehkeitä vaan alkaa olemaan sen verran paljon, että jos matkalla tulee yhtään junavaihtoja, on tavaroiden kuskaileminen yksinään turhan tuskaista.

Junamatka taittui nopeasti kirjan (Bukowskin Vanhan miehen tarinoita) ja hyvän musiikin parissa. Klaus oli sovitusti asemalla vastassa, ja kannoimme yhdessä kamat asemalta keikkapaikalle.

Keikkakumppanimme Karoshi Loversien ihmiset olivat myös jo roudaamassa, ja koskapa omat kamamme olivat nopeasti kannettu, tarjosimme auttavan käden myös heille. Samalla tuli vaihdettua kuulumiset ja spekuloitua illan yleisömäärää.

Pystytin oman kosketinkioskini rivakasti. Olimme jo aloittelemassa soundcheckiä, kun paikan pomo Roudi saapui alakertaan tiedustelemaan vieraslistamme suuruutta, koskapa ennakosta liput oli myyty loppuun. Vaikka oli etukäteen osannut arvella että paikalle tulee kyllä ihan hyvin porukkaa, tuli ilmoitus yllätyksenä. Positiivisena sellaisena.

Keskinäisten tuuletusten siivittämänä soundcheck loppuun ja syömään Tavastian puolelle. Sen päälle vielä pari kupillista kahvia alakerrassa ja siskon luokse odottelemaan.

Muutaman tunnin hengailun jälkeen lähdin kävelemään keikkapaikalle ennen Karoshien keikan alkua. Laitoimme kimpassa Karoshien kanssa pystyyn yhteisen levy- ja paitakioskin, jonka pyörittämisen ensimmäisen vetovuoron otimme Klausin kanssa itsellemme.

Jossain vaiheessa ennen ekan keikan alkua kännykkään alkoi tulla solkenaan viestiä tutuilta, jotka eivät olleet hoksanneet hankkia ennakkolippua. Ovelle jätetyt liput olivat menneet nopeasti, ja keikka oli ihan oikeasti loppuunmyyty. Harmittavasti piti todeta, ettei voi auttaa. Keikkapaikkojen yleisökapasiteetit kun yleensäkin ovat tarkkaan rajoitettuja. Ja paloturvallisuuksien sun muiden pykälien takia ihan perustellustikin.

Karoshi Lovers soitti hyvän keikan. Siis sen mitä sitä ehti kuuntelemaan omaa keikkaa etukäteen hermoillessa. Karoshien lopetettua siirsimme Klausin kanssa lavan perälle raivatun kosketinkioskini soittoasemiin. Viimeistään siinä vaiheessa tajuntaan iskostui, että paikalla on oikeasti helkatisti porukkaa, joka oli jo valmiiksi fiiliksissä. Saimme nimittäin aikaiseksi melkoiset hurrauksen, kun kannoimme yhdessä koskettimiani lavan etosaan.

Sitten alkoikin hikoilu. Kun sain aseteltua kaikki kamani valmiuteen oli tarkoitus katsoa vielä miksaajan kanssa nopeasti kaikki linjat läpi: siis tarkastaa nopeasti että jokaisesta soittimesta tulee ääntä sekä pa:han että monitoreihin.

Jotain hyvin mystistä oli kuitenkin tapahtunut sitten soundcheckin. Ikiluotettavan PSR-7:ni ääni kuulosti monitoroinnissa siltä kuin siitä olisi leikattu pois kaikki diskanttitaajuudet. Soundi oli niin muhnuinen, että tuntui liki mahdottomalta yrittää saada soitostaan selvää.

Tilanteesta teki entistä tukalamman se, että yleisö tosiaan odotti ihan into piukassa keikan alkamista ja puhkesi aina välissä suosionosoituksiin. Pieneltä ikuisuudelta (varmaankin noin viisi minuuttia) tuntuneen säädön jälkeen oli pakko hyväksyä, että nyt on jostain syystä jaettu vähän paskempi lähtökäsi, näillä mennään. Hermostuksissa vaihtamaan vaatteita takahuoneeseen ja sitten melkein saman tien lavalle.

Keikka alkoi Ukkosmaineeseen-biisillä. Yleisö oli ihan täysillä mukana, eikä varmaankaan aistinut että mitään olisi edes vialla, mutta täytyy sanoa että oma tontti tuntui muutaman ekan biisin ajan täysin mahdottomalta. Kuuntelut olivat aivan hakusessa, ja yritin viittilöidä miksaajalle biisien välissä miksaajalle toiveita omaan monitoriin.

Loppujen lopuksi paletti saatiin kuin saatiinkin tuntumaan välttävältä. Siitä eteenpäin soittaminen tuntuikin lähinnä juhlalta. Täysi sali lauloi biisit mukana järkyttävän kovaäänisesti, ja kaikki olivat yhtä hymyä. Erityisen hienolta lavalta katsottuna näyttivät biisien alut: koko sali hyppi kuin yhteisestä sopimuksesta tasajalkaa kaikkien biisien ensimmäisten tahtien aikana.

Soitimme setissä läpi yli puolet uuden levyn biiseistä. Setin loppuvaiheessa saimme vahvistusta uudella levyllä vierailleesta Miihkalista. Miihkali tuli soittamaan synakitaraansa kahteen biisiin: Tilkkutäkin alla sekä Hiustesi tuoksu.

Varsinaisen setin jälkeen palasimme vielä lavalle pariin otteeseen. Toinen encore-setti sisälsi Klausin vaatimuksesta harvemmin soitetun Beibi, nyt on jouluyö -biisin. Itse yritin vedota siihen, ettei kyseistä biisiä ole pahemmin treenattu, mutta Klaus piti kantansa. Kun sitten soitimme kyseisen biisin, tajusin olevani totaalisen blackoutin vallassa. Sanat ja rakenteet kyllä muistin, mutta ei hajuakaan että mitähän sointuja missäkin osassa on… No, “näitähän toksahtelee”, kuten eräällä ystävälläni on tapana sanoa.

Keikka päätettiin kuitenkin kunniakkaasti erityisen energisellä Yli mutakuoppien -vedolla. Annoimme yleisön hoidettavaksi sekä biisin alun että lopun kertosäkeiden laulamisen, ja täytyy sanoa että aika huikealla meiningillä vetivät!

Keikan jälkeen nopea hikien pyyhkiminen, vaatteiden vaihto ja salin puolelle juttelemaan tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Loppuyöksi päädyimme vielä Karoshien porukan kanssa hengailemaan kaupungin kuumaan sykkeeseen.

Loppukaneettina hienolle keikalle on vielä kerrottava seuraavasta päivästä. Menimme sovittuun aikaan roudaamaan kamat pois Klausin ja Miihkalin kanssa ja päätimme käydä porukassa syömässä ennen minun junani lähtöä. Pizzapaikan jonossa sitten mietimme Klausin kanssa äveriäinä levy-yhtiön jätkinä, että riittävätkö levy-yhtiön tilillä sillä hetkellä olevat rahat siihen, että maksamme kaikkien kolmen ruoat.

Kun saimme pizzat maksettua, huomautti Miihkali tekstistä kuitin takana. Siellähän oli nimittäin kyseisen pizzaketjun rekrytointi-ilmoitus, jossa luki kookkaalla tekstikoolla “Vaihda alaa”. Nauratti aika paljon.

Keskiviikko 10.12.
Henry’s Pub, Kuopio

Vuoden viimeinen keikka sijoittui Kuopioon, jossa on jo tänä vuonna pari kertaa aiemmin ehditty poiketakin. Klaus saapui paikalle junalla, itse taitoin vuoden viimeisen keikkareissun lainaksi saadulla autolla.

Pimeää oli ajella, mutta onneksi matkakaan ei ollut pitkä. Sen verran huolellisesti olin laskenut matkaan kestävän ajan, että kaarroin Kuopion Kauppakadulta Henry’s Pubin eteen juuri kun auton kello naksahti sovittuun tapaamisaikaan.

Klaus olikin jo baarin edessä odottelemassa. Kamat alas ja kasaan, auto parkkiin ja soundcheckiä tekemään. Puikoissa oli vanha tuttumme Dyny, jonka johdolla soundit saatiin kasaan rivakasti. Semifinalin keikalla PSR-7:ssa ilmennyttä vikaa ei nyt kuulunut missään, ilmeisesti kyse oli paikan omista kamoista tai jostain muusta mystisestä.

Checkin jälkeen ruokailu Introssa ja kaupungille katselemaan vähän joululahjoja kavereille. Mukaan tarttui muun muassa Pate Mustajärven tuplakokoelma sekä Fredin Soittaja (kyseisen levyn nimibiisi on muuten oikein liikuttava tiivistys kyseisen ammattikunnan edustajista).

Kaupungin humusta lepuuttamaan hetkeksi hotellille, jossa sain Klausilta synttärilahjaksi huivin johon oli kirjailtu salama. Klausillahan oli nimittäin Kuopion keikalla ensimmäistä kertaa päällään Elli Maanpään tekemä keikka-asu, ja minun lahjahuivini oli tehty siis puvun ylijäämäkappaleista.

Pienen huilailun ja suihkun jälkeen takaisin keikkapaikalle. Ilmenikin että alun perin sovituista aikatauluista oltiin hieman edellä, sillä ennen meitä esiintynyt Tero-Petri olikin esittänyt hieman lyhyemmän setin. Kiirettä ei kuulemma kuitenkaan olisi, joten kävin vielä rauhassa tsekkaamassa koskettimieni asetukset ja viemässä biisilistan koskettimien ääreen. Sitten nopea vaatteidenvaihto ja keikkaa odottelemaan.

Pieni mukava jännitys oli päällä. Paikkahan oli liki täynnä, mutta se ei ollut varsinaisesti meidän ansiotamme, vaan aiemmin illalla järjestetyn kantaväen pikkujoulujen. Tosin yleisöstä oli bongattavissa muutamia salamapaitoja, mutta oletusarvoisesti suurelle osalle me tulisimme olemaan etukäteen tuntematon tapaus.

Sovittuun aikaan lavalle aloittamaan keikka Ukkosmaineeseen-biisillä. Pieni jännitys ilmeni ekan biisin aikana hieman holtittomina soittosuorituksina, mutta ei kuitenkaan mitään kardinaalimokia.

Keikka alkoi käynnistyä jo ihan lupaavasti, kunnes saavuimme kolmanteen biisiin. Biisin lopussa huomasin, että Roland-koskettimen äänet jäivät soimaan. Siis kun painoi yhtä kosketinta, ääni ei sammunutkaan kun päästi irti vaan jäi soimaan. Yritin käynnistää kosketinta uudestaan, mutta ei auttanut.

Biisin väli venyi pitkäksi ja armollisena solistina Klaus tietenkin käänsi yleisön huomion minuun kyselemällä, että mikäs hätänä. Kun en kosketinta saanut toimimaan, niin päätin aloittaa seuraavan biisin ja hoitaa sen pelkän PSR-7:n voimin miettimällä korvaavat soundit. Asiaa hieman vaikeutti se, ettei tuossa koskettimessa ole niin kutsuttua bend-toimintoa, joka oli juuri seuraavassa biisissä (80200) hyödyksi monessakin paikassa.

Samalla kun soitimme biisiä yritin vilkuilla biisilistaa ja tunsin hien nousevan pintaan. En tulisi mitenkään selviämään edessä olevista biiseistä ilman toista kosketinta vaikka miten paikkailisin.

Soitettuamme kappaleen siirryin vian pariin. Onneksi tajusin kokeilla sustain-pedaalin irrottamista sillä silloin kosketin toimi normaalisti. Ainoa miinus siinä oli se, että jouduin soittamaan ilman pedaalia, jota olen tottunut käyttämään hyödykseni miltei koko ajan. No, pienempi paha kuitenkin.

Jatkokeikka olikin sitten omalta osaltani lähinnä haahuilua. Pedaalin puute sotki kuvioita, ja olo tuntui selkeästi vajaalta. Huomasin ajatusten harhailevan meneillään olevan keikan sijaan siihen, kuinka koskettimen saisi korjattua.

Pääsin jollain tavalla juoneen sisälle loppusetin aikana. Päätin vielä kerran kokeilla josko pedaali toimisi. Kun se ei toiminut, ilmoitin yleisölle että köyhemmät bändit heittelevät yleisöön plektroja, mutta meillä on varaa kalliimpiin lahjoihin. Sitten heitin pedaalin yleisöön, josta riemastuneen oloinen kaveri sen nappasikin kiinni.

Tuon tempauksen jälkeen oli jokseenkin vapautunut olo. Loppukeikasta tuntui jo siltä että oli tilanteen päällä. Soitto oli vähän punkimpaa, mutta meininki parani huomattavasti. Yleisöönhän nämä kommellukset eivät tuntuneet vaikuttavan, sillä meininki oli koko ajan tasaisen nousujohteinen. Loppukeikka olikin siten oikein juhlavaa.

Päätettyämme setin Nöpönenään saimme kuin saimmekin vielä encoret ja kiitimme yleisöämme sekä joulubiisillä (meni tällä kertaa lähes täydellisesti) sekä Yli mutakuoppien -vedolla. Sen päälle olikin hyvä piirtää piste keikkavuoden perään.

Takahuoneessa hengähtäessämme totesimme keikan ilmeiset kommellukset, ja päädyimme johtopäätökseen että kokonaisuus jäi kuitenkin vahvasti plussan puolelle. Vaatteidenvaihdon jälkeen kamat kasaan, vähän levyjen kauppaamista ja hengailua ja sitten nukkumaan.

Tämän vuoden keikat olivat sitten tässä. Viettäkää rauhallinen vuodenvaihde, palataan asiaan heti tammikuussa, silloin onkin luvassa vuoden avaus kotikaupungin keikan merkeissä.

ps. se Klausilta lahjaksi saatu huivi (kiiltävää tummaa kangasta, pinkillä salamalla koristeltu) jäi ilmeisesti keikkapaikalle, eikä löytynyt enää seuraavana päivänä löytötavaroista. Jos joku sattui löytämään sen, niin lähettäisitkö levy-yhtiön osoitteeseen, löytöpalkkioksi lähtee vapaavalintainen Ukkosmaine-levy. Kiitos!

-Wilhelm

Levynjulkistamishommissa

14.11.2008 (Keikkapäiväkirjat)

Keskiviikko 29.10.
Kerubin kuppila, Joensuu

Jännityksellä ja innostuksella odotettu levynjulkistamispäivä valkeni syksyisenä. Lähtökohdat vaikuttivat hyvältä: levy oli noteerattu mukavasti jo ennakkoon ja ensimmäiset arviot vaikuttivat positiivisilta. Lisäksi olimme ehtineet hoitamaan jo alkuviikosta kaiken maailman pikkujuttuja levynjulkkarijuhliin liittyen.

Edellispäivänä olimme treenanneet erikoiskokoonpanomme ohjelmiston keskiviikkoa varten. Halusimme soittaa levynjulkistamisjuhlan yhteydessä lyhyen keikan, mutta tuntui luontevalta keksiä jotain spesiaalia. Päädyimme akustiseen trioon: Klaus laulussa ja minä sekä levyn äänittänyt Heikki kitaroissa. Treeneissä päädyimme siihen, että sekä minulle että Heikille lankesi myös yksi biisi mandoliinilla soitettavaksi. Itse olen ehtinyt ottaa soitinta haltuun vasta reilun kuukauden ajan, joten keikkadebyytti jännitti kovasti.

Suuntasimme Kerubin kuppilalle yhden paikkeilla. Pystytimme äänentoiston, ja totesimme oikeanlaisten kaiutinpiuhojen puuttuvan. Onneksi aikaa checkin tekemiseen oli varattu reilusti. Vajaan tunnin piuhasekoilun ja kaupungin ympäriajamisen jälkeen selvisi, että kaiuttimet toimivatkin paikalla olevilla piuhoilla. Tällaista se on.

Checkissä katsoimme vielä lyhyttä ohjelmistoamme läpi. Kun balanssit olivat osapuilleen kunnossa siirryimme spekuloimaan kuppilan tarjoamien lounassalaattien ääreen.

Olimme buukanneet itsellemme kuppilan bileiden lisäksi kahvi- ja piparikeikan Levy-Eskoille, ja pysyimme sovituissa aikatauluissa juuri oivallisesti. Siirryimme kuppilalta Eskoille neljän paikkeilla.

Klaus oli tehnyt edellisenä iltana miehen työn ja leiponut reilut sata salamapiparia ihmisille tarjoiltavaksi. Niitä napostellessa, kaupassa vierailijoita jututtaessa ja uutta levyä kuunnellessa Eskojen kahvikeikka meni oikein mukavasti.

Heikki tuli myös hengailemaan levykaupalle hieman ennen kuutta. Kävimme vielä ennen kuppilalle siirtymistä noutamassa kahvila Houkutuksesta sieltä tilaamani Ukkosmaine-kakun. Toisin sanottuna annoin maanantaina liikkeessä vieraillessani kahvilan tädille levynkannen ja kysyin että voitteko tehdä tällaisen. Ja hienoltahan se näytti.

Kuppilaan astellessa vähän jännitti, että onko väki löytänyt tiensä paikalle näinkin aikaisin alkavaan tilaisuuteen. Sisälle astellessa huoli osoittautui turhaksi, sillä väkeä riitti. Hyvä niin. Baari myös näytti sopivan juhlavalta himmennettyine valoineen ja eri puolille ripustettuine Ukkosmaine-julisteineen.

Aloitimme illan ohjelman tietokilpailulla, jonka kysymykset olin viimeistellyt edellisiltana. Musiikkitrivian ystävänä tein kisasta sen verran haastavan, että todelliset tietäjät erottuisivat joukosta. Kisassa soitettiin myös otteita biiseistämme, jotka piti tunnistaa.

Ryhmissä kysymyksiin vastailleet ihmiset tunsivat historiamme kuitenkin hämmentävän hyvin. Itse asiassa vastauksia tarkastaessa huomasi, että ihmiset tiesivät jopa asioita jotka oli itse unohtanut. Esimerkkinä vaikkapa kysymys, jossa haettiin Niinivaara Express -levyn vierailijoita. Enpä muistanut kysymystä tehdessäni, että Heikin koira Onni vieraili myös levyllä (se unohtui jopa levynkannesta), mutta niinpä vaan se oli monessa vastauksessa muistettu mainita.

Tietokilpailun jälkeen tarkastimme läpi vastaukset ja hengailimme hetken ennen seitsemältä alkanutta keikkaa.

Erikoiskeikka meni erittäin hyvin. Tunnelma oli normaaleihin keikkoihimme verrattuna mukavalla tavalla hartaampi, joskin Klaus sai kyllä lietsottua yleisöä ihan kiitettävästi lyhyen setin loppupuolella.

Biisit toimivat myöskin hyvin riisuttuina versioina, mikä on aina hyvä merkki. Neljän biisin setissä soitettiin uudelta levyltä Mansikkakausi, Sydämeni jäi sovituskoppiin, Hiustesi tuoksu ja Tilkkutäkin alla.

Lyhyen setin loputtua yleisö taputti lisää, ja tajusimme naureskellen että emme tosiaankaan olleet ottaneet tällaista mahdollisuutta huomioon. Hätä ei ollut kuitenkaan tämän näköinen. Palasimme Klausin kanssa lavalle ja esitimme vielä Suudelmia Suvikadulla -biisin.

Keikan jälkeen julkistimme tietokilpailun voittajat. Voittajajoukkue otti hyvin selkeän pistevoiton kakkoseen ja kolmoseen verrattuna.

Loppuilta meni ihmisten kanssa jutustellessa ja uutta levyä juhliessa. Mukava ilta oli, kiitoksia kaikille paikalla olleille!

Perjantai 14.11.
Redneck, Jyväskylä

Vaikka keikkoja huomaa aina jännittävänsä vähintään hieman, oli Jyväskylän keikan etukäteisjännittäminen ihan omaa luokkaansa.

Ensimmäinen varsinainen keikka uuden levyn tiimoilta, paljon uusia ennen livenä esittämättömiä kappaleita setissä, uusia laitteita kosketinkioskissa, ihan liikaa kaikkia pieniä yksityiskohtia muistettavana…

Käytännössä koko keikan alusviikon vapaat hetket tuli siis kulutettua koskettimien ääressä. Toki biisejä oli treenattu Klausin kanssa jo aiemmin keikkakuntoon, mutta itselläni oli vielä muistamista. Varsinkin kun hankin käyttööni uuden delaymasiinan vasta päivää ennen keikkaa, ja sen käytön opettelemisessa oli omat niksinsä.

Torstaiyön ja perjantaiaamun kenraaliharjoitusten jälkeen olo alkoi kuitenkin olla jo melko luottavainen. Lounaan ja kamojen pakkaamisen jälkeen lähdin ajelemaan kohti Jyväskylää.

Yhytin Klausin hotellin aulasta. Jätimme kamamme huoneeseen ja suuntasimme kivenheiton päässä sijaitsevaan Redneckiin. Matkalla naureskelimme samaisena päivänä ilmestyneen Rumban jutulle. Toimittaja oli hieman ottanut vapauksia Klausin antamien lausuntojen suhteen. Mikä ihmeen roskisprojekti?

Keikkapaikkana toiminut Redneck oli pieni, mutta mukavan tuntuinen ja henkilökunta oikein ystävällistä. Pystytin kamani, jonka jälkeen miksaaja ehdotti meille ruokailua sillä välin kun hän laittaa äänentoiston valmiuteen.

Suuntasimme läheiseen Soppa-baariin syömään pastaa, ja törmäsimme samalla pariin Jyväskylän tuttuun. Hyvän aterian jälkeen takaisin keikkapaikalle ja checkin kimppuun.

Check venähti tavallista pidemmäksi, koska soitimme vielä läpi setissä olevat uudet biisit sekä muutaman muun harvemmin soitetun. Lavasoundi tuntui hieman mössöiseltä, vaikka sitä hinkattiin kohdalleen kaikin mahdollisin keinoin. Fiilikset olivat kuitenkin aivan hyvät.

Paluu hotellille ja nopea suihku. Keskinäisen kommunikaatiomme tasosta pystyi päättelemään, että molemmilla oli melkoisen hermostunut olo. Toisin sanottuna jutut olivat erittäin levotonta höpötystä, eivätkä sisältäneet juuri yhtään järkevää informaatiota.

Takaisin keikkapaikalle yhdentoista maissa. Paikalla oli väkeä ehkä muutamia kymmeniä, mikä näytti tilassa hivenen vähältä. Siirryimme takahuoneeseen vaatteidenvaihtoon, settilistan olimme tajunneet onneksi tehdä jo aiemmin.

Keikan aloitusaika oli sovittu puoli kahdeksitoista, mutta vähän ennen puolta henkilökunta ilmoitti että sisään lappaa porukkaa sen verran tasaiseen tahtiin, että aloitusta voitaisiin viivästyttää hieman.

Hermostunutta edestakaisin kulkemista, äänenavausta ja venyttelemistä, kunnes miksaaja ilmoitti että seuraavana tulevan Movetronin kappaleen jälkeen päästään aloittamaan. Biisin loputtua nopea halaus, toteamus “tästä se lähtee” ja lavalle.

Olo tuntui melkoisen latautuneelta, kun astelin pimeälle lavalle. Yleisö puhkesi valtaisiin suosionosoituksiin. Nopea vilkaisu yleisöön päin osoitti, että paikka oli kuin olikin täynnä.

Aloitin ekan biisin (Ukkosmaineeseen) kiusoittelevan pitkällä introlla, kunnes siirryin soittamaan kappaleen introriffiä. Tuntui melkoisen hienolta, kun Klaus aloitti biisin ekan rivin “Salamasiskot, salamaveljet”. Oli hienoa hahmottaa, että nyt oltiin tässä, esittämässä biisiä ensimmäistä kertaa livenä kaiken levyyn liittyneen työnteon jälkeen. Tunnelmaa nosti melkoisen paljon se, että yleisö lauloi biisiä mukana alusta asti aivan hiton lujaa.

Muutama ensimmäinen biisi meni läpi melkoisessa hurmoksessa. Alkusetistä soitettu Mansikkakausi sai myös ensikasteensa (jos akustista keikkaa ei lasketa), ja hyvin meni sekin. Hiljalleen oma meininki alkoi myös vapautua, sillä alitajuisestikin uusia biisejä tuli skarpattua aika lailla.

Meininki oli poikkeuksellisen lämminhenkinen, tosin niinhän Jyväskylässä aina. Lavasoundi oli myöskin kohdallaan, sillä runsas yleisö vähensi takaseinästä kimpoilevaa ääntä. Miksaajaa piti tosin pyytää laittamaan kaikkea kovemmalle, koskapa yleisö eli juhlavan kovaäänisesti mukana.

Settimme oli sekoitus uutta ja vanhaa. Vanhoista biiseistä mukaan kaivettiin pitkästä aikaa Rakkauden vallankumous, joka tuntui oikein mukavalta soittaa. Tilkkutäkin alla -kappaleeseen päättynyt keikka oli ohi jälleen kerran aivan liian nopeasti.

Oli hauskaa seurata yleisöä, kun palasin lavalle. Ensin encoretaputus muuttui suosionosoituksiksi, jonka jälkeen aplodit hiljenivät ja ihmiset jäivät odottamaan mitä tapahtuu. Ripustin kaulaani kannettavan koskettimeni ja katselin edelleen hiljaa odottavaa yleisöä. Pienen hiljaisuuden jälkeen yleisöstä kuului “80-luku meni jo!”, jota seurasi välittömästi “Leinikkitie!”. Sen jälkeen absurdeja huutoja alkoi kimpoilla joka suunnasta. Aivan nerokasta.

Encoret olivat muutenkin riehakkaat. Kannettavan koskettimeni patterit loppuivat Nöpönenän aikana kahteen otteeseen - ja juuri ennen kertsejä. Sain kuitenkin paikattua tilanteen ja pääsin aina lennosta kiinni kertsin jälkimmäiseen osaan.

Palasimme lopulta encoreille noin kolmeen kertaan. Yhteensä tuli soitettua lähemmäs parikymmentä biisiä, joten hiki oli melkoinen.

Mutta kylläpä oli mahtava fiilis keikan jälkeen! Vaatteidenvaihdon ja salamannopean kamojen kasaamisen jälkeen oli mukavaa siirtyä juttelemaan tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Kerrassaan loistava avaus Salamasiskot, salamaveljet -levyn keikoille. Kiitoksia Jyväskylä, jälleen kerran!

-Wilhelm

Rakkauden kesän pyörityksessä

01.08.2008 (Keikkapäiväkirjat)

Keskiviikko 28.5.
Semifinal, Helsinki

Toukokuisena keskiviikkona keikalle lähteminen tuntui erityisen miellyttävältä, joskin myös hivenen kummalliselta. Takana oli yö, jolloin olin tehnyt vihoviimeiset muutokset graduuni. Olin nukkunut muutaman tunnin hermostuneesti, herännyt aamulla printtaamaan tekstin ja usean yllättävän pienen vastoinkäymisen jälkeen palauttanut lopulta työni kahtena kappaleena kansliaan. Oloni oli siis varsin voitokas.

Sen verran kiire junaan ehtimisen kanssa tuli, että piti ottaa mukaan läppäri, jotta ehtisin viimeistellä sisällysluettelon ja tiivistelmän, ja lähettää ne sähköpostitse myöhemmin samana päivänä.

Ryhdyin hommiin välittömästi junan irtauduttua asemalta ja valmista tuli noin tunnin päästä. Tuntui varsin mukavalta laittaa kannettavan tietokoneen kansi kiinni ja ilmoittaa matkaseurana olleille Klausille ja Miihkalille että nyt mennään ravintolavaunuun nauttimaan kuohuviinit. Opiskelut olivat kypsyysnäytettä vaille kasassa! Ravintolavaunun kuohuviini oli hintavaa, mutta ansaitun makuista. Näin matkustavat levy-yhtiön jätkät.

Asemalle saavuttuamme kävelimme kamojen kanssa Semifinalille, jossa tekninen henkilökunta jo odottelikin. Tässä vaiheessa seuraamme liittyi myös Klausin tuttava Niko, joka oli lupautunut erikoisvierailijaksi keikalleme soittamaan haitaria. Katsoimme Nikon kanssa sovitut biisit (Rakkauden vallankumous ja Pielisjoki) läpi, ja vetäydyimme Ilveksen puolelle odottelemaan ruokailua.

Ruokana ollut kasvismureke vei kielen mennessään, ja siitä oli hyvä siirtyä Klausin luokse valmistautumaan keikkaan. Aikaa ei ollut hirveästi, sillä Semifinalissa keikat alkavat ihmisten aikoihin.

Klausin luota lähetin sähköpostitse puuttuvat gradun osat ja taputtelin itseäni henkisesti olkapäälle.

Klausin pitkälliseksi prosessiksi osoittautuneesta kynsienlakkausoperaatiosta huolimatta pääsimme lähtemään melkein ajoissa takaisin keikkapaikalle.

Jälleen jännitti kovasti, onko paikalla väkeä. Semifinaliin sisään astellessa pystyi toteamaan, että huoli oli turha. Mukavan täydeltä paikka tuntui, joukossa lukuisia mukavia tuttavia.

Keikka aloitettiin sovittuun aikaan Elektromanssilla, ja meininki oli alusta alkaen hyvä. Yleisö oli aluksi ehkä hieman varuillaan, mutta lämpeni todella nopeasti mukaan meininkiin.

Lavasoundi oli miellyttävän selkeä ja soitto tuntui kulkevan hyvin. Muutamia pieniä mokia tuli, mutta paikkasin ne säkenöivällä karismallani.

Lopetimme settimme Nöpönenään ja vetäydyimme lavan taakse seuraamaan encore-yllätystämme. Yleisön vaatiessa lisää Niko asteli haitareineen lavalle yksin, ja aloitti hurjan improvisaation, joka huipentui Pielisjoen introon, jonka myötä Klaus asteli lavalle.

Klausin laulaessa Nikon säestyksellä minulle aukeni harvinaislaatuinen tilaisuus, jonka käytin luonnollisesti hyväkseni. Seurasin ensimmäisen säkeistön puolikkaan verran keikkaamme yleisöstä käsin ennen kuin liityin laulamaan stemmoja.

Pielisjoesta siirryttiin Nikon johdolla Rakkauden vallankumous -biisiin, josta kuultiin todella riemukas versio. Itseäni nauratti koko ajan aivan vallattomasti, kun Niko soitti toinen toistaan maukkaampia fillejä säkeistöissä.

Keikka paketoitiin vielä muutamalla encorella, jonka jälkeen suoritimme pikaroudauksen tilataksin avulla ja siirryimme Rytmiin hengähtämään ystävien seurassa. Mukavaa oli, kiitos kaikille läsnäolijoille!

Lauantai 31.5.
Karjalantalon kellari, Joensuu

Fiilikset olivat korkealla toukokuun viimeisenä päivänä jo heti aamusta, vaikka väsymys vähän painoikin. Kesä oli jo ovella. Alkavan kesän kunniaksi olin sopinut lauantaiksi tapaamisen henkilökohtaisen hiuskonsulttini Ellin kanssa.

Kävin aamusta Ellin luona ilman sen kummempaa suunnitelmaa, paitsi että jotain uutta tuulahdusta hiusmalliin kaivattaisiin. Yksissä tuumin päädyimme kesähelteiden kannalta käytännölliseen ratkaisuun: takatukka sai säilyä koskemattomana, mutta pään sivut vedeltiin sileiksi. Elli teki vielä päällä oleviin hiuksiin erittäin näyttävän muotoilun. Johan kelpasi.

Checkiin menimme illan miksaajana toimivan Pekan kyydillä. Samalla huolehdimme illan vierailevaksi artistiksi lupautuneen Miihkalin instrumentin kyytiin, kun mies oli edellisenä iltana eksynyt Metal-Mikan bailukerhon vuosikokoukseen.

Jälleen jouduimme kohtaamaan jännityksen siitä, tulisiko keikoille väkeä. Meillähän oli sovittuna Karjalantalolle kaksi keikkaa, aikaisempi alaikäisille ja jälkimmäinen varttuneemmille. Ennakkotietojen mukaan k-18 -keikalle oli myyty ennakkolippuja hyvin, alaikäisten keikalle puolestaan ei.

Suoritimme Pekan johdolla soundcheckin. Tsekkasimme samalla Pekan valmistaman alkunauhan, joka sisälsi uhkavaa ukkosen jyrinää. Lisäksi olin varannut mukaan cd:n, jossa oli edellisen päivän Suomen suven avauksen laulumateriaalia.

Sitten odottelemaan alaikäisten keikkaa. Tasalta sovitun aloituksen aikana paikalla oli kolme ihmistä. Odottelimme varttitunnin, ja tilanne oli ennallaan. Pohdimme asian läpi nopeasti Klausin kanssa, ja tulimme yhteisesti siihen tulokseen, että keikka on järkevin jättää soittamatta. Kävimme ilmoittamassa itse asiasta paikalle olleille ihmisille. Pahoittelut vielä heille tapahtuneesta.

Tuon episodin jälkeen fiilikset olivat suoraan sanottuna todella paskat. Ärsytti ja kiukutti. Alaikäisten keikkoja järjestetään Joensuussa sikäli harvoin, että harmitti senkin puolesta. Ehkä päivä, jolloin meneillään oli kaiken maailman juhlia koulujen päättymisen suhteen, oli hankala keikan kannalta, tai sitten mainontaa ei ollut riittävästi. Mene ja tiedä.

Ratkaisin asian korkkaamalla oluen, syömällä leivän ja mököttämällä hetken aikaa yksikseni. Sen jälkeen Karjalantalon yläkertaan lounastamaan ja ajatukset kohti illan keikkaa.

Epilogina alaikäisten keikkaan lisättäköön vielä se, että pari viikkoa myöhemmin luin sanomalehti Karjalaisesta kolumnin, jossa hehkutettiin meidän alaikäisille soittamaamme keikkaa ja sitä kuinka hienoa on, että jotkut tuollaisia järjestävät. Terveisiä vaan kyseiselle kirjoittajalle.

Aterioinnin jälkeen siirryin kotiin odottelemaan illan keikkaa. Tiskasin ja siivosin ja kuuntelin Tapio Rautavaaraa. Tuntui hyvin vähän siltä, että kohta olisi edessä keikka.

Puolisentoista tuntia ennen sovittua keikka-aikaa aloin valmistaa itseäni lähtöön. Laitoin The Darknessin levyn soimaan ja sen myötä fiilis alkoi muokkautua oikeanlaiseksi.

Keikkapaikalle saapuessani ekana bändinä soittanut Supersounds veti vielä settiään. Oivaksi liveyhtyeeksi osoittautunut ryhmä valloitti itselleen epäilemättä liudan uusia ystäviä.

Suuntasin keikan päätyttyä takahuoneeseen vaihtamaan vaatteita ja valmistautumaan muutenkin.

Sovittuun aikaan Pekka täräytti soimaan sovitun lähtöbiisin: Laulurinteen suvenavauksesta tuttu Suvilaulu Joensuulle kajahti ilmoille ja heti biisin jälkeen tärähti käyntiin ukkosen jyrinä.

Aloitimme setin uudella biisillä, työnimeltään “Viuh viuh”. Ensiesityksensä saanut biisi toimi hyvänä kontrastina seuraavana tulleeseen Elektromanssin, joka räjäytti samalla ensimmäistä biisiä rauhallisen odottavasti seuranneen yleisön täysiin liekkeihin. Mahtava meininki!

Yleisö liekehti keikan alusta loppuun ja lauloi biisejä mukana kiitettävän kovaäänisesti. Erittäin mahtavalta tuntui soittaa. Meininki oli mukavan lämmin, ja ihmisillä selvästi onnellinen ja hyvä olo.

Encoreihin olimme taas varanneet hieman yllätystä. Lopetettuamme varsinaisen setin, sai vuoron tällä kertaa erikoisvierailijamme Miihkali. Yleisön vaatiessa lisää Miihkali kapusi yksinään lavalle soittamaan kitarasynallaan Suvivirttä, josta sitten jatkoi vapaasti improvisoiden. Liityimme jonkin ajan päästä mukaan, ja soitimme pitkästä aikaa ekan levyn avausraidan En voi unohtaa, jonka soolo-osion Miihkali hoiteli tyylikkäästi ja antaumuksella.

Yllätyksiä oli lisääkin. Biisin jälkeen Miihkali nimittäin piti meille rehtorihenkisen puheen, ja ilmoitti yleisölle että sekä mina että Klaus olemme saaneet opiskelumme päätökseen (Klaus valmistui juuri edellisenä iltana teatteri-ilmaisun ohjaajaksi, minä puolestani kävin perjantaina tekemässä onnistuneesti kypsyysnäytteen).

Yleisö aplodeerasi ja yhtyi Miihkalin hurraa-huutoihin, samalla kun me skoolasimme kuohuviinillä, jonka baari ystävällisesti tarjosi.

Juhlallisuuksien jälkeen oli aika vielä muutaman encoren. Keikka huipentui Pielisjokeen, jonka myötä siirryimme takahuoneeseen kuivaamaan hikeä ja iloitsemaan alkaneesta kesästä. Mahtavuutta!

Perjantai 13.6.
Senaatintori, Helsinki

Edellisestä Helsingin keikasta ehti vierähtämään vain pari viikkoa, kun kaupunki kutsui taas. Tällä kertaa luvassa oli Pohjois-Karjalan maakuntavierailuun liittyvä keikka. Viikonlopun aikana Helsingissä olikin edustettuna maakunnan kulttuuritarjontaa kohtalaisen monipuolisesti.

Oma soittopaikkamme oli varsin mahtipontisesti Senaatintorin lavalla, Tuomiokirkkoa vastapäätä.

Aiemmin samalla viikolla olimme saaneet käsiimme ikioman taustalakanamme, jonka avulias ystävämme meille ompeli. Suuret kiitokset vielä! Toiverikkaana pakkasin kankaan mukaan, mutta kun kilpailijana oli noin kymmenen metriä korkea Kolin maisemakangas, niin totesimme että lakanan ensikaste saa jäädä toiseen kertaan.

Yhytimme Klausin kanssa toisemme noin tuntia ennen keikkaa. Vaihtoajat olivat lyhyitä, joten kasasin kosketinkioskini jo valmiiksi lavan sivulle toisen esityksen ollessa vielä käynnissä.

Esityksen loputtua aikaa oli noin viisitoista minuuttia keikan alkuun. Kasasin kamat lavalle, ja katsoin että kaikista soittimista lähtee ääntä. Yritin vähän katsoa soitinten keskinäistä balanssia ja omaa lauluani suhteessa niihin, mutta kiire oli jo vaihtamaan vaatteita, ja intronauhan kanssakin taisi olla teknikoilla jotain ongelmia.

Kiire on epämiellyttävää ennen keikkaa, mutta siihen se tällä kertaa meni. Laitoin vielä keikkahousuja jalkaan, kun intronauha alkoi pauhata lavalla. Nopea halaus, ja vähän keskeneräisellä fiiliksellä lavalle.

Keikka alkoi Elektromanssilla. Kirosin jo ensimmäisen kappaleen aikana sitä, ettei valmistautumisaikaa ollut enemmän. Lavasoundi oli todella epäselvä ja kaikki tuntui myöskin tulevan liian hiljaa. Yritin viittilöidä monitorimiksaajalle pyyntöjä, mutta hänen tekemistään parannuksista huolimatta tunsin olevani vähän hukassa.

Soittopuoli oli siis suoraan sanoen vähän hukassa, vaikka klaarasinkin homman jotenkin. Klaus oli onneksi liekeissä, ja otti yleisön minun tuskailustani huolimatta. Yleisöä olikin varsin mukavasti: innokkain huutosakki eturiviin kokoontuneena, ja satunnaiset ohikulkijat, turistit ja kaikki muut puolestaan kirkon portailla.

Oikeastaan aloin päästä juoneen mukaan vasta keikan loppupuolella, joka olikin sitten mukavampaa. Aurinko paistoi lavalle nätisti ja ihmiset pitivät kuulemastaan. Iso lava innoitti minut myös tekemään Nöpönenän aikana niin sanotun läpijuoksun. Läpijuoksu kirvoittikin yleisössä spontaanit aplodit.

Tarjosimme vielä encoreksi Yli mutakuoppien, jonka jälkeen hyvästelimme yleisömme ja poistuimme pukuhuoneena toimineeseen backstage-telttaan.

Tuolla teltassa sitten sattuikin päivän kenties nerokkain tapaus. Klaus oli jo poistunut avustamaan paita- ja levymyyjänä toiminutta Miihkalia, ja mina olin teltassa kahden tapahtumaa juontaneen Aki Parviaisen kanssa. Teille, jotka ette urheilua seuraa (en kyllä oikeastaan minäkään), kerrottakoon että mies on keihäänheiton maailmanmestari vuosimallia 1999.

Pöydällä oli vichy-pulloja, ja kysäisin Parviaiselta, josko voisin ottaa niistä yhden. Mies vastasi myöntävästi ja kysäisi samalla “otatko kossua sekaan?”.

Koskenkorva ei ole varsinaisesti suosikkijuomieni listalla, mutta ajattelin mielessäni että jos maailmanmestari tarjoaa, niin eihän siitä saata kieltäytyä. Vastatessani myöntävästi Parviainen kaivoi laukustaan puolillaan olevan etiketittömän pullon ja totesi: “Tai eihän tää varsinaisesti kossua, pontikkaahan tämä on. Otahan muki!”

Ja tujua tavaraa se olikin. Kiitos siitä, ja kiitos myös kaikille Senaatintorin keikalle tulleille!

(Vesa Härkösen kuvia Senaatintorin keikalta)

Perjantai 4.7.
Beach Party, Lieksa

Lieksassa olimme viimeksi kesällä 2006, jolloin soitimme erinomaisen viihtyisässä Muhelinpurockissa. Nyt vuorossa oleva tapahtuma kantoi puolestaan nimeä Beach Party.

Ilmassa oli vähän ylimääräistä jännitystä vielä alkuillasta, kun suunnittelimme vielä lähtöä. Festarin ääniteknikkona toiminut Pekka soitti noin tuntia ennen kuin tapahtuman piti alkaa ja ilmoitti ettei äänentoistoa oltu vielä pystytetty valmiiksi, koska Lieksassa ukkosti ja satoi samalla peukalonpään kokoisia rakeita.

Vähän jännittyneissä tunnelmissa siis lähdettiin ajamaan paria tuntia ennen keikkaa, mutta väliaikatietojen mukaan keli oli paranemaan päin.

Saavuimme paikan päälle noin tuntia ennen keikkaa, ja totesimme löytäneemme sympaattisen festivaalin. Festivaali- ja bäkkärialuetta ei varsinaisesti oltu rajattu toisistaan mitenkään, ja joka paikkaa kansoittivat känniset teinit. Bäkkäriteltan virkaa toimitti läpinäkyvä kahden hengen teltta.

Aivan mainio punk-meininki siis. Moikkasin Pekan ja aloin kasata koskettimiani sillä aikaa kun Klaus huolehti auton parkkiin.

Ilma oli melkoisen viileä, hyvä että oli osannut varautua lämpimillä vaatteilla. Odottelimme edellisen bändin lopettamista lavan takana ja kannoimme sen jälkeen koskettimet lavalle.

Nopea check, jonka jälkeen siirryimme varsinaisen juhlahetken pariin: viritimme lavalle ensimmäistä kertaa uuden taustalakanamme. Horjuvan rumpupenkin varassa saimme lakanan asetettua, ja pitihän sitä vähän aikaa ihan lavan edestä ihailla. Oikein hienolta näytti!

Lavan taakse odottamaan keikkaa, joka alkoi taas Pekan ukkosintrolla ja sitä seuranneella Viuh viuh -biisillä. Tällä kertaa tempoltaan ja meiningiltään rauhallinen Viuh viuh sai hyvän kontrastin, kun soitimme heti sen perään setin nopeimman biisin, eli Hälytyksen.

Lavan eteen kertyi heti keikan alusta mukava määrä innostunutta jengiä, joka oli kiitettävästi mukana meiningissä. Palkitsimme yleisön soittamalla intoutuneen ja kaikin puolin erittäin onnistuneen keikan.

Setissä oli Viuh viuhin lisäksi muitakin uusia biisejä tulevalta levyltä. Ensiesityksensä sai muun muassa Hiustuoksu-työnimellä kulkeva biisi, sekä jo jollain aiemmalla keikalla soitettu Suvituulinen. Hyvin tuntuivat uudetkin biisit uppoavan yleisöön.

Keikka päättyi Nöpönenään, ja sen myötä luovutimme lavan Rytmihäiriölle. Rytmihäiriön miehet olivatkin jo lavan takana intomielisinä keikastamme ja päivittelivät, että kuinka voivat enää mennä lavalle moisen hurmoksen jälkeen. Hyvinhän tuo onnistui, ja miesten kaahausta oli mukava seurata vielä muutaman biisin ajan ennen Joensuuhun paluuta. Kiitoksia Lieksa!

Perjantai 11.7.
Ilosaarirock, Joensuu

Kotikaupungin soittojuhla on aina monellakin tapaa odotettu tapahtuma. Tänä vuonna alkukesä tuntui menneen niin nopeasti, että Ilosaarirockin alusviikko tuntui saapuvan etuajassa.

Vaikka sisäinen kello toista näyttikin, saapui festivaaliviikonloppu kalenterin mukaisesti.

Klaus saapui luokseni hyvissä ajoin ennen sovittua check-aikaa. Edellisvuoden tapaan pakkasimme kosketinkamani polkupyörän selkään ja lähdimme kohti festivaalialuetta. Nyt odotellaan vaan green and clean -arvoillaan loistaneen festivaalin tunnustuspalkintoa.

Soundcheckissä ehti tiedostaa sen, että kuumaa piisaisi keikan aikana. Aurinko helotti suoraan lavalle kuumana ja määräävänä. Check hoitui nopeasti ja tehokkaasti, Pekka oli lupautunut miksaamaan keikan muiden festivaalihommiensa ohella.

Checkin jälkeen tutustuimme takahuonekoppiimme ja yritimme leikkiä rokkitähtiä. Potkimme siis hetken aikaa seiniä, kiroilimme ja valitimme kaikesta. Järjestysmiehiä nauratti.

Hupituokion laannuttua nappasin mukaani leivän ja mukin kahvia ja kävin kiertämässä vielä aution festarialueen läpi ja fiilistelemässä alkavaa festaria. Aiempiin vuosiin verrattuna olin luopunut festivaalinaikaisista velvoitteista. Ilmassa oli samanaikaisesti haikeutta, mutta myös tiettyä helpottuneisuutta.

Sitten valmistautumaan keikkaan. Pyöräilin kotiin, kävin suihkussa ja pyöräilin takaisin festarialueelle, jossa Klaus jo odotteli.

Biisilista oli tehty jo aiemmin, joten sen kanssa ei tarvinnut hermoilla. Keikkavaatteet päälle ja odottelemaan yllättävän kovan hermostuksen vallassa soittovuoroa.

Soittovuoron odottaminen osoittautuikin poikkeuksellisen raastavaksi. Olimme jo etukäteen tiedostaneet sen, että soittoaikamme oli vain puoli tuntia, joten olimme valmiit aloittamaan setin dynaamisesti, heti kun lupa tulee.

Kello taisi olla tasan soittoajan, kun kuuntelimme kuinka toisella lavalla soittanut 51koodia alkoi soittaa encoreja. Oli todella raastava tunne tiedostaa, että kaikki on omasta soittojastamme pois. Kun tähän vielä lisättiin se, että piti kuunnella koodien pahoinpitelevän suuren suosikkini Gösta Sundqvistin tuotantoa, niin keikkafiilis alkoi ikävästi lörpähtää.

Saimme vihdoin luvan aloittaa, kun kello oli kahdeksan minuuttia yli sovitun soittoajan. Lyhyt halaus, jonka aikana kuulimme valtavat suosionosoitukset yleisöstä juontajan kuuluttaessa meidät sisään. Juhlafiilis iski päälle välittömästi.

Lavalle huutomyrskyn siivittämänä ja Eka kerta käyntiin. Porukan määrä oli taas aivan käsittämätön. Aurinko paistoi ja hymyilytti, mahtava meininki.

Vanhojen hittien lisäksi settiin sisältyi Mozart-biisi, sekä Lieksassa ensi-iltansa saanut Hiustuoksu-työniminen biisi. Yleisö tuntui osaavan Mozartin sanat ulkoa, juhlaa!

Tunnelma oli erittäin kohdallaan, ja meidän ja yleisön vuorovaikutus kohdallaan. Siksi tuntui erittäin karulta huomata jossain vaiheessa lavamanagerin heiluttavan kättään lavan takaosassa. Menin tiedustelemaan tilannetta, ja hänen mukaansa soittoaikamme oli ummessa. Ilmoitin päättäväisesti että yksi biisi tulee vielä, tuli yliaikaa tai ei.

Näin tehtiin, ja ehdimme soittaa kokonaisuudessaan kahdeksan biisiä. Meno oli mahtava, mutta keskenhän tuo jäi ja pahasti. Yleisökin tuntui ihmettelevän tilannetta. Valitamme lyhyttä settiä, mutta isoilla festivaaleilla on mentävä aikataulujen mukaan.

Voiton puolelle tilanne jäi kuitenkin, keikka oli hyvä vaikkakin liian lyhyt. Summasimme tilanteen ja vetäydyimme takahuonekoppiin pyyhkimään hikeä. Aivan mainio festariviikonlopun avaus.

Keskiviikko 23.7.
Henry’s Pub, Kuopio

Edellisestä Kuopion visiitistämme oli ehtinyt kulua vain vajaat kolme kuukautta. Mukavahan sinne oli taas mennä, kaupunki on kiva ja Henkka erinomainen soittopaikka.

Tällä kertaa tiedossa oli Rockcock-festivaaliin liittyvä klubi, jossa musisoivat meidän lisäksemme Karoshi Lovers sekä Jesse.

Lähdimme Kuopioon suoraan studiolta äänityspäivän jälkeen. Ajomatka meni ripeästi levyä ja elämää spekuloidessa.

Auto parkkiin Henkan eteen ja kamat sisälle. Iloksemme huomasimme, että vanha tuttavamma Dyny oli kyseisenä iltana paikan äänimiehen hommissa. Kuulumisten vaihtamisen yhteydessä kasasin kosketinkioskini pystyyn. Samalla tuli esittäydyttyä Karoshien ja Jessen porukoille.

Lyhyt soundcheck ja sen jälkeen etsimään ruokaa. Sitä löytyi läheltä, ja pian olimme kevyesti mutta riittävästi ravitut.

Aikaa keikkaan oli vielä muutama tunti, joten käytimme luppoajan hengailemalla kaupungilla. Minä onnistuin löytämään itselleni uudet farkut, Klaus toimi erinomaisen luotettavana makutuomarina.

Kävimme myös levyostoksilla, jossa Klausin makutuomarius asettui kyseenalaiseksi hänen kehuttuaan taivaisiin asti erään levyn, jonka hehkutusta pidän itse kovin kyseenalaisena.

Kaupunkikierroksen jälkeen takaisin keikkapaikalle valmistautumaan keikkaan. Biisilista kasaan ja vaatteita vaihtamaan.

Sovittuun aikaan kymmenen tienoilla Dyny täräytti alkunauhan soimaan, ja marssimme lavalle aloittamaan keikan Hiustuoksu-biisillä.

Sali näytti puolityhjältä (tai puolitäydeltä, kummin vain), mutta paikalla ollut yleisö tuntui pitävän kuulemastaan. Parista kohdasta bongasin myös ihmisiä, jotka tuntuivat osaavan kaikki biisit sanasta sanaan ulkoa. Aivan tuntemattomia emme siis selvästikään olleet.

Keikka eteni hyvin, ja settilistassa oli mukavasti tuoreutta pitämään valppauden yllä. Muun muassa Tänä yönä kuului settiin.

Tietynlaisen taistelumeiningin huomasi taas tulevan kehiin, kun yleisö ei ollut esimerkiksi Ilosaarirockin tavoin heti hyppysissä. Onnistuimme mielestäni aika hyvin. Vaikka suurin osa yleisöstä istuskeli rauhallisesti paikallaan, olivat he kuitenkin selkeän hyvin meiningissä mukana.

Keikka sinetöitiin Nöpönenän merkeissä. Bäkkärille päästyämme huomasimme ansainneemme encoren, joten palasimme esittämään vielä Yläkerran tytölle -biisin.

Loppuilta meni mukavasti. Klaus piti pystyssä paita- ja levykioskia, samalla kun minä pakkailin kamojani. Seurasimme vielä hetken Jessen keikkaa ja jutustelimme Karoshien ihmisten kanssa ennen poistumistamme yöhön ja kotimatkalle. Kotiinpaluu ajoittui kello kahden tienoille.

Torstai 31.7.
Kuunari Elina, Joensuu

Kotikaupungin keikka jälleen. Päätin kokeilla, saanko roudattua kaikki kamani yksinään. Pienen sovittelun jälkeen sain kun sainkin itseni pyörän selkään. Raskaasta lastista huolimatta vajaan kilometrin mittainen keikkamatka taittui hienosti.

Saavuin keikkapaikalle aikataulun mukaisesti, ja Klauskin oli jo paikalla. Kasasin kosketintelineeni valmiuteen illan toisen bändin vielä viimeistellessä checkiään.

Oma checkimme kesti hieman normaalia pidempään, Klausin monitoroinnissa oli jotain kummallisuutta jonka takia mies ei meinannut saada itsestään selvää. Ongelman jotenkuten taltutettuamme poistuimme hetkeksi omille asioillemme.

Palasimme keikkapaikalle sovitusti noin tuntia ennen keikkaa. Settilistan olin kasannut itse jo aiemmin, ja kun ei Klausilla ollut siihen huomauttamista, niin sillä mentiin.

Ennen keikkaa ehdimme pystyttää Salama-shopin (kiitokset jälleen paita- ja levymyyjänä toimineelle Hannalle). Kellon lähestyessä kymmentä takahuoneeseen vaatteiden vaihtoon ja valmistautumaan.

Paikalla oli porukkaa ihan mukavasti, ja kun dj juonsi meidät sisään, alkoi väki kerääntyä lavan edustalle. Mikäs sen mukavampaa.

Setti alkoi jälleen Viuh viuh -biisin merkeissä. Sen jälkeen oli hyvä iskeä kehiin 80200, joka räjäytti jälleen rauhallisesti ekaa biisiä kuunnelleen yleisön liekkeihin.

Oma olo tuntui erittäin miellyttävältä. Soitto kulki hyvin, lavasoundi oli hyvä, ja ihmiset tykkäsivät. Keikkaan sisältyi myös paljon spontaaneja juttuja, muun muassa Yli mutakuoppien -biisiin organisoimamme yleisön muodostama piiri, jonka keskelle asetuimme itse.

Setti sisälsi myös hyvän määrän uusia biisejä: Viuh viuhin ja Turpa kiinni, Mozartin lisäksi yleisö sai kuullakseen biisit nimeltä Hiustuoksu, Suvituulinen ja On/off. Hyvin toimivat kaikki.

Setti päättyi tunnelmallisesti Nöpönenään. Encoreissa oli luonnollisestikin esitettävä Pielisjoki, sijaitsihan keikkapaikka aivan sen äärellä.

Hyvä meininki oli, vaikka Klaus valitteli keikan jälkeen omaa suoritustaan. Aivan turhaan, sanon minä, vaikka ymmärrän kyllä sen ettei se paljoa mielialaa nosta, vaikka muut kehuisivat, jos ei itse ole tyytyväinen.

Keikan jälkeen tovi hengailua kavereiden kanssa pimenevässä Joensuun yössä ja lopulta kaatosadetta ja ukkosta uhmaten kotiin valmistautumaan huomiseen Turun reissuun.

Perjantai 1.8.
DBTL, Turku

Aamu valkeni taas vähän liian varhain. Vaikka yöunet jäivätkin yöllisestä rupattelusessiosta johtuen hieman lyhykäisiksi, oli aamujunaan ehdittävä. Omaa keikkaamme ajatellen olisimme ehtineet myöhemmälläkin, mutta yhteisenä tavoitteenamme oli nähdä PMMP:n kuudelta alkava keikka.

Vähän matkaevästä kaupasta ja junaan. Juna oli niin täynnä, ettemme onnistuneet saamaan vierekkäisiä paikkoja, käytävän vastakkaiset kylläkin.

Vieruskaverien valinta olikin sitten ilmeisesti jonkinlaista kohtalonjohdatusta. Klausin viereen istui pirteä ja fiksu ruotsalaisnainen. Minun vierustoverinani oli vanhempi mies, joka jo matkan alkutaipaleella oli kertonut kovin yksityiskohtaisesti muun muassa henkilökohtaisesta lääkityksestään.

Varsinainen riemu alkoi kuitenkin vasta sitten, kun mies palasi parin tunnin reissultaan ravintolavaunusta ja kertoi kuinka jumala oli alkanut puhua hänelle ravintolavaunussa. Minä nyökyttelin, ja kuuntelin toisella korvalla kuinka Klaus puhui käytävän toisella puolella ruotsalaisnaisen kanssa teatterintekemisestä.

Matkan hämmentävyyttä lisäsi se, että jossain vaiheessa luokseni käveli pariskunta, joka tiedusteli englanniksi olisiko minulla myydä levyjämme. Hetken ihmetyksen jälkeen ilmeni, että Lontoosta kotoisin oleva pari oli todistanut edellisillan keikkaamme. Levykaupat syntyivät.

Turussa olimme perillä aikataulun mukaisesti. Kävelimme rannan läheisyydessä sijaitsevalle hotellille. Samalla kun Klaus hoiti sisäänkirjautumisen, kävin minä hakemassa festaripassit ja ruokaliput. Klaus naureskeli, että huone oli löytynyt hetken etsimisen jälkeen T-kirjaimen kohdalta: Thunder, Klaus. Kirjautumislomakkeeseen Klaus oli kirjannut minut “mukana matkustava puoliso” -kohtaan. Neroutta.

Kamat huoneeseen, suihku ja hetki huilaamista. Sitten kivenheiton päässä olevalle festivaalialueelle PMMP:tä todistamaan.

Mahtavuuttahan se oli, jälleen kerran. Loistava livebändi, jonka näkemisestä olikin ehtinyt kulua reilu vuosi. Bändi soundasi hyvälle, biisilista sisälsi sopivasti yllätyksiä pakollisten bravuurien joukossa, ja uusi vauhdikas biisi oli kerrassaan loistelias. Tuore äitiys ei ole näköjään myöskään hillinnyt naisten räävitöntä lavapreesensiä missään määrin.

Hyvän keikan jälkeen oli miellyttävä siirtyä aterioimaan hotellille. Ruoka oli hyvää ja keli mitä kesäisin. Ateriamme loppupuolella PMMP:n tyypitkin ilmaantuivat syömään. Harkitsimme kiittävämme hienosta keikasta, mutta emme sitten kuitenkaan uskaltaneet.

Kahvien jälkeen haimme soittokamat huoneesta ja siirryimme (jälleen kivenheiton päässä sijaitsevalle) keikkapaikalle tekemään checkiä. Vegas-klubin festivaali-isäntänä toiminut Jukka Takalo otti meidät lämpimästi vastaan, ja osoittautui muutoinkin varsin mukavaksi mieheksi.

Lyhyt check, kamat sivuun pienen lavan reunalle ja taustakangas ovelasti rullalle, että sen saa otettua oman keikan aikana esille helposti.

Takaisin hotellille kuluttamaan aikaa. Oma aikani kuluikin rattoisasti, sillä olin ottanut junamatkan ratoksi mukaan kesäkuussa valmistujaislahjaksi hankkimani MacBook-kannettavan. Kun hotellihuoneessa sattui olemaan langaton verkko, niin siinähän se parituntinen meni nopeasti.

Sitten olikin aika lähteä takaisin keikkapaikalle valmistautumaan. Oma valmistautumiseni uhkasi jäädä puolitiehen, kun tajusin että takahuoneen nurkassa on Austin Powers -flipperi, joka toimi ilman kolikoita. Onneksi osasin lopettaa muutaman kiihkeän pelin jälkeen.

Kamat lavalle edellisen esiintyjän lopetettua, nopea tarkastus että kaikki toimii ja sitten takahuoneeseen vaihtamaan vaatteet.

Sovittuun aikaan miksaaja iski alkunauhan soimaan ja marssimme lavalle. Keikka alkoi jytäkästi Elektromanssin merkeissä ja jatkui 80200:lla.

Meininki oli alusta alkaen erittäin hieno. Yleisöä oli keikan alussa lavan edustalla aika varovaisesti, mutta keikan edetessä porukka kasaantui, ja lopulta tuntui että koko sali oli mukana meiningissä.

Oma soitto kulki poikkeuksellisen hyvin, kiitos siitä menee kyllä huomattavan selkeälle ja hyvälle lavasoundille.

Keikkaa on oikeastaan vaikea eritellä sen tarkemmin. Jotenkin tuntui vain siltä, että kaikki elementit olivat kohdallaan, eikä oikeastaan jäänyt mitään valitettavaa. Nöpönenän jälkeen encorena esitetyn Yli mutakuoppien -biisin jälkeen kiitimme yleisöä lämpimästi.

Takahuoneessa summasimme fiilikset, jotka olivat liikuttavan yksimieliset: kuluvan vuoden paras keikka oli juuri takana. Mahtavuutta!

Keikan jälkeen hengailimme Turussa vaikuttavien tuttaviemme kanssa, ja tapasimme myös keikkamyyjämme, joka oli myöskin pitänyt keikastamme. Kaikkinensa mahtava ilta, jonka jälkeen ei juurikaan väsyttänyt herätä seuraavana aamuna seitsemän junaan. Mutta se onkin jo toinen tarina.

Mahtavuutta loppukesään, pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

-Wilhelm

Kevättä rinnassa

09.05.2008 (Keikkapäiväkirjat)

Keskiviikko 30.4.
Telakka, Tampere

Liian usein keikalle lähtiessä on sellainen olo, että kotopuoleen jää turhan paljon hoitamattomia asioita odottamaan. Usein noita asioita sitten huomaa miettivänsä myös reissussa.

Vapun suhteen olin kuitenkin pelannut korttini täysin oikein. Työntäyteinen alkuviikko takasi sen, että akuutit velvoitteet oli hoidettu keskiviikkoaamupäivään mennessä. Ja vappuaatollehan ajoittui myös vanhat levyt niputtavan kokoelman julkaisu. Tuntui erittäin helpottavalta saada homma vihdoinkin käsistä tyylikkäästi toteutettuna. Hommaa oltiin kuitenkin suunniteltu enemmän tai vähemmän aktiivisesti jo viime vuoden loppupuolelta.

Fiiliksiä nosti entisestään keväisen lämmin keli, jonka lupailtiin jatkuvan viikonlopun yli. Eikä varsinaisesti harmittanut myöskään alkuviikosta graduohjaajan kanssa käyty palaveri, jossa todettiin työn olevan pieniä korjauksia vaille valmis.

Ai niin, ja tiistaiksi saapuivat myös historian ensimmäiset Ukkosmaine-paidat painosta, ja ne saatiin sopivasti vapun keikoille mukaan. Plusmerkkisiä asioita oli siis ilmassa paljon jo valmiiksi.

Tunnelmaa ei laskenut edes se tosiasia, että Tampereelle piti ajella aivan yksin. Matka oli pitkä, mutta onneksi mukana oli useat matkat aiemminkin pelastanut iPod, josta oli mukava kuunnella levykokoelmani helmiä. Ja niitä on paljon.

Saavuin Tampereelle reilun vartin myöhässä, johtuen Vaajakosken kohdalla olleesta mielettömästä jonosta. Auto parkkiin Telakan eteen ja kamat sisälle.

Klausia ei näkynyt, mutta Palsan Tomi tuli morjestamaan kamoja pystytellessäni. Olin lähettänyt aiemmin päivällä hätäpäissäni Tomille tekstiviestin, josko hän kuvaisi keikkamme alun videokameralla, ja onneksi tuo mainio veikko suostui hommaan. Aikomuksena on hyödyntää noita videomateriaaleja myöhemmin, mutta siitä lisää sitten kun on sen aika.

Klaus saapui tovin päästä. Teimme lyhyen ja ytimekkään soundcheckin, jossa soitimme läpi pari uutta kappaletta jotka olimme suunnitelleet esittävämme illemmalla. Sen verran mainiosti ne kulkivat, että suunnitelmaa ei tarvinnut muuttaa.

Checkin jälkeen oli vuorossa hetki, jota olimme hehkuttaneet keskenämme jo pitkään aiemmin. Viime kesän alussahan koimme molemmat merkittävän kulinaristisen kokemuksen Telakalla tarjoiltujen kasvistortillojen parissa. Ei siis tarvinnut kahta kertaa miettiä tilausta, kun henkilökunta tiedusteli ruokatilaustamme.

Ruokailun lomassa selasimme Klausin kanssa läpi uudet keikkamyyntisopimukset ja ne päteviksi todettuamme allekirjoitimme paperit. Ilmassa oli mahtavaa kevätfiilistä. Ruoan päälle kahvia ja jäätelöä, ja sitten viemään kamat majapaikkaan.

Majapaikassa ei pitkään ehtinyt huoahtaa, sillä keikkapaikalle piti ehtiä takaisin hyvissä ajoin jotta ehti tehdi biilistan, selvittää kuinka mukaan lainattu videokamera toimii, ja valmistautua muutenkin rauhassa.

Sovittu soittoaika oli yhdeltätoista, mutta venytimme sitä noin kymmenellä minuutilla. Keräsimme fiiliksiä bäkkärin portaiden välitasanteella. Intronauhan pärähtäessä soimaan kuului salista jo kovaäänistä kannustusta, mistä tiesi odottaa juhlameininkiä. Nopea halaus ja lavalle aloittamaan Elektromanssi.

Silkkaa juhlaahan se sitten olikin alusta loppuun. Yleisö oli kovaäänistä, sitä oli paljon, ja se oli mukana jokaisessa biisissä alusta loppuun. Setin alkupuolella ensiesityksenä saanut Mozart-työnimeä kantava biisi sujui hienosti, ja sai mainion vastaanoton.

Ensimmäisenä encorena tarjosimme toisen uuden biisin ensiesityksen. On-off -niminen biisi rullasi suorastaan häkellyttävän hienosti. Encoreista ei sitten meinannut tulla loppua, palasimme lavalle muistaakseni kolme kertaa. Siitä huolimatta keikka tuntui päättyvän liian nopeasti, niin kuin tietysti kaikki hyvä aina. Varmaan lähemmäs parikymmentä biisiä soitettuamme olimme hikisiä ja euforisia.

Hetken hengähdys bäkkärillä, ja sen jälkeen alakertaan levy- ja paitakauppojen hierontaan. Mukavasti tuntui uusi kokoelma tekevän kauppansa, itse tosin jätin myyntihommat Klausille ja avuksi pestautuneelle Karille, ja keskityin itse kamani pakattuani juttelemaan tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Tuli tavattua viimein jakelijamme edustaja Maakokin face-to-face, mikä oli mukavaa.

Telakan sulkeuduttua kävelimme majapaikkaan väsyneinä, mutta onnellisina. Mainio vappuaatto.

Torstai 1.5.
Henry’s Pub, Kuopio

Tampereen aamu valkeni kirpeänä, mutta elämänmakuisena. Tuntui miellyttävältä, ettei ollut mikään hoppu minnekään. Aamupäivä menikin sitten Tampereella hengaillessa. Aamukahvit käytiin juomassa Pyynikin näköalatornin kahvilassa.

Yhden maissa kävimme hakemassa Telakalta kamat matkaan, ja suuntasimme Kuopiota kohti. Matka meni leppoisasti. Jyväskylän lähestyessä saimme idean siitä, että meidän tulee poiketa ullakolla etukäteisvierailulla jo ennen seuraavan viikon Jyväskylän keikkaa. Ullakko on siis mainioiden ihmisten asuttama kattohuoneisto, jossa on tullut hengailtua Jyväskylän keikkojen yhteydessä.

Yhtyeemme toimintatapoja leimaa vahvasti se, että hulvattomat ideat myös toteutetaan. Niinpä käännyimme Jyväskylän kohdalla valtatieltä keskustaan, ja suuntasimme Ullakolle. Paikalla sattui olemaan vain kaksi ihmistä, mutta se ei estänyt meitä esittämästä Nöpönenää. Hauska välipysähdys, jonka jälkeen jatkettiin ajomatkaa.

Kuopiossa oltiin perillä suurin piirtein aikataulun mukaisesti. Nopea soundcheck ja sen jälkeen syömään saman kadun varrella olevaan ravintolaan. Aikaa oli vielä tapettavana ennen keikkaa, joten yhytimme läheisellä terassilla olevat tuttavat. Trivial Pursuitin pelaamisen lomassa valmistui illan biisilista. Pieni jännitys oli päällä, että jaksaako kukaan vappupäivänä enää saapua keikalle rymyämään.

Palasimme Henry’s Pubiin noin tuntia ennen keikkaa. Mukava oli valmistautua rauhassa, ettei tule sitä useilta keikoilta tuttua oloa, että vielä lavalle mennessä on sellainen olo, että jokin on unohtunut.

Sovittuun aikaan paikan oma miksaaja täräytti alkunauhan pyörimään. Vähän punnerruksia kehiin, yleistä fiiliksennostatusta ja lavalle.

Edellisiltaan verrattuna keikka tuntui alusta asti hyvin erilaiselta. Porukkaa oli alussa suhteellisen vähän, mutta sitä kyllä saapui keikan ajan lisää varsin miellyttävästi. Yleisö vaikutti myös omaan meininkiimme. Tampereeseen verrattuna oma meininkimme oli huomattavasti holtittomampaa, mutta ihan hyvällä tavalla. Piti taistella ja riuhtoa enemmän, yrittäessään sada yleisön mukaan. Tiettyä old school -henkeä, niin hyvässä kuin pahassa.

Keikka eteni kuitenkin varsin nousujohteisesti. Alku tuntui vähän tahmealta, mutta sitten homma alkoi lähteä hyvään lentoon. Paljon yllättäviä juttuja ja aika paljon sellaista alkuaikojen sekoiluhenkisyyttä. Oikeastaan aika hauskaa.

Keikka paketoitiin hyvissä tunnelmissa parien encoreiden myötä. Hyvä sauna saatiin aikaiseksi tästäkin keikasta, nyt sen lämmittämisen eteen vaan piti tehdä enemmän töitä. Mutta hyvä näin.

Keikan jälkeen Klaus laittoi pystyyn paita- ja levykioskin ja minä roudailin kamani kasaan. Alun perin oli tarkoitus ajaa yötä myöten takaisin Joensuuhun. Paikalla ollut tuttavamme Katja kuitenkin vinkkasi, että yösijat löytyvät heidän taloudestaan, ja emme laittaneet vastaan. Huomattavasti mukavampi olikin hengailla Kuopion yössä kuin pelätä hirviä aamuöiseen aikaan.

Perjantai 2.5.
Kävelykatu, Joensuu

Herätyskello soi puoli yhdeksän tienoilla, parkkimittariin saatiin edellisenä iltana nimittäin ostettua aikaa vain yhdeksään asti. Ei muuta kuin takkia niskaan ja kotimatkalle. Väsymys painoi silmiä, mutta sitä taltutettiin huoltoasemalla nautitun aamiaisen myötä.

Joensuuhun saavuimme puolen päivän jälkeen. Ruokailun ja suihkun jälkeen päiväunet olisivat maistuneet, mutta piti suunnata poliisilaitokselle. Olimme sopineet Klausin kanssa soittavamme katusoittokeikan Joensuun kävelykadulla kokoelman tiimoilta, kun kerran olimme molemmat kaupungissa. Poliisiasemalta piti käydä hakemassa tuota varten katusoittolupa.

Sovittuun aikaan suuntasimme sitten Levy-Eskojen kulmille. Ilma oli mitä miellyttävin katusoittoa ajatellen: erittäin lämmin, mutta ei kuitenkaan hiostavan kuuma.

Aloitimme lyhyen settimme 80200:lla, ja jatkoimme muilla Joensuuaiheisilla lauluilla, lisänä myöskin Mozart-biisi. Uteliaita ihmisiä kertyi ympärille ja mukava tunnelma oli. Päädyimme soittamaan myös sijainnistamme innostuneena Levy-Eskot -aiheisen laulun. Henkilökunta myhäili oviaukolla.

Keikka sinetöitiin hyvissä fiiliksissä Suudelmia Suvikadulla -biisin myötä. Mukavan session jälkeen oli hyvä poistua viettämään viikonloppua ja suunnittelemaan uusia kujeita.

Perjantai 9.5.
Vakiopaine, Jyväskylä

Edellisestä Jyväskylän visiitistä ehti vierähtämään yli vuosi, niinpä tunnelmat olivat korkealla jo valmiiksi. Jyväskylässähän on nimittäin poikkeuksetta ollut aina tolkuttoman mukavaa.

Taas oli edessä ajomatka yksin, mutta eipä tuo juurikaan harmittanut. Kävin hakemassa taas videokameran lainaan, roudailin soittokamat ja paitalaatikon kyytiin.

Alkumatka sujui erittäin rattoisasti. Satuin avaamaan radion ja selaamaan kanavat läpi. Oi.fm:n taajuudelta tuli sopivasti minun ja Klausin vappuaattona lähetetyn haastattelun uusinta. Kun kuunteli sitä, niin tuli ihan sellainen olo kuin Klaus olisi ollut autossa mukana. Miellyttävää.

Haastattelun loputtua loppumatkan soundtrackina oli Strapping Young Ladin viimeiseksi jäänyt The New Black. On muuten mainio levy.

Vaajakosken kohdalla oli taas mielettömät jonot, joissa sai odotella pitkän tovin. Mutta jotain hyvääkin tilanteessa oli. Hetkellisen inspiraation vallassa aloin lauleskelemaan erästä aiemmin miettimääni fraasia, ja jonon aikana totesin valmistaneeni uuden kappaleen ensimmäisen säkeistön rungon.

Jonon hellitettyä suunta kohti keskustaa. Sain auton parkkiin juuri Vakiopaineen eteen. Kävin yhyttämässä takahuoneessa loikoilevan Klausin, ja päätimme käydä syömässä ennen checkin tekemistä.

Falafelit syötyämme teimme nopean, mutta ytimekkään checkin. Aikaa keikan alkuun oli vielä reiluhkosti, joten päätimme siirtyä ullakolle odottelemaan. Parvekkeella olikin mukava katsella auringonlaskua ja rupatella niitä näitä.

Vakiopaineeseen palatessa alkoi jännittää. Edellisen kerran kun soitimme kyseisessä paikassa, oli keikka niin onnistunut että se tuntui jopa parhaalta keikaltamme koskaan. Rima oli siis korkealla.

Biisilistan kasaamisen ja vaatteiden vaihtamisen jälkeen olimme valmiita antamaan kaikkemme. Vaatetukseen liittyen on pakko huomauttaa hienosta itse tekemästäni hankinnasta. Tein nimittäin alkukeväästä Stockmannin vaateosastolla heräteostoksen: kultaisenväriset henkselit näyttivät niin hienolta että niitä oli pakko ostaa kaksin kappalein. Hienointa on se, että kun tulee tarve paukutella henkseleitä, niin voi tehdä sen kultaisilla henkseleillä!

Keikka alkoi sovittuun aikaan. Intronauha jyrähti soimaan salin puolella, ja jännitys kasvoi sietämättömiin mittasuhteisiin. Päättäväisenä lavalle, Elektromanssi käyntiin, ja sitten menoksi.

Paikka oli taas tupaten täynnä, ja ilmeisesti osa porukasta jäi ulos tungoksen takia. Meininki oli alusta asti erittäin hienoa. Alkusetistä soitettu Mozart toimi erinomaisesti, biisi alkaa selvästi olla jo selkärangassa. Kokoelman kunniaksi kevään settiin on otettu jotain viime aikoina harvemmin soitettuja vanhoja kappaleita kuten Syysprinsessa ja Tänä yönä. Yllättäen biisien soittaminen tuntuu pitkästä aikaa ihan mukavalta, ja Jyväskylässä Tänä yönä aiheutti jostain syystä erityistä hullaantumista yleisössä.

Silkkaa juhlaahan Vakiopaine taas oli. Jossain vaiheessa settiä päätimme sisustaa baaria vähän uusiksi. Pyysimme yleisöä siirtämään lavan edessä olleen pöydän ja tuolit sivuun, jotta tanssitilaa saataisiin enemmän. Näin myös teimme, ja lavanedus oli kohta täynnä. Fiilis parani entisestään.

Jälleen tuli valtavia liikutuksen tunteita. Tuntui siltä, että olimme yhtä yleisön kanssa. Jossain vaiheessa settiä lausuimme useita kertoja yhdessä sanan “rakkaus” ja totesimme että tänä iltana kenelläkään ei ole paha mieli mistään.

Ensimmäisenä encorena soitettu On-off tuli niin valtavalla tunnelatauksella, että liikuttuminen lavalla kasvoi entisestään. Toisesta ihmisestä irtipäästämisen vaikeutta kuvaava laulu on noussut yhdeksi suosikeistani uusien biisien nipusta.

Viimeisenä encorena kuultu Pielisjoki oli jotain käsittämättömän hienoa. Klaus kutsui yleisön lavalle, ja niinpä biisi esitettiin siten, että lavalla oli mukana laulamassa ihmisjoukko joka piti käsiään toinen toistensa sekä meidän harteillamme. Tuntui aika mukavalta soittaa.

Setin päätyttyä olo oli aika outo. Jotenkin olimme onnistuneet ylittämään jopa viimekertaisen keikan. Vähän aikaa oli pakko vain hyppiä paikallaan ja tuuletella mahtioloa. Tällaiset kokemukset ovat sellaisia, joissa ihminen pääsee lähelle lentämisen tunnetta.

Keikan jälkeen nopea roudaus, hetki paitakioskin pyörittämistä ja sen jälkeen vapaata hengailua Vakiopaineessa hyvässä seurassa ja myöhemmin ullakolla. Mahtavaa oli, kerta kaikkiaan. Kiitos Jyväskylä, toivottavasti näemme taas pian uudestaan.

-Wilhelm

Oulua valloittamassa

16.02.2008 (Keikkapäiväkirjat)

Lauantai 16.2.
Park 57, Oulu

Oulun keikalle lähdettiin hyvissä tunnelmissa lauantaiaamuna. Klaus oli tullut Joensuuhun edellisenä iltana, jolloin kävimme K5-paikalliskanavan kokkiohjelman kuvauksissa. Varsin nerokkaat sessiot olivat, jakso tulee ilmeisesti ulos parin kuukauden sisällä.

Lähdimme vaihteeksi liikkeelle ihan henkilöautolla. Kävimme lähikaupastani hieman matkaevästä ajomatkaa varten ja suuntasimme tien päälle.

Matka sujui leppoisasti, ajoimme ainoastaan Kuopion kohdalla vähän matkaa väärään suuntaan. Kiitin jälleen itseäni syksyllä tekemästäni noin 20:n euron investoinnista laitteeseen, jolla saa liitettyä iPodin autoradioon. On nimittäin matkanteko rattoisaa, kun voi kuunnella omia ja kaverin levyjä.

Saavuimme Ouluun hiukkasen soundcheck-ajasta myöhässä, mutta emme onneksi aiheuttaneet järjestäjälle täten harmaita hiuksia. Keikkapaikka vaikutti viihtyisältä. Kuulemma kyseessä olevaan paikkaan liittyi vankka humppamenneisyys, ennen kuin paikallinen elävän musiikin yhdistys on alkanut järjestää siellä tapahtumia. Sisustuksessa olikin kieltämättä vieno humppaparatiisin tuntu.

Tuttavamme Markus oli jo odottelemassa paikan päällä. Ouluun muuttanut miekkonen tarjoutui miksaamaan keikkamme sähköpostin välityksellä jo aiemmin, ja emme toki kieltäytyneet hövelistä tarjouksesta.

Hoidettiin soundcheck alta pois totutun nopeasti. Markuksella oli mukanaan joku oma efektiräkki, josta hän taikoi muun muassa Klausin lauluun hyviä kaikuja.

Checkin jälkeen takahuoneeseen syömään. Ajomatkan aikana olikin ehtinyt näläntunne yltyä jo melkoiseksi.

Ruokailun jälkeen suuntasimme kivenheiton päässä asuneen Markuksen luokse juomaan kahvia ja kuuntelemaan musiikkia. Markuksen musiikkikirjasto osoittautuikin varsin viihdyttäväksi kokonaisuudeksi, kuuntelimme muun muassa Mr. Methanen tuotantoa.

Suuntasimme takaisin keikkapaikalle kymmenen aikoihin, koska tuohon aikaan esiintyvä Desert Planet kiinnosti meitä molempia. Yhytimme myös ystävämme Jennin, joka oli ystävällisesti luvannut majoittaa meidät luoksensa.

Desert Planet osoittautui oivaksi show-orkesteriksi. Sen jälkeen päätimme siirtyä lepuuttamaan korviamme ja mieliämme alakerran kuppilaan. Oma soittovuoromme oli illan viimeisenä, vasta yhdeltä aamuyöstä.

Odottavan aika oli pitkä, varsinkin kun aikaisehkoihin herätyksiin viime aikoina tottunut vuorokausirytmi kertoi, että puolenyön aikoihin ei enää pitäisi ihmisten ilmoilla olla.

Viola-yhtyeen lopetettua settinsä roudasin valmiiksi pystytetyn kosketinsoitinkioskini lavalle. Nopea linjojen tarkastus, ja takahuoneeseen vaihtamaan keikkavaatteet päälle. Hetken kuluttua juontaja kävikin kuuluttamassa meidät sisään ja junankuulutusintro tärähti soimaan.

Setti alkoi Elektromanssilla. Pyysin käsimerkein heti alussa monitoriini lisää koskettimia ja laulua. Lopulta tajusin, että monitori ei ollut jostain syystä päällä. Paikan oma ääniteknikko käväisi hoitamassa asian kuntoon, ja pian sainkin nauttia oman soittoni sulosävelistä.

Keikka rullasi eteenpäin ihan mainiosti, vaikka huomasin oman väsymykseni aiheuttavan epätodellista oloa ja tavallista holtittomampaa soittoa joissain paikoin. Talviuni-slovarin kohdalla iski totaalinen blackout, kun unohdin hetkeksi täydellisesti säkeistön sointukierron. Klaus sai sitten laulaa säkeistön ekan puoliskon ilman säestystä. Sovitukset lennosta uusiksi siis!

Klausista ja yleisöstä ei väsymystä huomannut ja se antoi itsellenikin lisää virtaa. Keikka luovittiin läpi hyvissä tunnelmissa, vaikka eturivissä ollut pariskunta käyttäytyikin jopa rokkioloihin suhteutettuna hieman ala-arvoisesti. Menköön humalansa piikkiin, mutta vain tämän kerran.

Setti muotoutui loppua kohti raivokkaan energiseksi. Setin viimeisenä kuultu Nöpönenä toi muutoin nopeaan loppuosaan kaivatun hengähdyksen. Soitin kappaleen ekan säkeistön Klausia vasten nojaten silmät kiinni ja tuntui hetken siltä, että kappaleen rauhallinen tunnelma voisi vaivuttaa väsyneen soittajan hyvinkin uneen.

Nöpönenän jälkeen poistuimme puolittain pökerryksissä takahuoneeseen, johon kantautui kovaääninen encoren vaatiminen. Totesimme tilanteen vaativan ylimääräistä ja palasimme lavalle. Hetken mielijohteesta päätimme soittaa pitkästä aika keikkabravuurina tunnetun Aikakone-coverin, Odota-biisistä pääsivät siis oululaiset nauttimaan.

Suuren maailman tyyliin meillä oli intro-nauhan lisäksi myös outro-nauha, jonka Markus oli meille taikonut. Nalle Luppakorva -sarjan lopetuslaulun soidessa oli hyvä kumartaa Oululle kiitokseksi. Hetkisen baarissa hengailun ja innostuneiden ihmisten kanssa juttelemisen jälkeen oli hyvä vetäytyä yöunille. Kiitokset kaikille paikallaolijoille sekä järjestäjille, toivottavasti nähdään taas pian!

-Wilhelm

Hurmosta Helsingissä

08.02.2008 (Keikkapäiväkirjat)

Perjantai 8.2.
Nosturi, Helsinki

Keikkareissu alkoi itselläni vähän turhankin hektisissä merkeissä. Vaikka lähdin ajoissa liikkeelle, aiheuttivat ruokakaupan pitkä jono ja koko ajan punaisiksi vaihtuneet liikennevalot sen, että Helsingin junaan ehtiminen meni todella hilkulle. Painavien kosketinlaukkujen kanssa liikkuminen on yllättävän vaivalloista kävellen.

Astuin junaan noin minuutti ennen lähtöä, enkä näin ollen tietenkään ehtinyt hankkia lippua etukäteen asemalta. Konduktöörin saapuessa tarkastamaan lippuja ilmoitin hankkivani lipun häneltä. Tästä sukeutui seuraavanlainen keskustelu:

K: Kai sinä tajuat että sinun olisi kannattanut ostaa lippu asemalta, kun sekin oli auki?
W: Tajuan, mutta tuli vähän kiire ehtiä junaan.
K: Tähän lipun hintaan tulee 6 euron lisämaksu, se on iso raha.
W: Se on varmasti minulle ihan oikein.

Tähän vastaukseen konduktööri oli selvästi tyytyväinen, hän nyökkäsi ja myi lipun.

Normaalia hintavampi junamatka ei sitten ollutkaan mitään suunnatonta herkkua. Koska paikkalippua ei ollut, ja juna täyttyi loppua kohti aika täyteen, jouduin vaihtamaan paikkaa viitisen kertaa. Ravintolavaunussakin olivat nostaneet kahvin hintaa entisestään. No, sainpa matkan aikana kirjoitettua Pentilän saha -yhtyeelle erittäin inspiroituneen laulutekstin VR:stä.

Klaus oli asemalla vastassa, ja suuntasimme yhdessä raitiovaunulla Nosturiin, jossa soundcheckin oli määrä alkaa vajaan tunnin päästä. Suuresti ihailemani kitaristi-tuottaja Riku Mattila oli samassa ratikassa kitarakotelon kanssa ja hymyili minulle katseidemme kohdatessa. Päättelin tästä, että hän on varmaan kiinnostunut tuottamaan Ukkosmaineen seuraavan levyn.

Nosturiin saapuessamme illan toinen yhtye Eternal Erection oli jo tekemässä soundcheckiään. Hyvältä kyllä kuulostaa tuollainen ison bändin soundi. Ja Sam Huberin lauluäänihän on silkkaa hunajaa.

Oma checkimme meni totutun nopeasti. Myös lavasoundi saatiin kohdilleen kivuttomasti. Checkin jälkeen aterioimme takahuoneessa ja vaihdoimme vähän kuulumisia.

Ennen keikkaa ehti pyörähtää vielä nopeasti keskustassa moikkaamassa siskoa ja hakemassa Klausin luota laatikollisen levyjä keikalla myytäväksi.

Palasimme pelipaikalle noin tunti ennen keikkaa. Otimme ennen keikkaa vähän uusia promokuvia sekä annoimme haastattelun jollekin netti-tv:lle.

Kun kello läheni kymmentä, alkoi pelko hiipiä puseroon ihan tosissaan. Tarkkailin takahuoneesta käsin salia, joka näytti yläparvea myöten hyvin tyhjältä. Sovimme että viivytämme keikan alkua sovitusta tasasta hiukkasen. Olin ihan varma, että saamme soittaa vieraslistalaisiamme lukuun ottamatta täysin tyhjälle salille.

Toisin kävi. Kun intronauha pärähti soimaan salin puolella, kuului sieltä iso kohahdus. Verhon takaa kurkistaminen osoitti, ettei kyseessä ollut kuuloharha, vaan paikalle oli oikeasti saapunut väkeä siten, että iso sali oli likimain täynnä.

Nopea keskinäinen tsemppaus, punnerrukset ja halaus ja lavalle. Elektromanssilla startannut keikka sai yleisön pähkinöiksi saman tien. Joukossa oli selvästi myös paljon ihmisiä, jotka eivät olleet meitä koskaan nähneet, sen verran yllättyneitä ilmeitä oli bongattavissa.

Klaus sinkoili ympäri lavaa kuin sähköpaimen konsanaan. Ja sellainen hän kyllä mitä suurimmassa määrin onkin. Keikan alkuvaiheessa mies onnistui pudottautumaan lavan ja mellakka-aidan väliseen tilaan. Tilanne näytti aika pahalta, mutta onneksi Klaus pääsi nousemaan takaisin lavalle omin voimin.

Setti oli rakennettu hyvin perinteisistä aineksista. Soitimme jälleen settiin loppuvuodesta tulleen uuden slovarin, joka kulkee työnimellä Talviuni. Olen itse tykästynyt biisiin kovin. Tuleva levysovituskin on jo aika pitkälle mietittynä, vaikka keikoilla kappaletta soitetaankin vähän eri muotin mukaan.

Setti päättyi Nöpönenään, joka kääri yleisön vertauskuvainnollisesti lämpimään huopaan (johon on luonnollisestikin kirjailtu salaman kuva).

Poistuimme lavalta, totesimme aikaa olevan vielä yhteen biisiin, jota yleisö kovasti vaati. Astelimme takaisin lavalle ja soitimme Katuvalojen välke -biisin. Siihen oli hyvä päättää onnistunut keikka.

Keikan jälkeen hengailin paikalle saapuneiden kavereiden kanssa ja diggailin Eternal Erectionin keikkaa. Viime joulukuun keikalla tutuiksi tulleet biologian ainejärjestön tytöt tekivät minulle oikein hienot letit. Ne päässä oli hyvä vetäytyä siskon tykö nukkumaan.

Kiitokset Nosturin ammattitaitoiselle väelle sekä kaikille paikalle saapuneille! Tänä viikonloppuna onkin sitten vuorossa Ukkosmaineen historian pohjoisin keikka, kun suunnataan kohti Oulua. Nähdään siellä!

-Wilhelm

Keikkavuoden avaus

12.01.2008 (Keikkapäiväkirjat)

Lauantai 12.1.
Karjalantalon kellariravintola, Joensuu

Keikkavuosi alkoi mukavissa merkeissä kotikaupungin uudesta rock-pyhätöstä, Karjalantalon kellariravintolasta. Kun meitä pyydettiin avaamaan ilta mahtavalle Risto-orkesterille, ei varsinaisesti tarvinnut miettiä kahta kertaa. Pidämme molemmat Klausin kanssa kyseisestä orkesterista suuresti, ja ehkä tietynlaista musiikillista hengenheimolaisuuttakin voinee löytää.

Tapasimme Klausin kanssa iltapäivällä. Kuulumisien vaihtamisen ja lyhyen levy-yhtiöpalaverin jälkeen katsoimme muutamat biisit läpi. Klaus valitteli viikon jatkunutta flunssaansa, mikä kieltämättä kuulosti vetävän miehen ääntä vähän painuksiin.

Lähtiessämme roudaamaan kamoja tuli todettua yhdessä, että keikkareissuille ominainen huonon huumorin kierre lähtee käyntiin välittömästi, vaikka keikkapaikkaan olisi matkaa kotoa vain reilu kilometri. No, menipähän lyhyt automatka ainakin rattoisasti.

Perillä kättelimme Riston soittajat. Jätimme heidät tekemään checkiään ja suuntasimme itse syömään miksaajaksemme jälleen lupautuneen Pekan kanssa. Vuohenjuustoterriini oli erittäin herkullista, kiitoksemme keittiöön.

Syönnin jälkeen pääsimmekin tekemään juuri sopivasti oman checkimme, joka sujui tapojen mukaan rivakasti. Lavasoundi tuntui erittäin hyvältä.

Soundcheckin yhteydessä piti tietysti myös tsekata Ristossa kitaraa soittavan Tuomaksen kamat. Pedaalilaudassa oli kiinni useita metallinvärisiä pedaaleja, joihin oli kirjoitettu itse keksittyjä nimiä. Tarkempi tiedustelu selvitti, että Tuomas on rakentanut itse sekä suuren osan efektipedaaleistaan että myös kitaransa. Hienoa käsityöläisyyttä ja mitä ilmeisimmin myös uniikin kitarasoundin lähde!

Ennen keikkaa ehdin vielä poikkeamaan nopeasti suihkussa. Sen jälkeen ajoin Rockyn soundtrackin siivittämänä hakemaan Klausin ja tämän äidin kyytiin Niinivaarantie 19:n edestä. Kaikilla rock-uskottavilla bändeillä on äiti mukana aina kun se on mahdollista.

Kellariravintola vaikutti lupaavan täydeltä jo ennen puoli kymmentä. Ennakkolippuja oli mennyt toistasataa ja porukkaa tuntui lappavan sisälle muutenkin hyvään tahtiin.

Vetäydyimme takahuoneeseen jännittämään noin puoli tuntia ennen sovittua keikka-aikaa. Tällä kertaa pukeutumiskoodistomme oli yhteneväisyydessään häkellyttävä. Molemmilla oli mustat silkkiset kauluspaidat sekä Klausin äidiltä joululahjaksi saadut sydänriipukset. Tyylikkyys, sen me osaamme.

Varttituntia ennen puolta yhtätoista alkoi vatsaan jälleen hiipiä roppakaupalla perhosia. Vähän punnerruksia ja keskinäistä tsemppausta kehiin ja räjähtävä keikkafiilis alkoi olla tosiasia. Kuuntelimme oven takana, kun intronauha pärähti soimaan salissa saaden aikaan mukavan kohahduksen yleisössä.

Kävelimme salin halki lavalle ja aloitimme keikan Elektromanssilla. Soitin kappaleen alun pienen keikanaloitusjännityksen alaisuudessa aika keskittyneesti. Jossain vaiheessa nostin katseen saliin ja totesin sen olevan ihan täynnä. Juhlameininkiä.

Soitimme ytimekkään kolmentoista biisin setin, johon sisältyi muun muassa harvemmin keikoilla viime aikoina kuultu Niin petaa kuin makaa. Parin biisin lomassa oli tietysti pakko siteerata Riston tuotantoa (muun muassa aina käyttökelpoista “huh huh, nimittäin ihan mielettömät fiilikset” -fraasia). Keikka oli kokonaisuudessaan erittäin mainio, ja yleisö oli mitä loistavin. Kiitos paikalla olleille, teitte illastamme onnistuneen.

Keikan jälkeen siirryimme pyyhkimään hikeä takahuoneeseen, jossa Riston jäsenet olivat yhtä hymyä ja kehuivat kovasti keikkaamme. Risto itse tosin harmitteli joutuvansa keksimään uusia juttuja omalle keikalleen, kun olimme jo lainanneet parhaita.

Loppuilta meni rattoisasti Riston loistavaa keikkaa diggaillen ja kavereiden kanssa rupatellen. Loppuroudauksen yhteydessä Klaus ja Riston Tuomas suunnittelivat vielä perustavansa kahdestaan Suomen karvaisimman bändin, jonka levyn kanteen tulee kuva heidän selistään.

Sitä odotellessa, hyvää alkanutta vuotta ja kauniita asioita kaikille!

-Wilhelm

Rakkaudentäyteistä joulua ja salamoivaa uutta vuotta!

22.12.2007 (Keikkapäiväkirjat)

Lauantai 22.12.
Ravintola Kolumbus, Joensuu

Klaus Thunder & Ukkosmaineen keikkavuosi sai hienon päätöksen eilen Niinivaaralla Ravintola Kolumbuksen tiloissa. Kiitos kaikille paikalla olleille, olipahan vaan älyttömän hieno meininki!

Keikkaa on varmaan turha alkaa analysoimaan sen tarkemmin, sanottakoon vaan että vuotta tuskin olisi voinut hienommin päättää. Aikamoinen meteli lähtee täpötäydestä baarista, jossa kaikki tuntuvat osaavan biisimme sanasta sanaan ulkoa.

Tässä vielä illan settilistaa fiilisteltäväksi. Noin puolentoista tunnin mittaisen keikan aikana kuultiin varsin kattava otos vanhoja ja uusia biisejä. Erikoisuuksista mukana oli muun muassa Niinivaara Expressiltä viime metreillä poisjäänyt Saavumme Joensuuhun, jota ei ole aiemmin julkisesti esitetty. Linnut-biisin vierailijoina poikkesivat ystävämme Miihkali ja Sebastian, jotka soittivat myös illan avanneessa Karttuset-duossa.

1. 80200
2. Elektromanssi
3. Sinä + minä =1
4. Tyttöni rosmariini
5. Rakkauden vallankumous
6. Linnut
7. Riippakivi
8. Eka kerta
9. Saavumme Joensuuhun
10. Yli mutakuoppien
11. Uusi biisi
12. Nöpönenä
–
13. Beibi, nyt on jouluyö
14. Hälytys!
15. Suudelmia Suvikadulla
16. Katuvalojen välke
–
17. Yläkerran tytölle
18. Pielisjoki
–
19. Niin petaa kuin makaa

Kuvia Kolumbuksen keikalta (kuvat: Pasi Huttunen)

Lyhyt yhteenveto vuodesta 2007:

Kulunut vuosi on ollut selkeästi Ukkosmaineen historian hienoin. Tuntuu että koko vuosi on ollut yhtyeen kannalta yhtä hienojen ja ikimuistoisten tapahtumien ketjua. Tässä joitain hienoja hetkiä, jotka nyt tulevat mieleen kuluneelta vuodelta:

• Levynjulkaisu ystävänpäivänä ja sen saama hieno vastaanotto
• Vakiopaineen keikka levynjulkistamisviikolla
• Se kun ihmiset ovat kertoneet itkeneensä kuunnellessaan levyä
• Se kun ihmiset ovat kertoneet nauraneensa kuunnellessaan levyä
• Yllätyskeikka tummuvassa toukokuisessa yössä Vesitornin katolla
• Yöllinen keikanjälkeinen ajomatka Tampereelta Joensuuhun kesäkuun ensimmäisenä päivänä auringon noustessa usvaisten peltojen keskellä
• Suudelmia Suvikadulla -kappaleen esittäminen Niinivaaran lukion kevätjuhlassa
• Semifinalin keikka ja keikanjälkeiset karaoke-sessiot Vihreän maan kanssa
• Se kun Karjalan Heilin tieremonttiin liittyvän jutun otsikkona oli “Tiukkoja tilanteita Tikkamäentiellä”
• Ilosaarirockin keikka sanattomaksi vetäneen ihmismeren edessä
• Vuodenpäättäjäiset Kolumbuksessa Niinivaaralla!

Ja paljon muita hetkiä, jotka eivät nyt sattuneet mieleen.

Ukkosmaine palaa estradeille ensi vuoden alussa. Lisää ensi vuoden muista kuvioista myöhemmin.

Tämä on ollut hieno vuosi, kiitos että jaoitte sen kanssamme. Klaus Thunder & Ukkosmaine toivottaa kaikille rauhallista joulunaikaa ja rakkaudentäyteistä vuotta 2008! Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

-Klaus ja Wilhelm

Pikkujoulukauden avajaiset

01.12.2007 (Keikkapäiväkirjat)

Lauantai 1.12.
Vanha ylioppilastalo, Helsinki

Vähiin käy ennen kuin loppuu, keikkavuosi nimittäin. Pääkaupunkiseudun keikkoja on tänä vuonna ollut miellyttävän useita, vuoden viimeinen reissu osui juhlavasti ydinkeskustaan, perinteikkään Vanhan ylioppilastalon suureen saliin. Illan juonena oli ainejärjestön bileet, joiden vetonaulaksi meidät oli kiinnitetty.

Saavuin Helsinkiin jo torstaina muiden keikkojen yhteydessä. Klausin ja minun aikataulut olivat lauantaina sen verran mutkikkaat, että oli pakko jättää soundcheck väliin. Kävin kuitenkin aamuisen levykauppakierroksen yhteydessä kasaamassa kosketinkioskini jo valmiiksi lavan reunalle toverini Sebastian Leinon ystävällisellä avustuksella.

Päivä meni muissa puuhissa, ja ilta saapui hiljaa huoahtain. Keikkamme oli määrä alkaa jo yhdeksän aikoihin. Nopea suihku Kallion majapaikassa ja sitten Sebastianin kanssa kohti keskustaa. Tarkoitus oli pyörähtää siskon tupaantuliaisissa ennen Vanhalle siirtymistä.

Löysimme tupareihin, jonne saapui tovin kuluttua myös Klaus. Hetken aikaa ehti jutella keikkaa edeltävän hermostuksen vallassa tuttujen ja tuntemattomien seurassa, kunnes oli aika siirtyä keikkapaikalle.

Tervehdimme järjestäjät ja siirryimme takahuoneeseen, joka sijaitsi niin monen mutkan takana, että Spinal Tap -henkinen keikanaloittamiseksyminen olisi ollut hyvin todennäköinen ilman opastekylttejä. Yhytimme tekniikan edustajat, joille annoimme intronauha-cd:n sekä lyhyen ohjeistuksen siitä, miltä homman tulisi kuulostaa.

Viimeistelimme takahuoneessa settilistan ja siirryimme lavan läheisyyteen odottelemaan edeltävän esityksen loppumista. Esityksen loputtua siirsin nopeasti valmiiksi pystytetyt kamani lavan edustalle. Nopea linjojen tarkastus, jonka aikana myös lavasoundi säädettiin kohdalleen ja sitten odottelemaan keikkaa lavan sivustalle.

Juontajat kävivät spiikkaamassa meidät lavalle, ja kohta intronauhan junakuulutukset jo kaikuivatkin isossa salissa.

Lavan edusta näytti kohtalaisen hyvin miehitetyltä, ja hienosti tuntuivat ihmiset osaavan varsinkin uuden levyn kappaleet. Oma soitto kulki hyvin varsinkin ensimmäisten biisien aikana ja muistin ilokseni edelleen Screamin keikalla lanseeraamiani uusia soundeja. Jossain vaiheessa onnistuin tosin sekoilemaan kunnolla joissain hyvinkin tutuissa kappaleissa. Lavasoundikin kääntyi jossain vaiheessa kummallisen epäselväksi.

Yhtä kaikki, selkeästi plussan puolelle meni tämäkin keikka. Yleisö oli mukana erittäin hyvin, ja saimme epäilemättä aika paljon uusiakin ystäviä musiikillemme. Tällaista voi päätellä ainakin siitä, että levyjämme oli myyty keikan jälkeen lipputiskiltä varsin mukavasti.

Varsinaisen setin jälkeen huomasimme, että soittoaikaa olikin vielä kosolti, koska olimme onnistuneet aloittamaan keikan niin hyvissä ajoin. Näin ollen encoreille oli hyvin tilaa. Joulun alla oli tietenkin pakko soittaa harvemmin kuultu joulubiisimme Beibi, nyt on jouluyö. Sen lisäksi intouduttiin versioimaan taas pitkästä aikaa Aikakonetta. Keikka päättyi herkästi Pielisjoen myötä.

Keikan jälkeen lyhyt hengähtäminen takahuoneessa, ja yhyttämään salin puolelle keikkaa katsomaan tulleita ystäviä. Ystävien kanssa ilta vierähtikin rattoisasti järjestäjän organisoimilla jatkoilla Uuden ylioppilastalon tiloissa.

Mukava reissu oli jälleen kerran, kiitokset kaikille läsnä olleille! Nyt odottelemaan innolla tämän viikonlopun vuoden päättäjäiskeikkaa, nähdään siellä!

-Wilhelm